Arvoketjujen verkostoissa tuotantoyksiköt ovat erikoistuneet tuotteisiin, joiden valmistuksessa niillä on etu muihin tuottajiin nähden. Sen seurauksena on syntynyt teknologia- ja osaamiskeskittymiä ja joissakin tuoteryhmissä myös äärimmäisen kustannustehokkaita valtavia tuotantoyksiköitä. Samalla kilpailukyvyttömiä toimijoita on pudonnut pois.
Kun pandemian ensivaiheessa Kiinassa sairastuttiin koronaan, keskinäisriippuvaisen tuotantoverkoston pelättiin yskivän koko maailmassa. Ihmisillekin iski huoli ja hätä – vai millä muuten voi selittää, että vessapaperitkin hamstrattiin kaupoista.
Riskit tulleet näkyviksi
Aalto-yliopiston tuotantotalouden apulaisprofessori Lauri Saarinen huomauttaa, kuinka pandemia oikeastaan osoitti toimitusketjujen olevan varsin kyvykkäitä sopeutumaan muutoksiin eli ne ovat resilienttejä. Materiaali- ja hyödykevirroissa ei ollut alkuvaiheen peloista huolimatta pahoja katkoksia Suomessakaan lukuun ottamatta suojavälineitä, joista oli pulaa globaalisti.
Toimitusketjujen haavoittuvuuteen kuitenkin havahduttiin. Useat yritysjohtajat puhuivat resilienssin kasvattamisen ja myös paikallisen valmistamisen puolesta. Lauri Saarinen kertoo, että kun syksyllä Aalto-yliopiston selvityksessä kysyttiin asiaa 300 suomalaisyritykseltä, paljastui ettei konkreettisia muutoksia oltu kuitenkaan juuri tehty toimitusketjujen rakenteisiin.
– Muutokset ovat tapahtuneet enemmän siinä, minkälaisia todennäköisyyksiä erilaisille riskeille lasketaan, kun tehdään pidemmän aikavälin päätöksiä. Kuva voi olla rikkaampi, kun yrityksissä tehdään jatkossa toimittajavalintoja tai investointipäätöksiä. Vaikutukset näkyvät hitaammin, jos ne näkyvät, Saarinen summaa.
Hänen mukaansa olisikin yllättävää, jos monimutkaiset globaalit toimitusketjut voitaisiin nopeasti muuttaa täysin toisenlaisiksi.
– Toimitusketjujen rakentamisessa huomioidaan aina kustannukset, toimitusvarmuus ja nopeus. On pitkäaikaiset ja isot tekijät, miksi toimitusketjut ovat omanlaisiksi muotoutuneet.
Voisi ajatella, että arvoketjut hakevat veden tavoin koko ajan sellaisia reittejä, missä olosuhteet juuri sille tuotannolle ovat suotuisammat ja esteet ovat kaikkein matalimmat, ovat ne sitten vaikka kustannuksia, byrokratiaa tai muita tuotannon kitkatekijöitä. Kehityksen tuloksena yritykset saavat tuotannossaan tarvitsemiaan välituotteita edullisemmin ja myös kuluttajat hyötyvät halvemmista hinnoista.
Strategista autonomiaa vai protektionismia?
Arvoketjujen haavoittuvuuteen ja talouden riippuvuussuhteisiin on herätty myös EU:ssa. Tilanteen parantamiseksi on alettu puhua ”avoimesta strategisesta autonomiasta”. Muotoilu lähentelee orwellilaista uuskieltä, jossa käsitteen sisältö taitaa riippua aika paljon tulkitsijasta.
– Tulkinnan väljyys antaa liikkumatilaa. Se ei kuitenkaan saisi olla kiertoilmaus protektionismille, vaan EU:n tulee edelleen sitoutua avoimeen kansainväliseen kauppaan, ulkoministeriön kaupallinen sihteeri Lauri Kangasniemi sanoo.
Hän kertoo, kuinka komissio tarkoittaa avoimella strategisella autonomialla sitä, että sen mukaisesti pyritään hyötymään talouden avoimuuden tuomista eduista ja samalla suojaudutaan kansainväliseltä epäreilulta kilpailulta. Lisäksi vahvistetaan talouden resilienssiä.
Mikä voi olla EU:n tai valtioiden rooli vähentää arvoketjujen haavoittuvuutta ja riippuvuutta globaaleista verkostoista, kun käytännössä arvoketjut rakentuvat yrityksissä tehtävien päätösten perusteella?
Kangasniemen mielestä vaikutusmahdollisuudet voivat näkyä toimissa kansainvälisen kilpailukyvyn kehittämiseksi, jotta yritysten olisi houkuttelevaa investoida omaan maahan.
– Joissain maissa on väläytelty tukien käyttämistä yrityksille insentiiveinä, jotta ne tekisivät tähän suuntaan meneviä päätöksiä. Mutta voiko se niinkään toimia? Jos yrityksellä on liiketaloudellinen peruste pitää tuotantoketjunsa jossain asennossa, onko oikea ratkaisu yrittää muuttaa niitä jakamalla valtiontukia, Kangasniemi kyseenalaistaa.
Lisäksi EU on pyrkinyt tähän asti toimimaan niin, etteivät tuet vääristäisi yritysten kilpailuasetelmia globaaleilla markkinoilla.
– Koronan takia Pandoran lipas valtiontukien suhteen on avattu. Saa nähdä, milloin se saadaan kiinni. Elinkelpoisia yrityksiä on haluttu tukea, etteivät ne ajaudu koronan takia konkurssiin, mikä on täysin perusteltua. Joissain maissa tukea saatetaan kuitenkin antaa enemmänkin kuin olisi tarpeellista.
