Pk-yritykset ottavat hanakasti kestävän kehityksen näkökulmat huomioon liiketoimintansa kehittämisessä.

Business Finland on luodannut pk-yritysten näkemyksiä kestävän kehityksen vaikutuksista toimintaansa. Kyselytutkimuksen vastaajina oli yli 500 pk-yrityksen edustajaa, heistä peräti 96 prosenttia ilmoitti kestävän kehityksen tuovan yritykselle liiketoiminnallista hyötyä. 

– Aihe on jo lähes jokaisen yrityksen agendalla, ja se on myös siirtynyt konkretiaan niiden toiminnassa. Tällä hetkellä jo 27 prosenttia yrityksistä on perustanut liiketoimintansa täysin kestävän kehityksen ympärille. Ne toimivat edelläkävijöinä, Annabella Polo Business Finlandista kertoo.

Kestävän kehityksen mukaisen toiminnan nähdään tuovan eniten hyötyjä kilpailukyvyn parantamiseen, liiketoiminnan varmistamiseen tulevaisuudessa sekä brändiarvon ja myynnin kasvattamiseen. Neljä viidestä yrityksestä kokee kuitenkin haasteita kestävän kehityksen sisällyttämisessä liiketoimintaan. 

Muutakin kuin ympäristönäkökulma

Kestävän kehityksen ulottuvuuksista tutkimuksessa huomioitiin taloudellinen, sosiaalinen ja ympäristönäkökulma. 

– Pitkään asiaa tarkasteltiin lähes pelkästään ympäristönäkökulmasta. Nyt esiin nousevat myös sosiaaliset ulottuvuudet, kuten alihankintaketjun etiikka ja ihmisoikeudet, Polo sanoo.

Yli puolissa vastaajayrityksistä oli tehty ympäristönäkökulmia edistäviä tuote- ja palveluinnovaatioita. Lisäksi isossa osassa yrityksistä oli parannettu energiatehokkuutta ja resurssien käyttöä sekä vähennetty päästöjä.

Seuraavan viiden vuoden aikana pk-yritykset aikovat keskittyä erityisesti toimenpiteisiin, jotka liittyvät kestävään kuluttamiseen, ilmastonmuutokseen, kiertotalouteen sekä alihankintaketjujen etiikkaan.

Suurimmat haasteet liittyvät toiminnan laadun mittaamiseen ja seurantaan, kasvavaan raportointitaakkaan sekä henkilöstön ja resurssien riittävyyteen. Ongelmalliseksi koettiin aihepiiriin liittyvät lukuisat standardit ja viiteryhmät, jotka ovat hankalasti vertailtavissa keskenään.

Positiivinen kierre mahdollinen

Johtaja Paavo Virkkunen tulkitsee tuloksia tyytyväisenä. Hänen mukaansa ne nivoutuvat luontevasti Business Finlandin strategian kulmakiviin, jotka ovat kestävä kehitys, kilpailukyky ja kasvu.

– Kestävän kehityksen ratkaisut nähdään pk-yrityksissä äärimmäisen tärkeinä kilpailukyvyn luomistyökaluina. Se antaa uskoa siihen, että myös Business Finlandin kannattaa virittää omaa toimintaansa siihen suuntaan. Innovaatio- ja rahoitustyökaluilla pystymme avittamaan uusien ratkaisujen syntymistä ja auttamaan yrityksiä.

Business Finland voi myös tukea yrityksiä viennin­edistämiseen liittyvällä ohjauksella ja ennakoida markkinoiden sekä kulutuskysynnän trendejä. 

– On mahdollista päästä positiiviseen kierteeseen, kun kestävää kehitystä tukevilla toimilla saadaan kilpailukykyä, joka tuo kasvua, joka puolestaan ruokkii uusia kestävän kehityksen ratkaisuja, Virkkunen kuvailee.

Talouskasvusta vauhtia ilmastotoimille

Teollisuuden tiekartat vievät kohti ilmastotavoitetta

Sami Laakso

Jaa:

<span class="byline text-vihrea2 uppercase"><span class="author vcard text-vihrea2 uppercase font-weight-bold" metaname="_simple_fields_fieldGroupID_1_fieldID_1_numInSet_0">Ulkoministeriö</span></span>25.03.2024

Luetuimmat