FacebookTwitterEmail

markkinat

16.12. 2008

Laman lapsi 75 vuotta

Kauppapolitiikka-lehden historia juontaa juurensa 1930-luvun alun suureen lamaan. Maailma oli siirtynyt tiukkaan protektionismiin, kun ulkoministeriö syksyllä vuonna 1933 ryhtyi julkaisemaan Taloudellisia tiedoituksiaan.
Teksti: Juhana Aunesluoma

Keynesiläisestä elvyttämisestä, kaatuilevien pankkien tukemisesta ja vapaakaupan pelisääntöjen varjelemisesta ei tuolloisessa talouspolitiikassa vielä ollut tietoakaan. Kotimaan tuotantoa ja työllisyyttä ryhdyttiin suojelemaan tiukalla kauppapolitiikalla. Tullien korottamisen ohella teollisuusmaat määräsivät tuonnille määrällisiä kiintiöitä ja muita rajoituksia.

Ulkomaankaupan kiristynyt viranomaissääntely lisäsi tarpeita ulkoministeriön tiedottamisen tehostamiseksi. Kotimaiset tavaroiden tuojat ja viejät tarvitsivat ajantasaista tietoa kauppakumppaneiden soveltamasta viennin ja tuonnin säännöstelystä. Tiedotteita laadittiin aluksi viikoittain. Tiedon tarve näkyy olleen todellinen, ja tähän UM:n oli vastattava.

Toinen tiedottamista edellyttänyt ajan ilmiö olivat kauppakumppaneiden kanssa solmitut kauppasopimukset. Näissä määriteltiin hyvinkin yksityiskohtaisesti tuonnin ja viennin ehdoista, maksuista ja mahdollisista poikkeamisista muiden kauppakumppaneiden kohtelusta – suuntaan tai toiseen. 1930-luvulla Suomen ulkomaankauppa oli käytännössä kokonaan kauppasopimusten alaista.

”Ei julkaistavaksi”

Ulkoministeriön voimavarat tiedottamiselle olivat rajalliset. Talousasiantuntemusta talossa oli vähän, ja se oli keskittynyt nykyisen kauppapoliittisen osaston edeltäjälle talouspoliittiselle osastolle.

Elinkeinoelämän edustajat saivat kauppapolitiikasta tietoja omiakin kanavia myöten, mutta Suomen lähetystöt eri puolilla maailmaa näkyvät alusta alkaen olleen tärkeä lisätiedon lähde.

Taloudelliset tiedoitukset pitivät sisällään suomalaisdiplomaattien laatimia katsauksia eri maiden talouselämästä. Vuonna 1934 pääsivät tiedoitusten lukijat perehtymään muun muassa Yhdysvalloissa valmisteilla olleeseen laajaan talouden elvyttämisohjelmaan, jota amerikkalaiset olivat alkaneet kutsua nimellä ”New Deal”.

Lehden etusivulla komeili aluksi teksti ”Ei julkaistavaksi”, mikä todennäköisesti lisäsi enemmän lukijoiden mielenkiintoa tiedotteita kohtaan kuin suojeli ministeriötä ylenpalttiselta avoimuudelta.

Varsinaisia valtiosalaisuuksia ei lehdessä sentään paljastettu. Siellä täällä vilahteli tietoja valmisteille olleista uusista säännöksistä meillä ja muualla. Muutaman vuoden jälkeen ei-julkisia tietoja ryhdyttiin merkitsemään lehteen x:llä ja niiden määrä harveni.

Suursota ja taloussuhteet Saksan kanssa

Syyskuun alussa vuonna 1939 alkanut toinen maailmansota ei tiedoituksissa näkynyt oikeastaan mitenkään. Kesällä 1939 huomio oli ollut kaukomaiden, kuten Argentiinan talouden näkymissä. Suomalaiset viejät tähysivätkin tiiviisti merien taakse. Ulkoministeriö oli mahdollisuuksiensa mukaan tässä apuna.

Kesän 1939 tiedote jäi kuitenkin viimeiseksi pitkään aikaan. Talvisodan alettua ei ministeriössä ehditty talouspiirejä juurikaan valistaa, ja mistä olisikaan puhuttu, kun ulkomaankauppa oli muutenkin pitkiä aikoja seisahduksissa.

Jatkoa tiedotteet saivat vasta loppusyksyllä vuonna 1941, jolloin jatkosodan hyökkäysvaiheen kiivaimmat taistelut olivat hiljentymässä. Ulkomaankauppa oli virinnyt Saksan hallitseman Euroopan kanssa.

”Kuten aikaisemminkin jaetaan tiedoituksia niille viranomaisille, järjestöille ja yksityishenkilöille, joita arvellaan tiedoituksissa annettujen tietojen lähinnä kiinnostavan”, ministeriö kertoi sidosryhmilleen.

