FacebookTwitterEmail

Talousdiplomatia nousee

Alankomaat uudistaa talousdiplomatiaansa ja tuo sen lähemmäksi ulkopolitiikan kärkeä. Tavoitteena on nostaa maan talous maailman huipulle. Lähtökohtana ovat yrityselämän tarpeet, kokonaisvaltainen lähestymistapa ja nykyisen pelikentän yksinkertaistaminen.
Teksti: Mia Aro-Sanchez Haag

Alankomaille vienti on talouden pääasiallinen tulonlähde, 75–85 prosenttia bkt:sta Puolet vientiluvuista muodostuu tavaran uudelleenviennistä. Kansainvälisten toimintaedellytysten turvaaminen ja toimintaympäristön muutoksiin vastaaminen on elintärkeää.

Talouskriisi heijastuu sekä vientimarkkinoihin että kotimaan toimintaedellytyksiin. Mittavat säästövelvoitteet edellyttävät julkisen sektorin toimintojen karsimista ja tehostamista. Esimerkiksi elinkeinoministeriö ja maatalousministeriö on yhdistetty yhdeksi superministeriöksi, joka on ”Talousministeriö”. Ulkomailla säästö- ja tehostamispaineet ovat toteutuneet Alankomaiden edustustoverkon leikkauksina.

Alankomaiden lokakuussa 2010 aloittaneen markkinahenkisen, oikeisto-keskustalaisen hallituksen keskeiset painopisteet liittyvät maan taloudellisen aseman vahvistamiseen ja viennille suotuisien edellytysten luomiseen kaikilla valtionhallinnon sektoreilla. Esimerkiksi ulkopolitiikassa – mukaan lukien kehityspolitiikka – talousdiplomatian ja Alankomaiden kaupallis-taloudellisten intressien edistäminen korostuu.

Lähtökohtana huippusektorit

Alankomaissa on omaksuttu sektorikohtainen lähestymistapa, jossa yritysten kansainvälistymisen ja kansainvälisen kilpailukyvyn tukeminen nähdään kotimaisen elinkeinopolitiikan jatkumona. Talousministeriö esitteli keväällä 2011 elinkeinopoliittisen toimintaohjelman ”To the Top”. Sen laatimiseen osallistuivat myös ulkoministeriö, opetusministeriö, infrastruktuuri- ja ympäristöministeriö – toinen uusi superministeriö, jossa liikenneministeriö ja ympäristöministeriö fuusioitiin – Terveysministeriö, Valtiovarainministeriö ja Puolustusministeriö.

Toimintaohjelmassa listataan yhdeksän huippusektoria, joissa Alankomaat on vahva ja joissa potentiaali kasvuun ja kansainväliseen menestykseen on suurin: high tech, kemia, energia, luova teollisuus, life sciences ja terveys, logistiikka, kasvinviljely- ja tekniikka, vesi sekä maatalous ja elintarvikkeet. Kymmenes painopistesektori on läpileikkaava: suurten yritysten pääkonttorit, joita halutaan Alankomaihin lisää.

Jokainen sektori laatii toimintaohjelman omista tarpeistaan käsin huomioiden sekä kotimaiset toimenpiteet että tarpeet kansainvälistymisen osalta. Ohjelmat laaditaan niin sanotun kultaisen kolmion puitteissa, eli yhteistyössä yritysten, tutkimuslaitosten ja julkisen sektorin edustajien kesken.

Kukin sektori on vastuussa toimintaohjelman toimeenpanosta kultaisen kolmion kesken, mutta yrityksillä on vetovastuu. Esimerkiksi vesisektorilla toimintaa fasilitoimaan valitaan ”Water director”, ja toimeenpano tapahtuu yksittäisten projektien muodossa, joiden edistystä seurataan vuosittaisten alan konferenssien puitteissa.

Oman ulottuvuutensa tuo uusittu kehityspoliittinen linjaus – ”Less pretension, more ambition”. Kumppanimaita vähennetään 15, joista osa on nousevia valtiota, joihin Alankomailla on läheinen suhde tai joissa sillä erityistä lisäarvoa muun muassa VKE-mielessä: Bangladesh, Ghana, Indonesia ja Kenia.

Kehitystuki suunnataan näissä maissa neljään alaan, joissa Alankomailla on eniten annettavaa: turvallisuus- ja oikeusvaltiokehitys, vesi, ruokaturvallisuus ja seksuaali- ja lisääntymisterveys. 

Luonnollisesti sektorit ovat osin samat kuin mainitut huippusektorit.

Polderit ja kultaiset kolmiot yhteistyön malleina

Alankomaissa on pitkät perinteet kultainen kolmio -toimintamallille missä yksityinen ja julkinen sektori toimivat tiiviisti yhdessä tutkimuslaitosten kanssa. Toinen perinne on polderismi, jossa asiat ratkaistaan saman pöydän äärelle istumalla ja keskustelemalla. Nimi juontaa juurensa Alankomaiden turvallisuuden kannalta elintärkeistä vesirakenteista eli poldereista, joiden avulla varmistetaan, ettei alati uhkaava meri valtaa maata takaisin. Jotta tässä onnistutaan, tarvitaan kaikkien yhteistoimintaa.

