Öljyn piti loppua maailmasta 1970-luvulla tehtyjen laskelmien mukaan 30 vuodessa. Toisin kuitenkin kävi. Viime vuosien aikana on arvioitu maailmanlaajuisen öljyntuotannon saavuttaneen huippunsa, tai ainakin olevan lähellä sitä.
– Öljy ei ole maailmasta loppumassa. Uusia löydöksiä eri muodoissa tehdään koko ajan, mutta eri asia on, mitkä ovat tekniset ja kustannusten asettamat rajoitukset näiden hyödyntämiselle, toteaa ETLA:n ekonomisti Paavo Suni.
Maailmantalouden nopea kasvu 2000-luvun alussa ja nousevien maiden talouksien kasvaneet energiatarpeet kasvattivat kysyntää, joka johti raaka-aineiden ja energian hintojen nousuun, taustoittaa Suni. Tämän lisäksi kehitettiin vaakasuoraporaustekniikka, joka lisäsi nestesärötystekniikan tuottavuutta olennaisesti. Nämä tekijät johtivat siihen, että epätavanomaisten energiavarantojen hyödyntäminen tuli kannattavaksi.
Epätavanomaisilla menetelmillä tuotettu kaasu ja öljy ovat lisänneet maailman energiaresursseja huomattavasti. Laskelmia on useita kertoja jouduttu korjaamaan ylöspäin. Laskelmat ovatkin epävarmoja ja muuttuvia, koska maailmassa on vielä paljon tutkimattomia alueita. Yhdysvaltojen energiaministeriön alainen riippumattoman virasto EIA arvioi liuskekaasun osuuden maailman kaasuvarannoista vuonna 2013 olevan 32 prosenttia ja liuskeöljyn 10 prosenttia.
Yhdysvallat edellä
Yhdysvaltojen osalta muutos viidessä vuodessa on ollut merkittävä. Vuonna 2008 Yhdysvaltojen öljytuotannon lasku kääntyi nousuksi. Suni kuvailee Yhdysvaltoja monella tavalla otolliseksi paikaksi liuske-energian kannalta.
– Maassa on toimiva infrastruktuuri ja hyvä osaamisen taso. Myös maaperä on vähemmän ongelmallinen kuin esimerkiksi Kiinassa, missä korkeuserot ja prosessissa paljon tarvittavan veden riittävyys aiheuttavat ongelmia. Maassa on myös suuret kotimarkkinat sekä lainsäädäntö, joka mahdollistaa toiminnan.
Liuskekaasun tuotanto on jo ylittänyt tavanomaisen kaasuntuotannon Yhdysvalloissa. Maan arvioidaan nousevan kaasunviejäksi vuoteen 2020 mennessä ja liuskekaasun tuotannon nelinkertaistuvan 2040 mennessä. Yhdysvallat ohittanee muutaman vuoden sisällä Saudi-Arabian ja Venäjän maailman suurimpana öljyntuottajana. Kehityksen myötä Pohjois-Amerikasta on tulossa energian suhteen omavarainen vuonna 2030.
Energian viennin Yhdysvalloista odotetaan kasvavan erityisesti kaasun osalta, mutta tähän liittyy vielä haasteita. Jo toimivien kaasuterminaalien muuntaminen nesteytetyn kaasun (LNG) vientiterminaaleiksi, tai kokonaan uusien terminaalien rakentaminen, on kallista ja vie aikaa. Vienti myös muista maista on kasvamassa, joten markkinoilla on kilpailua.
Eniten keskustelua aiheuttaa kuitenkin se, miten viennin lisääminen vaikuttaisi kaasun hintaan kotimaassa ja tätä myötä Yhdysvaltojen kilpailukykyyn. Yhdysvalloissa maakaasun hinta on lisääntyneen tuotannon myötä selvästi laskenut. Hinta on huomattavasti alempi kuin Euroopassa tai esimerkiksi Japanissa.
Useita hakemuksia uusien vientiterminaalien rakentamiseksi on kuitenkin vireillä. Energiaministeriö on myöntänyt jo neljä uutta lupaa, jotka toteutuessaan lisäävät vientiä erityisesti Japanin ja Intian markkinoille.
Riskejä ei tule unohtaa
Liuskeöljy ja kaasu ovat saaneet osakseen paljon huomiota. On puhuttu energiavallankumouksesta. Yksi merkittävä riskitekijä liuskeöljyn kannattavuudelle on öljyn maailmanmarkkinahinta. On arvioitu, että liuskeöljyä on taloudellisesti kannattavaa tuottaa, mikäli öljyn hinta pysyy yli 70 dollarin barrelilta, mikä on usein esitetty kannattavuusrajana.