Entisenlaiseen avoimuuteen ei sotataloudessa kuitenkaan ollut mahdollisuuksia. UM tähdensi välitettävien tietojen luottamuksellisuutta: ”Koska suurin osa ainehistosta nykyisissä oloissa on luottamuksellista, ei voida ajatella tiedoitussarjalle laajempaa levikkiä, mutta tiedoituksia voidaan anomuksen perusteella jakaa sellaisillekin järjestöille ja liikkeille, jotka eivät nykyisen jakelun mukaan saa niitä.” Tietojen luottamuksellisuutta korostettiin myös tiedotteiden myöhemmissä numeroissa.

Tiedotteet keskittyivät lähinnä Saksan ja muiden akselivaltioiden kanssa laadittuihin kauppasopimuksiin, joiden sisältöä eriteltiin hyvinkin yksityiskohtaisesti. Helsingissä toiminut liittoutuneiden vakooja olisi tiedotteiden perusteella hyvinkin voinut muodostaa kuvan vaikkapa Suomen taloudellisesta riippuvuudesta Hitlerin Saksaan.

Vaaran vuodet ilman tiedotteita

Jatkosodan päättyminen tiesi myös UM:n taloustiedottamisen keskeytymistä. Jatkoa sodanaikaiselle lehdelle tuli vasta vuonna 1949, jolloin kauppapolitiikan asialistalle oli tulossa uusia kysymyksiä.

Kuten ennenkin, lehden pääsisältö muodostui kahdenvälisten kauppasopimusten selostamisesta sekä vientiä ja tuontia koskevista monenkirjavista viranomaismääräyksistä. Näiden rinnalle nousi vihjeitä maan kauppapoliittisen strategian muutoksesta.

Suomi liittyi vuonna 1949 GATT:n niin kutsutulla Annecyn tullienalennuskierroksella. Taloudellisia tiedotuksia otti asian pääuutisekseen lokakuussa vuonna 1949, mutta parin jatkojutun jälkeen ei GATT:n toimintaa juurikaan enää 1950-luvulla käsitelty. GATT-jäsenyyteen ei liittynyt arkaluontoisia piirteitä tai kiistoja Neuvostoliiton kanssa, joten mikäpä siitä olisi ollut tiedotellessa.

Ilmeisesti UM:n sidosryhmät saivat tietonsa tullien alentamisneuvotteluista muita teitä pitkin. Elinkeinoelämän edustajat olivat itse neuvotteluissa mukana, ja tieto heidän ja ministeriön välillä kulki hyvin.

EFTA ja LAFTA

Vuosina 1957–1958 toteutettu länsikaupan vapauttaminen niin kutsutuilla Helsingin klubin pöytäkirjoilla selostettiin tiedotteissa tarkasti ja tyystin ilman dramatiikkaa. Saavutettuja tuloksia ei kommentoitu sen enempää kuin asetustekstin välttämätön otsikointi vaati.

Taustalla oli kuitenkin huomattava muutos, kun Suomi vähitellen nivoutui osaksi länsieurooppalaista vapaakauppaintegraatiota. FINNEFTA-sopimuksesta vuodelta 1961 ei tiedotteista löydy kuitenkaan juuri mitään, mutta asioista perillä olleet talouspiirit siitä tuskin lisätietoja tarvitsivatkaan.

Latinalaisen Amerikan talousintegraation eli LAFTAn etenemisestä sen sijaan oli seikkaperäisiä tietoja, joita alueelle sijoitetut diplomaatit Helsinkiin toimittivat. Eksoottisemmat aiheet korostuivat muutenkin. Tiedotteita lukemalla saattoi pysyä hyvinkin perillä vaikkapa Australian talouden kehityksestä.

Virallisesta lehdestä oikeaksi lehdeksi

Seuraavana vuosikymmenenä UM:n kauppapoliittinen tiedottaminen sai selvästi uutta puhtia alleen. Kauppapoliittisia tiedotuksia alkoi vuoden 1966 aikana näyttää jo oikealta lehdeltä artikkeleineen ja osastoineen. Kanteen ilmestyi väriä vuonna 1967, lehden koko kasvoi ja sivumäärä lisääntyi.

Takakanteen painetusta ministeriön kauppapoliittisen osaston puhelinluettelosta näkyi kuinka osaston virkamiesten määrä hiljalleen kasvoi. Kansainvälisen talouden liberalisointi ei suinkaan vähentänyt virkamiesten määrää, vaan tehtävää tuntui riittävän yhä enemmän ja mitä erilaisimmissa talouselämään ja teknologiaan liittyvissä asioissa. 1980-luvulla henkilöstö oli laajentunut jo mittoihin, jotka edellyttivät lehden taittajalta typografista taiteilua takakanteen mahtuakseen.

