FacebookTwitterEmail

kolumnit

09.09. 2015

Onko kehitysapu yritysten kansainvälistämistä?

Suorat ulkomaiset investoinnit Afrikkaan (55,2 mrd. USD) ylittivät sinne suunnatun virallisen kehitysavun 2014.
Teksti: Timo Palander Suomen Yrittäjien edustaja kehityspoliittisessa toimikunnassa

Suorat ulkomaiset investoinnit Afrikkaan (55,2 mrd. USD) ylittivät sinne suunnatun virallisen kehitysavun 2014. Afrikan johtajat sanovat: ”We want trade – not aid!”  He uskovat liiketoimintasuhteiden tuottavan tasavertaisempaa kumppanuutta kuin kehitysapu.

Meidän kehityspoliittinen retoriikkamme on asettanut vastakkain kehitysmaaliiketoiminnan edistämisen ja muiden toimijoiden roolin.  Kehitysmaan yksityinen sektori ja sen paikallinen palvelu- ja tuotantotoiminta sekä vastuullinen kansainvälinen vuorovaikutus voivat kuitenkin kehittää kestävimmin paikallisia työpaikkoja ja taloutta. Jos kehitysmaaliiketoiminta samalla edistää suomalaisten yritysten tärkeää kansainvälistymistä, on se yhteinen etu globaalitaloudessa.

Keskitulon maissa on suuri kehitysmaaliiketoiminnan potentiaali erityisesti pk-yritysten kannalta. Näissä maissa myös elää vielä köyhien ihmisten määrällinen enemmistö. Siksi on tärkeää kohdistaa kehitysvaikutuksia tavoittelevaa liiketoimintaa nimenomaan keskitulon maihin. Humanitääristä apua, katastrofiapua ja muun muassa rauhan edistämistä on perusteltua kohdentaa köyhimpiin, erityisesti hauraisiin valtioihin, joiden kanssa liiketoiminta ei ole realistisimpia investointeja yritysten kannalta.

Kehitysmaaliiketoiminnan edistämisessä on toimenpiteitä, joita kehitysmaat voivat tehdä itse.  Näitä ovat SADC ”Industrialization Strategy and Roadmap” ja muut Inclusive Growth -tavoitteet. Rakenteelliset muutokset ovat mahdollisia vain teollistuneiden maiden ja niiden yritysten kanssa yhteistyössä. Taloudelliseen oikeudenmukaisuuteen kenties eniten vaikuttava rakenteellinen kysymys voi löytyä arvoketjuista. Esimerkiksi kaivosteollisuuden toiminta ei nykyisellään lisää kehitysmaissa muodostuvaa arvonlisäystä oikeuden­mukaisesti.

Arvoketjujen analysointiin ei ole ollut osaamista eikä ehkä aina tahtoakaan. Arvoketjujen analyysistä saadulla tiedolla ja sen huomioimisella voidaan edistää tehokkaasti maan omia kehitysresursseja.  Olemme kenties rajoittuneet turhaan ”veronkiertoon” tai esimerkiksi Afrikan unionin juuri julkistamiin Illicit Financial Flow -raportteihin.  Myöskään kauppapolitiikkaamme ei aina tarkastella riittävästi kehitysvaikutusten ja arvoketjujen näkökulmasta.

Tällä hetkellä EU:n ja Afrikan kaikkein köyhimpien maiden väliset tullietuusjärjestelyt eivät tue Afrikan maiden tarjontaketjujen syntymistä eivätkä siten talouskasvua. Alkuperäsäännökset, jotka määräävät, milloin sopimusmaan tuote on siellä tuotettu ja siis tullivapaasti myytävissä, ovat tiukat. Esimerkiksi toisessa sopimusmaassa valmistettuja komponentteja voi käyttää hyvin vähän. Yhdysvaltojen käyttämä tullietuusaloite (AGOA) Saharan eteläpuolisen Afrikan LDC-maiden kanssa on liberaalimpi kuin EU:n vastaava ”Kaikkea paitsi aseita” E(verything) B(ut) A(rms)  -järjestely. AGOA sallii osittaisen kumulaation, jolloin tuotetta katsotaan kaikkien AGOA-maiden yhteisenä tuotteena tiettyyn rajaan asti. EBA ei salli kumulaatiota. Tämän vuoksi AGOAn kehitysvaikutukset ovat olleet EBAa suuremmat. Aasia on osoittanut alueellisten tarjontaketjujen merkityksen köyhyyden vähentämisessä.

Globaali taloudellinen oikeudenmukaisuus ja köyhyyden vähentyminen edellyttää siis kehitysmaiden oman yritystoiminnan kehittämistä, kehitysmaa­liiketoiminnan edistämistä, arvoketjujen ymmärrystä ja kehitysvaikutuksia korostavaa kauppapolitiikkaa – kunnollinen EPA-sopimus, yhdessä Afrikan maiden keskinäisen kauppapolitiikan uudistamisen kanssa, voisi olla yksi tärkeistä uudistuksista.