FacebookTwitterEmail

markkinat

29.11. 2012

Köyhyyden poistaminen uusissa käsissä

Maailmanpankin ja IMF:n vuosikokoukset pidettiin tänä vuonna Tokiossa. Lokakuun kokous oli Maailmanpankin uuden pääjohtaja Jim Kimin ensimmäinen näytön paikka. Työsarkaa riittää, sillä teollisuusmaiden talouskriisi on kehitysmaiden tuplakriisi: kehitysapu hiipuu samaan aikaan, kun niiden vienti pysähtyy.
Teksti: Jari Gustafsson, Suurlähettiläs, Suomen Tokion-suurlähetystö

Viimeisen kymmenen vuoden aikana köyhyys on vähentynyt maailmasta nopeammin kuin koskaan aiemmin. Puolensataa kehitysmaata on kyennyt yllä­pitämään yli 5,5 prosentin vuotuista talouskasvua. YK:n vuosituhattavoite köyhyyden puolittamisesta saavutettiin viisi vuotta etuajassa vuonna 2010.

Miljoonien ihmisten elämä on kiistatta parantunut, mutta silti yli miljardi maapallon asukasta elää edelleen äärimmäisessä köyhyydessä. Jim Kim sanoo, että köyhyyden uusi puolittaminen vuoteen 2020 mennessä olisi mahdollista, jos sitä päätettäisiin haluta. Mutta lähivuosina köyhyyden vähentäminen on haasteellisempaa kuin aikoihin. Yhdysvaltojen ja Euroopan talousongelmat vaikuttavat suoraan kehitys­maihin. Kyse ei ole vain kehitysavun leikkauksista, vaan myös tuonti kehitysmaista on hiipunut.

Euroopassa talouskriisi on koventanut asenteita. Kehitysyhteistyövarojen leikkaaminen ja luopuminen vanhoista sitoumuksista on yhtäkkiä poliittisesti korrektia, sosiaalisesti hyväksyttävää politiikkaa. Kansainvälinen kehitysapu on ensimmäisen kerran sitten vuoden 1997 kääntynyt laskuun. Trendin kääntäminen takaisin nousuun ei ole helppoa.

Jim Kimillä oli viesti myös suomalaisille: nyt ei ole oikea hetki ajatella lyhytnäköisesti vain omaa etua. Hän on oikeassa. Kansainvälinen vastuuntunto, muista välittäminen ja sitoutuminen köyhyyden poistamiseen myös vaikeina aikoina on kansakunnan sivistyksen mittari.

***

Useat kehitysmaat ovat riippuvaisia viennistä. ASEAN-maiden kasvu on ollut vientivetoista. Saharan eteläpuolisten maiden vaurastuminen on perustunut raaka-aineiden, erityisesti kaivannaisteollisuuden vientiin. Talouskriisi romahdutti hinnat vuonna 2008, eikä toipuminen ole näköpiirissä.

Kehitysmaiden haasteena on kompensoida laskeva vienti kotimarkkinoilla, mutta talouspoliittinen liikkumavara on vähäistä. Infrastruktuuri-investointien jatkuminen on ratkaisevaa. Kun rakennetaan satamat ja tiet ja käynnistetään tehtaat, luodaan työpaikkoja. Työpaikka vaikuttaa suoraan kehitykseen, lasten koulutukseen, terveydenhuoltoon – ja vähentää hanakkuutta sotia.

Kasvun hidastuminen pakottaa kiinnittämään huomiota myös sen laatuun. Pienempi kakku on jaettava paremmin. Keskiluokkaa on lavennettava molemmista päistä, sillä ilman vahvaa keskiluokkaa kasvu ei ole pysyvää.

***

Kun vanhojen teollisuusmaiden osuus maailmantalou­desta pienentyy, ottavatko nousevat taloudet enemmän vastuuta myös kehityspolitiikassa? Vastaus on kyllä. Kiina on jo ohittanut Maailmanpankkiryhmän suurimpana lainoittajana Afrikassa.

Euroopassa Kiinan toimintaa Afrikassa, kuten ennen Japanin toimia Aasiassa, on pidetty oman edun tavoitteluna, pyrkimyksenä varmistaa pääsy raaka-ainevaroihin. Seuraavan vuosikymmenen aikana Afrikkaan tarvitaan arviolta 250 miljardin US-dollarin infrastruktuuri-investoinnit. Vaikka yksityiset investoinnit kasvavat, rahoitusvaje on arviolta kolmanneksen suuruinen.

Kun Eurooppa leikkaa ja sen auttamishalusta on tullut suhteellista, niin ketkä muut kuin nousevat taloudet Kiinan johdolla tuota vajetta paikkaisivat? Uusilla vastuun­kantajilla on omat toimintatapansa.