Merkittävä riski liuskeöljyn tuotannolle onkin maailmantalouden pitkä taantuma, tai perinteisen öljyntuotannon kasvu, mikäli esimerkiksi Irakissa pystyttäisiin hyödyntämään maan valtavia öljyvaroja nykyistä paremmin tai Saudi-Arabia lisäisi tuotantoaan. Etenkin pienemmille energiayhtiöille tämä aiheuttaisi ongelmia ja ne voisivat joutua perumaan investointejaan, mikäli hinnat putoaisivat ja rahavirta tyrehtyisi. Suuren rahakirstun tarjoamaa suojaa kun ei ole.
Ympäristönäkökohdat ovat myös merkittävä huolenaihe. Liuske-energian hyödyntämiseen käytetty nestesärötystekniikka on monimutkainen ja monelta osin kiistanalainen. Sillä puututaan luontoon varsin rankalla tavalla. Liuskeöljy ja kaasu saadaan maan pinnalle poraamalla syvällä sijaitsevaan kerrostumaan vaakatasoinen reikä, jonne johdetaan suurella paineella kemikaaleja sisältävää sorapitoista vettä. Tämä saa säröt kerrostumaan, ja hyvin pieniin mineraalihuokosiin lukittuneet öljypisarat ja kaasut kulkeutuvat putkea pitkin maan pinnalle. Särötystekniikka edellyttää runsaasti veden käyttöä, maaperään ruiskutetaan kemikaaleja ja kuljetukset ovat vaativia infrastruktuurille.
Joillakin alueilla kansalaisten huolena esimerkiksi on, että tekniikan käyttö johtaisi maanjäristyksiin, tai että maaperään suihkutetut kemikaalit voivat saastuttaa pohjavesivarantoja. Lisäksi puuttuvat markkinat, jotka varmistaisivat liuske-energian tasaisen tarjonnan ilman kielteisiä vaikutuksia uusiutuvan energian tuotannolle. Poliittinen oppositio menetelmän käytölle eri puolilla maailmaa onkin kasvussa.
Muu maailma seuraa perässä
Etelä-Afrikan, Kiinan ja Argentiinan odotetaan hyödyntävän liuske-energiavarantojaan amerikkalaisen teknologian avulla. Euroopassa Puolan liuskekaasuvarannot on arvioitu maanosan suurimmiksi ja myös Ukrainassa on liuskekaasuvaroja. Venäjä jatkanee tavanomaisen energian tuotantoaan erityisesti kaasun kohdalla, mutta liuskeöljyn hyödyntämistä tutkitaan.
Kiinalla on mittavat hiilimetaani- ja liuskekaasuvarannot, mutta maasto ja epäsuotuinen liiketoimintaympäristö haittaavat hyödyntämistä. Kiinassa epätavanomaiset kaasuvarat sijaitsevat keskimäärin noin kahden kilometrin syvyydessä aivan erilaisessa kallioperässä kuin Yhdysvalloissa, missä liuskekaasuesiintymiä voidaan hyödyntää edullisemmin, otollisemmassa kallioperässä ja haja-asutusalueilla. Amerikkalaista teknologiaa ei Kiinan kallioperän geomorfologiasta ja tiiviistä asutuksesta johtuen voida hyödyntää sellaisenaan. Ongelmia aiheuttavat myös muun muassa Kiinan vaikea vesipula, maanomistuskysymykset ja putkiverkostojen hallintakysymykset.
Puolassa arviot synnyttivät euforian muutama vuosi sitten, kun puhuttiin liuskekaasun riittävän maan tarpeisiin 300 vuodeksi ja mullistavan energiapolitiikan. Tarkistetuissa laskelmissa selvästi pienemmäksi arvioidut esiintymät ovat kuitenkin hillinneet innostusta. Ympäristöhuolet ja lainsäädännölliset esteet ovat puolestaan viivästyttäneet tuotannon käynnistymistä. Nyt tuotannon odotetaan käynnistyvän muutaman vuoden päästä.
Tiukka EU:n ympäristölainsäädäntö voi kuitenkin laittaa Puolan suunnitelmille kapuloita rattaisiin. EU-instituutiot tarkastelevat erityisen kriittisesti liuskekaasun tuottamiseen liittyviä riskejä ympäristönäkökulmasta. Muutamat EU-maat ovat kieltäneet liuskekaasun tuotannon kokonaan (Ranska, Tsekki ja Bulgaria). Myös Yhdysvalloissa on osavaltioita, joissa tuotanto on kielletty. Ympäristöhuolet ovat olleet tärkein syy kielloille.
Vaikka tekniikka on olemassa, saavutetut edistysaskeleet merkittäviä ja tulevaisuuden tuotantotrendit lupaavia, ei liuske-energian tie menestykseen ole yksioikoisen ruusuinen. Epävarmuustekijät, vientiin liittyvät ongelmat ja riskitekijöistä kumpuava vastustus jarruttavat maailmanlaajuista energianvallankumousta. Toisaalta energiantuotannon lisääntyminen uusilla alueilla eri puolilla maailmaa parantaisi globaalia energiaturvallisuutta ja johtaisi hintojen tasoittumiseen. Yksi asia on varma: Yhdysvaltojen nousu yhä merkittävämmäksi kaasun ja öljyntuottajaksi muuttaa maailmanlaajuisia energiamarkkinoita ja haastaa EU:n energiapolitiikan.