Vaikka yhteistoimintaan ollaan yleisesti ottaen tyytyväisiä, Talousministeriöstä kerrotaan, että parantamisen varaa on edelleen.

Esimerkiksi eri kaupungit ja alueet Alankomaissa eivät riittävästi koordinoi vienti- ja investointiponnistelujaan. Keskustelukumppanit ulkomailla eivät todennäköisesti ymmärrä Amsterdamin ja Rotterdamin eroa sijoituskohteena, ja parhaiten nämä molemmat pärjäisivät miettimällä yhteistä viestiä kilpailun sijaan. Jatkossa onkin mahdollista, että niin sanotut sooloilijat, jotka eivät osallistu VKE:ta koskevaan vuoropuheluun, jäävät virallisen VKE-tuen ja ohjelman ulkopuolelle.

Eräs näkökohta on henkilöiden liikkuvuus ja tiedonsiirto eri organisaatioiden välillä. Virkamiesten siirtyminen Talousministeriön, EVD:n (vrt. Finpro) ja ulkoministeriön kesken on Alankomaissa arkipäivää.

Esimerkiksi tällä hetkellä rotaatiossa on noin 20 päällikköä ja deskiä joko Haagissa tai suurlähetystöissä. Ulkoasianministeriöstä kerrotaan, että järjestelmää on jatkossa tarkoitus kehittää edelleen, jotta muun muassa erityisvirkamiesten paluu tehtäviinsä on helpompaa.

Ulkomaan verkostossa suurlähettiläillä on jo tällä hetkellä ohjaava rooli maassa toimivaan EVD:n etäpisteeseen. Toisaalta Talousministeriö antaa suurlähetystöille ohjeet VKE-asioissa ja se osallistuu muun muassa viennin kannalta keskeisten maiden suurlähettiläiden nimitysprosessiin.

Yksinkertaistamalla enemmän tuloksia

Alankomaissa on jo pitkään painotettu deregulaatiota ja yrityksille suotuisan toimintaympäristön luomista. Todisteena on menestys ulkomaisten yritysten houkuttelussa, mukaan lukien t&k ja pääkonttorit. Yrityksillä on kuitenkin edelleen liikaa navigoitavaa byrokratian kaislikossa ennen kuin päästään kansainvälisille vesille.

Uusi hallitus on osin markkinaideologisista syistä, osin säästöpaineista päätynyt ratkaisuun, jossa yhtäältä karsitaan pois puolen miljardin euron edestä yksityiskohtaisia ja suunnattuja yritystukia ja toisaalta käytetään säästettyjä varoja yritysveron laskemiseen sekä panostetaan deregulaatioon ja yritystoiminnan yksinkertaistamiseen. Lisäksi perustetaan digitaalinen one-stop-shop -palvelu, josta yritys saa tarvittavan neuvonnan yritysten perustamisesta ja innovaatiotuesta kansainvälistymiseen.

Jäljelle jäävä vähäinen valtion tukitoiminta muun muassa innovaatioihin, tutkimukseen, rahoitukseen, vienninedistämiseen liittyen keskitetään huippusektoreille. Tuet muunnetaan lähtökohtaisesti lainoiksi, jolloin riski – ja insentiivi – kohdistuu tarkoituksenmukaisemmin yritykselle eikä valtiolle.

Diplomatia – menneisyyden harrastus?

Talousdiplomatia oli tammikuussa Haagissa pidettyjen suurlähettiläspäivien keskeinen aihe. Muutos ei kuitenkaan ole itsestäänselvyys, ja myös vastarintaa esiintyy. Yritysten edut eivät aina ole yksi yhteen valtion poliittisten linjausten kanssa. Lehdissä lainattiin erään eminenssin takavuosien kommenttia: ”je ne parle pas fromage”. Ajat ovat nyt muuttuneet, ja uusi ulkoministeri Uri Rosenthal on kutsunut perinteistä diplomatiaa ”menneisyyden rustiikkiseksi harrastukseksi”.

Lähtökohtana on yksityissektorin aloitteellisuus ja kommunikointi tarpeistaan: sektorien toimintaohjelmien edellytetään sisältävän myös osuus kansainvälisistä toiminnoista. Näitä ovat erilaiset keskitetyt palvelukeskuskset esimerkiksi high tech-sektorilla, luovan teollisuuden diplomaattiset verkostot kulttuuripuolella tai toimenpiteet ”level playing fieldin” varmistamiseksi kohdemarkkinoilla.

Kehitysyhteistyövaroihin on toistaiseksi kohdistunut vain rajoitettuja säästöjä. Niihin kohdistunee jatkossa painetta rahoittaa projekteja, joista voi olla hyötyä sekä kohdemaan kehitykselle että hollantilaisyrityksille.

Esimerkkinä on tammikuussa 2012 kehitysministeri Knapenin vesialan teollisuuden kanssa tekemä matka Ghanaan ja Beniniin, joissa molemmissa maissa solmittiin mittava kehitysrahoitteinen vesialan projekti. Maita ei velvoitettu käyttämään hollantilaisyrityksiä, mutta epäilemättä maat samalla vakuutettiin yritysten tuotteiden ja palveluiden erinomaisuudesta.