Vuosikymmenen lopun ja 1970-luvun alun laajat integraatiohankkeet nousivat lehteä hallitsevaksi aiheeksi. Tässä vaiheessa Kauppapoliittisia tiedotuksia otti aiempaa selvemmin tehtäväkseen maan virallisen kauppapoliittisen linjan selventämisen.

Lehden pääartikkelit olivat tavan takaa keskeisten ministereiden, virkamiesten ja teollisuuden edustajien puheenvuoroja meneillään olevista neuvotteluista ja Suomen kauppapolitiikan peruslinjauksista. Näin toimittiin vuosia eteenpäin. 1980-luvulla keskeiset Euroopan integraatiota ja EFTA:n ja EY:n lähentymistä koskeneet asiat olivat muun muassa Veli Sundbäckin katsausten aiheina.

Kauppapolitiikan asialistan muutos näkyi lehdessä

Vuonna 1973 allekirjoitetun EEC-vapaakauppasopimuksen ja GATT:n tullienalennusneuvottelujen jälkeen kauppapolitiikan asialista jatkoi laajentumistaan. Uusina asioina mukaan tulivat muun muassa teknologiakysymykset sekä muut kuin tariffipohjaiset kaupan esteet.

Kauppapolitiikan sisältö seurasi aikaansa. Lehden sivut tulvivat teollisuuspolitiikkaa ja valtion vienninedistämistä koskevia uutisia ja artikkeleita. Neuvostoliiton kanssa tehdyt sopimukset olivat aina ykkösluokan aiheita niin kuin myös GATT:ssa vähä vähältä tapahtunut kehitys.

Kylmän sodan tullessa päätökseensä Suomessa intouduttiin pohtimaan maailmalla vallinnutta Suomi-kuvaa. ”Onko Suomi-kuva solmussa?” kysyttiin vuonna 1987, ja huoli jatkui vielä seuraavana vuonna. Aikaisemmilta vuosikymmeniltä ei vastaavaa pohdintaa lehdestä löydy.

Suomen kansainvälinen imago tuntui 1980-luvun puolivälin tienoilla edellyttävän huomiota myös ulkoministe-riön kauppapoliitikoilta. Pääsy mukaan eurooppalaiseen teknologiayhteistyöhankkeeseen Eurekaan nostettiin lehdessä tyydytyksellä esille. Taas oli saavutettu ehkäpä pieni, mutta periaatteellisesti merkittävä Suomi-kuvallinen voitto.

Lisää keskustelua

Varsinaista kauppapoliittista keskustelua lehdessä käytiin aikaisempien vuosien tapaan vähän ja kovissa faktoissa pitäy-tyen. Jonkinlainen poikkeus oli Kauppalehden toimittajan Kimmo Kallosen talvella 1986 laatima puheenvuoro ”Idänkaupan tieto ei kaipaa mystiikkaa”, jossa kirjoittaja suomi niin lehtimiehiä kuin virkamiehiäkin Suomen ja Neuvostoliiton taloussuhteita koskevan selkokielisen tiedon puutteesta.

Toimittajan tokaisu suomalaisten virkamiesten ”pinttyneestä julkisuuskammosta” viritti oletettavasti keskustelua lehden lukijoiden parissa. ”Mikään ei ole virkamiehen mielestä niin kamalaa kuin nähdä oma nimi lehdessä”, Kallonen provosoi keskustelua ja totesi kuinka ”kauppapoliittisen alivaltiosihteerin haastattelun saaminen on lehtimiehille suomalaisissa mittasuhteissa Pulitzerin arvoinen suoritus”.

Vuosikymmenen vaihtuessa muuttuivat ajat myös Kauppapolitiikassa. Lama, Suomen elinkeinoelämän kansainvälistyminen ja EU-jäsenyys hallitsivat lehteä koko 1990-luvun alun.

Vuosien vieriminen näkyi vähitellen lehtivanhuksessakin, ei tosin ulkonäössä vaan tarinoissa. Historian läsnäolo vahvistui vuoden 1994 aikana, jolloin EU-jäsenyyden ratkeamisen ohella tähyiltiin kauemmaksi historiaan. Toimittaja Jyrki Vesikansan laatima juttusarja sellaisista kauppapolitiikan veteraaneista kuin Paavo Honkajuuri, Sakari T. Lehto, Esko Rekola, Jussi Linnamo, Olavi J. Mattila ja Jermu Laine toi esille, kuinka suuria muutoksia oli kohdattu ja viety läpi ennenkin.

Maailma ja Suomi muuttuivat, Kauppapolitiikka seurasi perässä.

Juhana Aunesluoma
Filosofian tohtori, joka kirjoittaa parhaillaan kauppapolitiikan historiaa vuosilta 1944–1995.