Kykeneekö EU:n kauppapolitiikka nykyisellään hyödyttämään eurooppalaisia yrityksiä parhaalla mahdollisella tavalla, ja onko ryhmässä syntynyt tähän liittyviä ajatuksia?
Unionin kauppapolitiikka toimii kohtuullisen hyvin ottaen huomioon siihen kohdistuvat erilaiset ristipaineet. Erityisen oleellista tämä on, koska hyvän kauppapolitiikan kriteeriksi ei enää riitä tuotteiden viennin helpottaminen EU:sta kolmansiin maihin. Viennin arvo syntyy monimutkaisista ketjuista, jossa osa arvosta tuotetaan EU:ssa ja loput jossakin muualla kokonaisuuden kuitenkin hyödyttäessä eurooppalaisia yrityksiä ja lopulta myös kuluttajia. Nykyiset kauppapoliittiset neuvottelumandaatit huomioivat monimutkaiset arvoketjuja jollakin tasolla, mutta puutteitakin löytyy. Esimerkiksi alkuperäkumulaatiota voitaisiin laajentaa nykyisestä tiukasta tulkinnasta ja silloin otettaisiin jo askel oikeaan suuntaan. Eri politiikkalohkoja tulisi myös sovittaa nykyistä paremmin yhteen. Tähän on tarkoitus pureutua työryhmän työssä.
Pätevätkö vanhat talousteoriat enää nykyisessä keskinäisriippuvuuksien maailmassa? Miten voidaan tarkastella taloudellista hyötyä pidemmällä tähtäimellä ja mitä näkökohtia tässä työssä tulisi huomioida?
Itse asiassa perinteinen kansantalousteoria siitä, että kannattaa keskittyä tuottamaan sitä, missä suhteellinen lisäarvo on helpoimmin saavutettavissa, pätee nyt paremmin kuin koskaan. Tähän liittyvät kuitenkin poliittisen päätöksenteon realiteetit, eli kuinka nopeasti eri sektorit ja politiikat kykenevät reagoimaan alati muuttuviin tarpeisiin. Ilman rehellistä dialogia kansallisesti ja EU-tasolla politiikka ei tunnu ymmärrettävältä ja kansalaisille välittyy hämärästi kuva politiikan tavoitteista. Kannatan avointa yhteiskunnallista dialogia, jotta tarvittavat päätökset ja niiden mukainen politiikka aukeavat kansalaisille.
Onko EU:n kauppapolitiikassa mahdollista sovittaa yhteen toisaalta maatalouden suojaustoimenpiteet ja vapaan kaupan ideologia? Neuvotellaanko EU:n kauppasopimuksia maatalousintressit vai unionin BKT:n kerrytystä hyödyntävät sektorit edellä? Kykeneekö työryhmä käsittelemään näitä kysymyksiä?
Työryhmän jäsenet on valittu henkilökohtaisten ominaisuuksiensa, eikä taustaryhmänsä mukaan, eli niin sanotut vanhat painolastit eivät rajoita työryhmän työtä. Keskustelua käydään vapaasti, ilman sektorikohtaisia intressejä. Tällä tavoin voidaan oikeasti pohtia kauppapolitiikan tavoitteita puhtaalta pöydältä.
Miten työryhmässä nähdään mahdolliseksi kaupan ja kehityskysymysten nykyistä parempi yhteensovittaminen? Miten voidaan taata, että myös kehitysmaiden taloudet pääsevät kehittymään?
Koherenssikysymykset ovat työryhmän työn keskiössä. Tämä ei ole ihan helppo kysymys – erityisesti erilaisten vastuiden takia. Kaikkien asianosasten tuominen samaan pöytään ja oikea-aikaisesti ei ole aina yksinkertaista. Ryhmässä pohditaan näitäkin kysymyksiä avoimesti ja ratkaisukeskeisesti. Pyrimme hyödyntämään ryhmän työn tuloksia myös Suomen 2019 EU-puheenjohtajuuskauden tavoitteenasettelussa ja työssä.
Rohkaiseeko ryhmä avoimempaa keskustelua EU:n kauppapolitiikan tavoitteista ja keinoista?
Avoimemman keskustelun ruokkiminen on ryhmän tärkeimpiä tehtäviä. Pidän itse tärkeänä Suomen tapaa pitää eduskunta mukana kauppapoliittisessa keskustelussa ja päätöksenteossa. Tämä on eurooppalaisittain verrattain harvinaista, mutta osoittautunut Suomen vahvuudeksi. Toisaalta me voimme oppia paljon kansalaiskeskustelun stimuloimisesta. Toivoisin, että kansalaisjärjestöt olisivat ulkoministeriöön aktiivisemminkin yhteydessä, ihan säännöllisen molemmin puolisen informoinnin merkeissä.
EU–Yhdysvallat sekä EU–Kanada kauppasopimusten neuvottelu on osoittanut, että kaikilla Euroopan mailla ja komissiolla on vain voitettavaa aktiivisen kansalaisdialogin vaalimisessa. Ryhmä tulee tarkastelemaan keinovalikoimaa myös tähän työhön.