Liuskebuumi ei vielä tee energiavallankumousta
Globaaleja energiamarkkinoita on viime vuosina muovannut kaksi suurta muutosta: kysynnän kasvu on siirtynyt Aasian nopeasti kasvaviin talouksiin ja tuotantotekniikan kehitys on lisännyt tarjontaa. Energian-kulutuksen kasvu perinteisillä suurilla markkinoilla EU:ssa ja Pohjois-Amerikassa on pysähtynyt. Tähän on syynä sekä talouskriisin hyydyttämä talouskasvu että energiankäytön tehostuminen. Kulutuksen painopiste siirtyy jatkuvasti Aasian kasvavien talouksien suuntaan. Eurooppa ja Pohjois-Amerikka ovat tulevaisuudessakin suuria markkinoita, mutta Aasian energiankulutuksen kasvu suuntaa energian kauppavirtoja entistä enemmän Atlantilta Tyynellemerelle.
Malakan salmen ja Etelä-Kiinan meren kautta kulkee jo tällä hetkellä kolmannes globaalista raakaöljykaupasta ja noin puolet nesteytetystä maakaasusta. Kiinalaiset, korealaiset ja intialaiset energiayhtiöt ovat yhä merkittävämpiä toimijoita sekä Lähi-idän, Afrikan ja Keski-Aasian tuottajamaissa että kansainvälisessä kaupassa. Kiinan ja muiden nousevien talouksien kasvavalla kysynnällä on myös suoria vaikutuksia energiaraaka-aineiden maailmanmarkkinahintoihin. Osalle energiantuottajamaista tämä markkinoiden maantieteellisen painopisteen muuttuminen tarkoittaa merkittäviä haasteita. Esimerkiksi Venäjän nykyinen kaasun ja öljyn vientiputkisto suuntautuu liki yksinomaan Eurooppaan.
Samaan aikaan tuotantotekniikassa on tapahtunut merkittäviä edistysaskeleita. Aiemmin kannattamattomina pidettyjä liuskekivivaroja pystytään nykytekniikalla hyödyntämään erittäin kannattavasti, mikä on johtanut suoranaiseen liuskekaasu- ja öljybuumiin. Yhdysvallat ohitti Venäjän maailman suurimpana maakaasuntuottajana vuonna 2009 ja maasta on hyvää vauhtia tulossa myös maailman suurin raakaöljyn tuottaja. Vielä kymmenen vuotta sitten Yhdysvaltojen kaasuntuonnin ennakoitiin kasvavan nopeasti, ja muun muassa Qatarissa ja Venäjällä suunniteltiin kaasun vientiterminaaleja nimenomaan Yhdysvaltojen kasvavia markkinoita silmälläpitäen. Epätavanomaisia hiilivetyjä on runsaasti muuallakin, mutta toistaiseksi vastaavasta tuotantobuumista Pohjois-Amerikan ulkopuolella ei ole merkkejä.
Liuskebuumiakin suurempi tuotantotekniikan muutos on nesteytetyn maakaasun (LNG) tuotannon kasvu ja sen tuottamisen, kuljettamisen ja vastaanottamisen kustannusten lasku. LNG:n vastaanottoterminaalien kapasiteetti on kasvanut yli kaksinkertaiseksi kymmenessä vuodessa. Maakaasusta on hyvää vauhtia tulossa globaali kauppatavara. Perinteiset putkikaasun tuottajat kohtaavat jatkossa entistä kovempaa kilpailua, mikä on heijastunut eurooppalaisille kaasuntuojille myönnettyinä hinnanalennuksina.
Kysynnässä ja tarjonnassa tapahtuneiden suurten muutosten lisäksi kolmas globaali muutos liittyy energiantuotannon rakenteisiin. Globaalia tuotantoa tarkastellessa valtio-omisteisten yhtiöiden rooli on selvästi kasvanut. Kahdenkymmenen maailman suurimman öljyn- ja kaasuntuottajan joukossa on kolmetoista valtionyhtiötä. Samaan aikaan monin paikoin (muun muassa EU:ssa) kansallisten yhtiöiden pilkkominen ja yksityistäminen jatkuu. Nämä kaikki kolme suurta muutosta muovaavat tulevaisuuden energiamarkkinoita. Liuskekivivarojen hyödyntämisen mahdollistava tekniikka on vain pieni osa tätä suurta muutosta.
Teksti: Laura Solanko
Kirjoittaja työskentelee neuvonantajana Suomen Pankin siirtymätalouksien tutkimuslaitoksella (BOFIT).