Sitäkin voi kyseenalaistaa, kuinka tarpeellista on vähentää EU:n riippuvuutta muusta maailmasta. Ajatushautomo Ecipen (European Centre for International Political Economy) mukaan EU-jäsenmaiden merkittävimmät tuontiriippuvuudet näyttävät liittyvän toisiin EU-jäsenmaihin, koska selvä enemmistö viennistä ja tuonnista tapahtuu EU:n rajojen sisällä. Ecipen laskelmien mukaan vain 112 tuontitavaraa lähes kymmenestä tuhannesta on sellaisia, joiden neljä suurinta tuonnin alkuperämaata on EU:n ulkopuolelta.
Vaihtoehdot kasvattavat sopeutumiskykyä
Miten sitten arvoketjujen häiriöiden sietokykyä voi parantaa? Yksinkertaiselta kuulostava ratkaisu on kasvattaa kotimaista tuotantoa ja jopa pyrkiä irtautumaan joltain kohdin globaaleista arvoketjuista.
Se voisi kuitenkin olla askel väärään suuntaan, sillä resilienssi ja globaalit arvoketjut eivät näyttäisi olevan toistensa vastakohtia.
Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestö OECD:n kesäkuussa 2020 julkaiseman arvion mukaan vähempi integroituminen kansainvälisiin arvoketjuihin ei vähennä vaan päinvastoin lisää haavoittuvuutta taloudellisille shokeille.
– Kansainvälisen kaupan iso mahdollisuus on, että se tarjoaa sopeutumiskanavia, kun on vaihtoehtoja, Kangasniemi korostaa.
Eikä tosipaikan tullen EU:n sisällä toimiminen takaa tuotteiden saatavuutta. Se nähtiin, kun viime keväänä monet EU-maat asettivat koronaviruksen torjunnan kannalta tärkeille tuotteille vientirajoitteita. Eikä edes ”kotimainen” tuotanto ole immuuni häiriöille. Suomessa jopa huoltovarmuuden kannalta keskeisen ruokatuotannon riippuvuus ulkomaisista kausityöntekijöistä paljastui, kun koronarajoitukset alkoivat.
Jos arvoketjuja lähdetään väkisin muuttamaan, ratkaisu ei ole välttämättä kestävä. Vuosi sitten havahduttiin pulaan suojamaskeista, kun niiden kysyntä kasvoi räjähdysmäisesti. Maskien tuotanto oli keskittynyt Aasiaan, mutta Suomessakin niiden valmistus haluttiin polkaista pikapikaa käyntiin.
Ahlstrom-Munksjö muuttikin Tampereen tehtaalla yhden suojamateriaalia valmistavan linjaston tuottamaan kasvomaskimateriaalia. Muutos oli lyhytaikainen, sillä nyt linjasto on palautettu tuottamaan jälleen omaa vakiintunutta tuotettaan, jota varten sen tuotantoprosessi on suunniteltu.
Samanaikaisesti maailmalla kasvomaskimateriaalien valmistuskapasiteettia on kasvatettu voimakkaasti ja maskien kappalehinta on romahtanut murto-osaan viime keväästä.
– Tällä hetkellä kotimaiselle kasvomaskimateriaalille ei ole kysyntää, koska ulkomainen materiaali on hinnaltaan kilpailukykyisempää. Meillä on valmius tehdä jatkossakin kasvomaskimateriaalia, mutta nyt me keskitymme tekemään sitä, mihin meidän prosessimme on suunniteltu ja missä me olemme kilpailukykyisiä, kertoo Ahlstrom-Munksjön myyntijohtaja Otto Kivi.
Talouden rautaiset lait
Löytyykö yritystasolla ratkaisuja, joilla ne voisivat turvata toiminnan jatkuvuutta häiriötilanteissa? Entä jos ne kasvattaisivat varastojaan, jotta arvoketjujen yskähdykset eivät heti näkyisi niiden tuotannossa?
– Jos toimintakyvyn varmuuskerrointa parannetaan kasvattamalla varastoja, se aiheuttaa lisäkustannuksia. Jos uutta kriisiä ei vähään aikaan tule, varsin pian tulee paine siitä, kauanko tätä kustannusta halutaan kantaa, Lauri Saarinen sanoo.
Hän huomauttaa, että kustannukset vaikuttavat myös johdon tulospalkkioihin, joten kannusteita toiminnan tehostamiseen löytyy.
– Kyllä ne varmuusvarastot puretaan ennen pitkää pois.
Siihen voi olla myös pakko, koska jos yritys ei optimoi toimintaansa, mutta kilpailija tekee niin, yritys hinnoittelee itsensä ulos markkinoilta. Sellainen toiminta ei jatku pitkään.
Saarisen mukaan yritykselle yksi keino kasvattaa resilienssiä voivat olla pitkäaikaiset luottamukselliset suhteet valmistajien kanssa. Silloin voidaan yhdessä miettiä, kuinka ongelmat selätetään.
– Läpinäkyvyydellä ja reaaliaikaisella seurannalla sekä investoimalla strategisesti joustavuuteen voidaan parantaa kykyä sopeutua ja toimia poikkeustilanteissa.
Kansainvälisen valuuttarahaston analyysin mukaan globaalisti tarjontashokeille riskialttiimpien tuotteiden kirjo on hyvin moninainen aina tietokoneiden muistiyksiköistä mekaanisiin koneisiin, sähkökoneisiin ja kulkuneuvoihin sekä lääkinnällisiin laitteisiin.