FacebookTwitterEmail

kolumnit

22.03. 2017

Kauppapolitiikan kujanjuoksu vai renessanssi?

On hyvä, että kauppapolitiikka on rytinällä noussut kansainvälisen politiikan keskiöön
Teksti: Timo Vuori, maajohtaja, Kansainvälinen kauppakamari ICC, johtaja, Keskuskauppakamari, Euroopan talous- ja sosiaalikomitean jäsen

“Kauppapolitiikan kujanjuoksu”, totesi osuvasti pitkän linjan kauppapoliitikko vuonna 1999 Seattlen epäonnistuneen WTO-kokouksen jälkeen, katumielenosoitusten jälkimainingeissa. Harva olisi arvannut, että vuonna 2017 kujanjuoksu yhä jatkuu. Ja että tuorein haaste tuleekin Yhdysvalloista. Onko edessä kauppapolitiikan viimeinen kujanjuoksu vai sittenkin renessanssi?

Presidentti Trump haastaa nykyistä kauppapolitiikkaa. Amerikan etu menee kaiken edelle. Tämä on vaikeaa kauppapolitiikassa, jossa paraskin sopimus on kompromissien summa. Aika näyttää, tasoittuuko Trumpin retoriikka poliittisen realismin myötä.

Yhdysvalloissa yrityselämä on toistaiseksi ollut hiljaa vapaakaupan puolustamisessa, vaikka se on globalisaation suuria voittajia. Washingtonin vahvin vaikuttaja, US Chamber of Commerce, ei pysy vaiti, jos yritysten edut kansainvälisessä kaupassa vaarantuvat.

Kaikesta huolimatta on hyvä, että kauppapolitiikka on rytinällä noussut kansainvälisen politiikan keskiöön. On valitettavaa, että talouden realiteettien sijasta lyhytnäköinen populismi uhkaa nyt romuttaa kauppapolitiikan tuloksia.

Uskon vahvasti, että kauppapoliittiset hankkeet kuten TTIP, palvelukauppasopimus TiSA ja ympäristötuotesopimus EGA ovat vain väliaikaisesti ”jäähyllä”. Kestävä kasvu vaatii, että parhaat tavarat, palvelut ja teknologiat ovat tarjolla haasteiden, kuten kaupungistumisen, vähäpäästöisyyden ja resurssitehokkuuden ratkaisemiseksi.

Talouskriisien jälkihoidossa on ymmärretty, että kestävä kasvu syntyy markkina-, ei elvytysvetoisesti. Valitettavan harva kuitenkaan uskaltaa julkisesti puolustaa vapaakauppaa ja markkinoiden avoimuutta vastavoimana taloudelliselle nationalismille.

Kauppapolitiikka on Euroopan unionin kasvustrategian yksi peruskivi. Tämä vastaa hyvin pienen avoimen talouden, kuten Suomen, tarpeita. Yhdysvaltojen tilanne tarjoaakin EU:lle globaalia, kauppapoliittista johtajuutta, jos se vain osaa ja pystyy sen ottamaan.

Tähän asti EU on sählännyt sisäisessä valtataistelussa. Lusikkansa soppaan on sopivasti laittanut Euroopan parlamentti. EU:n olisi löydettävä yhteinen tapa tehdä tehokasta kauppapolitiikkaa. Alueparlamenttien armoille EU-maiden yhteistä politiikkaa ei voi jättää.

Brexitin myötä yksi Euroopan vapaakaupan puolustajista vetäytyy saarellensa rakentamaan uutta tulevaisuuttaan. Pohjoismaiden, mukaan lukien Suomen, on astuttava EU:ssa brittien tilalle vapaakaupan puolustajina. On myös varmistettava, että EU rakentaa pragmaattisesti kauppasuhteensa Britannian kanssa. Euroopan sisälle ei tarvita uusia tullimuureja.

Suomessa on laajemmin herättävä siihen, että kauppapolitiikka ja kansainväliset suhteet ovat tämän päivän kasvu-, elinkeino- ja teollisuuspolitiikkaa. Niin valtion kuin yritysten on panostettava kauppapolitiikkaan ja kansainvälisten suhteiden hoitamiseen entistä enemmän. Käynnissä saattaa olla kauppapolitiikan renessanssi, jossa osaavimmat ja ketterimmät toimijat korjaavat hyödyt – valtioina ja yrityksinä.