FacebookTwitterEmail

kolumnit

02.10. 2018

Sokerijunalla booz´tia vientiin

Viennin edistämisessä kulttuurien tuntemus on kallisarvoista pääomaa, jottei munaa itseään heti ensimmäisessä palaverissa.
Teksti: Nimimerkki Trade Shark

Jos laulujen sanoihin on uskominen, ennen asiat olivat aina paremmin. Tosin kansan syvien rivien tuntoja kuvaava edesmennyt Veikko Lavi oli sitä mieltä, ettei siinä kultaisessa nuoruudessa ollut juuri hohtoa. Kuunnelkaa vaikka ”Lasijauholaivakeikka”. Vepa oli kuitenkin vähemmistössä.

Keskustelu suomalaisesta vienninedistämisestä saa joskus samoja sävyjä. Ennen oli miehet rautaa jne. Ennen sentään osattiin tehdä kauppoja, nykyään nämä junnut ovat vaan olevinaan. Kaiho bisneksenteon kulta-aikoihin kytkeytyy usein idänkauppaan, eikä ihme. Se oli miljardikauppaa, myös euroissa laskettuna. 
Neuvostokaupalle tunnusomaista oli viinanjuominen. Homma sai jopa sellaisia systeemisiä piirteitä, että kauppavaltuuskunnissa oli henkilöitä, joiden pää-/ainoa tehtävä oli vetää vodkaa isäntien kanssa ja siten ”fasilitoida” yhteisiä tavoitteita.  Toisaalta alkoholinkäyttö ei ole tuntematonta diplomatiassakaan. Tätä kuvaa Ilkka Pastinen oivallisesti kirjassaan esitellessään YK:n baarin päivystäjäntehtävää.

Neuvostokaupan vodkanhuuruisuus on ajan saatossa saanut varmaan myyttisiäkin piirteitä, mutta yhdessä hoipertelu edesauttoi luottamuksen syntyä ja lujitti ystävyyttä. Kun tähän lisätään vielä se, että idänkauppojen teko saattoi kestää viikkokausia, menestysyhtälö oli valmis.

Lukijan ei kuitenkaan kannata vetää liian innostuneita johtopäätöksiä entispäivien menosta. Allekirjoittanut ei ole tyrkyttämässä idänkaupan reseptiä lääkkeeksi vienninedistämisen apatiaan. Tuosta ajasta on kuitenkin poimittavissa pari oppia nykypolville: 1) vientikaupat syntyvät monesti, kun luottamus on syntynyt osapuolten välille. 2) vientityö on usein pitkäjänteistä työtä. Ja lasien kilistelyyn isäntien kanssa aina silloin tällöin joutuu vielä nykyäänkin. Kaiken kaikkiaan viennin edistämisessä kulttuurien tuntemus on kallisarvoista pääomaa, jottei munaa itseään heti ensimmäisessä palaverissa.

Edustustojen päälliköt ovat saaneet kiitosta työstään Team Finland -maajohtajina, ja ihan aiheesta. Suomella on aina ollut toimeliaita suurlähettiläitä, jotka ovat selviytyneet mitä moninaisimmista tilanteista. Mainittakoon vaikka Pariisin suurlähettiläs Palmrooth, joka Kekkosen Pariisin-vierailulla 1962 illanvietossa esitti bravuurinumeronsa pienten joutsenten tanssin Tšaikovskin Joutsenlammesta.

Sokerijuna Ukrainasta 100 vuotta sitten liittyy kiinteästi nykypäivän vienninedistämiseen. Tästä kertova elokuinenHelsingin Sanomien juttu on mielenkiintoinen: Herrat Rudolf Walden, Gösta Serlachius ja A.E. Alftan nimittäin lähtivät 1918 sokerin ostoon Ukrainaan. Vaihtokauppana tarjottiin suomalaista paperia. Tarina on pitkä, eikä sokerijuna koskaan saapunut Suomeen. Herrojen matkan seurauksena Suomen siihen asti hajallaan oleva metsäteollisuus alkoi tehdä yhteistyötä viennin tehostamiseksi. Loppu on Suomen teollisuushistoriaa. Jo 100 vuotta sitten tajuttiin yhteistyön merkitys vientiponnisteluissa. Tästä ajatuksesta voisi nykyäänkin ammentaa hiukan enemmän.