FacebookTwitterEmail

kolumnit

05.06. 2014

Kiristynyttä vai kuristettua kilpailua?

Kauppapolitiikka vaatii näkemystä, tutkimustietoa ja pitkäjänteisyyttä. Näillä kriteereillä se saatetaan kokea asiaksi, joka kuuluu hoitaa, mutta joka saa jäädä asiaan vihkiytyneiden vastuulle.
Teksti: Jukka Seppälä

Kauppapolitiikka vaatii näkemystä, tutkimustietoa ja pitkäjänteisyyttä. Näillä kriteereillä se saatetaan kokea asiaksi, joka kuuluu hoitaa, mutta joka saa jäädä asiaan vihkiytyneiden vastuulle. Tunne voi olla sama kuin lentokoneessa, kun henkilöstö antaa turvaohjeet. Vain harva seuraa aktiivisesti, mutta kukaan ei silti kyseenalaista yleiseksi hyväksi tarkoitettua rutiinia. Näkemyksiä mahdollisista vaaroista pidetään asiallisina, mutta luotetaan ammattilaisten kuitenkin hoitavan kaiken tehtävissä olevan, jos jotain tapahtuu.

 Toisin kuin lentokoneessa, kauppapolitiikassa matkustajat voivat ehdotella uusia päämääriä, lento­korkeuksia ja nopeuksia. Näistä ideoista sitten ammattimainen henkilöstö ja matkustajat, eli vaikkapa me suomalaiset eurooppalaisine kumppaneinemme, voimme yhdessä seuloa etujamme palvelevan realistisen lentosuunnitelman.    

 Kauppapolitiikka muovaa yritysten toiminta­ympäristöä huomaamattomalla tavalla. Lähes kaikki yritykset käyttävät toiminnassaan kansainvälisiltä markkinoilta peräisin olevia tuotantopanoksia, kuten raaka-aineita, komponentteja, energiaa tai ohjelmistoja. Näiden saatavuudella ja hinnalla on olennainen merkitys kaikkein äärimmäisilläkin perukoilla toimivan yrityksen kilpailukyvylle. Tämä tuntuu unohtuvan, kun haikaillaan vanhojen aikojen perään siinä väärässä uskossa, että tuolloin kilpailu oli jollain tavoin selkeämpää, kun ei tarvinnut tai voinut kurkotella oman maan rajojen ulkopuolelle.

 Kulunut hokema, että kansainvälinen kilpailu aina vain kiristyy, ei pidä täysin paikkaansa. Kilpailu tuntuu kiristyvän silloin, kun joku toinen tunkeutuu omalle mukavuusalueelle kiusallisen hyvillä argumenteilla. Kysymys onkin, että suhteelliset vahvuudet täytyy jatkuvasti punnita uudestaan, mikä ei välttämättä ole edes huono asia. Omien vahvuuksien uudelleenarviointi ja asemointi on monessa urheilussa koko lajin viehätys. Tästä on kysymys niin yritystoiminnassa kuin kauppapolitiikassakin. 

 Yritystoiminnan luonteeseen kuuluu jatkuva kulujahti ja vaikeina aikoina erityisesti. Reaalinen parin prosenttiyksikön leikkaus yrityksen hankintakuluissa on jo hieno saavutus. Tullien ja maksujen leikkauksissa on päästy pitkälle, mutta silti on vielä laajoja kaupan alueita ja etenkin yksittäisiä piikkejä, joilla tuo parin prosentin kulujen säästö on helposti saavutettavissa, usein moninkertaisestikin. Yrityksissä saatetaan kokea, että niiden ääni ei riitä vaikuttaamaan  neuvotteluprosessissa tai vaikutus tulee viiveellä, minkä takia ei vaivauduta esittämään perusteluja tariffien leikaamiseen. Sopimusneuvottelijat kuitenkin arvostavat ja tarvitsevat yritysten antamia esimerkkejä ja perusteluja.  

 Monenkeskiset kauppapoliittiset prosessit, joista WTO:n Dohan kierros on hyvä esimerkki, saattavat laajan maajoukon konsensustarpeen vuoksi kestää turhauttavan kauan. Tällaista piinaa on helpompi kestää, kun muistaa, millaisissa paineissa Suomen sodan­jälkeinen kauppapolitiikka on kulkenut 1952 päättyneiden sotakorvausten jälkeen aina EU-jäsenyyteen 1995 saakka. Koeteltuja vanhoja malleja ei ollut olemassa. Pakkoratkaisuista siirryttiin poliittisella tasapainottelulla 1960- ja 70-luvuilla talouskasvun hakuun vapaakaupparatkaisuilla läntisten teollisuusmaiden kanssa.

Onneksi myös Suomen teollisuudessa ymmärrettiin 1980- ja 90-luvuilla ryhtyä merkittävään rakenne­muutokseen, jossa monitoimialakonsernit keskinäisillä järjestelyillä  erikoistuivat kapeammille osaamisalueille. Ilman tätä rohkeutta ja toisaalta pakkorakoa huonomminkin olisi voinut käydä. 

Kirjoittaja on toiminut ulkoasainministeriön kauppapoliittisella osastolla vuosina 1973-77, jonka jälkeen teollisuudessa vientiin ja kansainvälistymiseen liittyvissä tehtävissä. Hänellä on ollut luottamustehtäviä muun muassa Elinkeinoelämän Keskusliitossa, Teknologiateollisuudessa ja Kansainvälisessä kauppakamarissa.