FacebookTwitterEmail

kolumnit

02.10. 2017

Afrikka!

Kvartaalitalouden näkökulmasta kauppapoliittinen neuvotteluprosessi saattaa muistuttaa maalin kuivumista. Toisaalta on tärkeä muistaa, että neuvottelujen tarkoitus on edistää myös suomalaisten hyvinvointia kauppaa edistämällä, kirjoittaa ulkoministeriön Jussi Koskela.
Teksti: Jussi Koskela, ulkoministeriö

Kun puhutaan liiketoimintamahdollisuuksista Afrikassa, täytyy ensin täsmentää, mistä puhutaan; sen verran suuri ja heterogeeninen manner on kyseessä. Kauppapolitiikka 3/17:n teemajutussa emme yritä luoda kokonaiskuvaa ”Afrikan mahdollisuuksista”, vaan tarjoamme muutaman kiinnostavan tilannekuvan suomalaisyritysten onnistumisista eri puolilla suurta maanosaa.

Suomalainen osaaminen on kysyttyä Afrikassa, mutta osaamisen markkinointi edellyttää tietysti paljon jalkatyötä aivan kuten muuallakin. Ja paikallistuntemusta. Pitkän linjan suomalaisyritykset ovat vakiinnuttaneet asemansa myös YK-järjestöjen hankinnoissa Afrikassa monen vuoden työn tuloksena.

Ja sitten aivan jotakin muuta eli kurkkaus naapurimaamme Venäjän talouteen. Suomen vienti kasvaa taas, mutta onko kasvu kestävää? Kansainvälispoliittinen asetelma on jämähtänyt paikoilleen, ja Venäjällä tuonninkorvauspolitiikka vahvistaa asemaansa.

Lehtemme ei varmaankaan olisi nimeltään Kauppapolitiikka, jos emme tuntisi erityistä paloa kauppapolitiikkaa kohtaan. Kauppapolitiikka 3/17 tarjoaa jymypakkauksen aiheesta käymällä läpi, miten suomalaisyritykset hyödyntävät kauppasopimuksia, joita kauppapoliittisten neuvottelujen tuloksena vaivoin saadaan aikaan.

On ymmärrettävää, että kvartaalitalouden näkökulmasta kauppapoliittinen neuvotteluprosessi muistuttaa maalin kuivumista. Toisaalta on tärkeä muistaa, että neuvottelujen tarkoitus on edistää myös suomalaisten hyvinvointia kauppaa edistämällä. Siihen tarvitaan ehdottomasti yrityksiä. Neuvotteluihin valmistautuessamme tarvitsemme ulkoministeriössä tietoa, jota vain yrityksillä on toiminnastaan ja markkinaongelmistaan.

Tätä kutsutaan edunvalvonnaksi, ja se ei luvalla sanoen aina toimi Suomessa, vaikka totta kai myönteisiä poikkeuksia on yrityksissä, joilla on mahdollisuus panostaa tähänkin aiheeseen. Monessa muussa EU-maassa edunvalvonta näyttää kuitenkin toimivan. Tämä prosessi täytyy Suomessakin saada toimimaan nohevammin, jotta mahdollisimman moni suomalaisyritys saa äänensä kuuluviin oikea-aikaisesti. Tässä tarvitaan myös elinkeinoelämän järjestöjen tukea.