Arvoketjussa ylöspäin
Jalostusastetta nostamalla vientiyritykset voisivat maksaa parempia palkkoja ja maan talous kohenisi.
Suomi elää viennistä – ja elää kituuttaa viennin vaikeuksista. Muokatussa sanonnassa on totta ainakin toinen puoli. Maan talous ei ole juuri kasvanut 17 vuoteen, ja nyt julkisia menoja yritetään mitoittaa lähemmäs sitä, mihin tulot antavat varaa. Silti valtion ensi vuoden budjettia rakennetaan yli 12 miljardin euron lainanotolle.
Valtion velkamiljardit voivat tuntua abstrakteilta, mutta leikkaukset kirpaisevat monien arkea. Toisesta suunnasta asiaa tarkastelee eläkevakuuttaja Varman toimitusjohtaja Risto Murto. Hänen mukaansa suomalaisten elintaso olisi tällä hetkellä 13 prosenttia parempi, mikäli vuodesta 2008 lähtien Suomen taloudessa olisi edetty Ruotsin kasvuvauhtia.
Viennin ja Suomen talouden pitkä alamäki alkoi finanssikriisistä. Elintasoa mittaava bruttokansantuote henkeä kohden palautui vuoden 2008 tasolle vasta 2022.
Mistä kiikastaa?
Suomen Pankin vanhempi ekonomisti Petri Mäki-Fränti on analysoinut, kuinka Suomen tavaravienti on jäänyt 2000-luvun aikana trendinomaisesti jälkeen maailmankaupan kasvuvauhdista.
Suomen vientiosuus maailmankaupasta on pienentynyt alle puoleen vuosituhannen vaihteesta ja on enää 0,3 prosenttia.
Kehitystä selittää osaltaan se, että tavaravienti on suuntautunut sellaisille markkina-alueille, jotka kasvoivat maailmankauppaa hitaammin kuten Eurooppaan ja Venäjälle. Vienti on myös painottunut tuotteisiin, joiden merkitys maailmankaupassa on vähentynyt.
Suomalaisyrityksillä ei ole ollut laajasti kykyä tuottaa sellaisia korkean jalostusarvon tuotteita, joille löytyy kysyntää kansainvälisillä markkinoilla.
Nämä tekijät eivät kuitenkaan ole koko kuva. Mäki-Fräntin mukaan markkinaosuuden 0,45 prosenttiyksikön pienentymisestä valtaosa eli 0,4 prosenttiyksikköä johtuu muun muassa kilpailukykytekijöistä sekä siitä, että kehittyvien maiden osuus maailmankaupasta on kasvanut.
– Hinnan lisäksi tuotteiden kysyntä riippuu tuotteiden ominaisuuksien ja laadun kaltaisista ylivertaisuustekijöistä kilpailijoiden tuotteisiin verrattuna, Mäki-Fränti sanoo.
Suomalaisyrityksillä ei ole ollut laajasti kykyä tuottaa sellaisia korkean jalostusarvon tuotteita, joille löytyy kysyntää kansainvälisillä markkinoilla. Viennin rakenteessa on otettu takapakkia, kun korkean arvonlisän matkapuhelinteollisuuden tuotteiden vienti hiipui Nokian kännykkäbisneksen alamäkeen ja tilalle on tullut perusteollisuuden tuotteita.
Kaiken lisäksi perusteollisuudessakin on osin menty jalostusasteissa alaspäin. Esimerkiksi paperin menekki on hiipunut, mutta sellun kysyntä on maailmalla kasvanut, ja metsäteollisuuden uusien korkeamman jalostusasteen tuotteiden iso volyymi on antanut vielä odottaa. Kansantaloudelle on kuitenkin arvokasta, että metsäteollisuus myi viime vuonna tuotteitaan maailmalle 12 miljardin euron arvosta.
Hinta vai laatu kilpailutekijänä
Vientihintojen suhdetta tuontihintoihin mittaava vaihtosuhde on laskenut vuosituhannen alusta noin 40 prosenttia eli tuontituotteiden hinnat ovat nousseet vientituotteiden hintoja nopeammin.
Vientiteollisuuden kilpailukyvyn yhteydessä painotetaan usein kustannuskilpailukykyä. Tärkeää se onkin Suomen viennin kannalta keskeisissä tuoteryhmissä kuten sellussa, perusmetalleissa ja kemianteollisuuden tuotteissa.
”Kilpailukykyä voidaan lisätä kasvattamalla tuottavuutta tai keskittymällä laadullisen kilpailukyvyn tekijöihin.”
Jos suomalaisten elintasoa haluttaisiin nostaa, eikö silloin olisi hyvä, että kilpailukyky ei olisi pelkästään kustannuskilpailukyvystä kiinni?
– Näin voi sanoa. Kilpailukykyä voidaan lisätä kasvattamalla tuottavuutta tai keskittymällä laadullisen kilpailukyvyn tekijöihin. Sekä investointi- että kulutushyödykkeissä löytyy tuotteita, joissa hinta ei ole niin ratkaisevassa asemassa, Mäki-Fränti huomauttaa.
Laadullisella kilpailukyvyllä hän tarkoittaa tuotteiden ominaisuuksiin liittyviä tekijöitä, joiden avulla voi erottautua kilpailijoista.
– Jos yritys pystyy vetoamaan asiakkaisiin esimerkiksi tuotteensa teknologisella ja laadullisella ylivertaisuudella, suorituskyvyllä, kestävällä kehityksellä tai brändillä, halvasta hinnasta tulee kilpailussa toissijainen seikka. Mitä korkeammalla ollaan jalostusasteessa, sitä helpompi on pyrkiä erottautumaan kilpailijoista.
Kasvua, leikkauksia tai molempia
Valtiovarainministeriön finanssineuvos Janne Huovari vetää syy- ja seuraussuhteen viennin kehityksen ja julkisen talouden tilanteen välille. Myös hän sanoo Nokian matkapuhelinvalmistuksen romahduksen olleen merkittävä käännekohta.
– Sen jälkeen tuotannon kasvu on tippunut alemmalle tasolle ja on ollut heikompaa. Siltä ajalta on peräisin myös julkisen talouden alijäämä. Sitä ennen pystyimme Suomessa hyötymään Nokian suuresta kansainvälisestä verkostosta, joka tuotti Suomeen tuotantoa ja verotettavaa tuloa. Verotulojen vähentyessä kertyi julkisen talouden alijäämää, eikä sitä ole sen jälkeen saatu kurottua umpeen, Huovari sanoo.
Samassa alamäessä Suomen tuottavuuskehitys on ollut verrokkimaita selkeästi heikompaa, ja myös palkkakehitys on jäänyt jälkeen.
– Palkanmaksuvara tulee siitä, kun tuottavuuden kasvaessa yritykset saavat lisää tuloja ja pystyvät maksamaan parempia palkkoja.
Suomen vaihtotase on ollut pitkään alijäämäinen. Tavaroiden osalta kauppa on edelleen ylijäämäistä, mutta palveluiden kauppa on selvästi pakkasella. Niiden välillä on kytkös, sillä osa vietävistä palveluista liittyy täällä valmistettaviin tuotteisiin, joiden mukana saadaan myytyä esimerkiksi ylläpitoa, huoltoa ja ohjelmistopalveluita. Kokonaisviennistä tavaraviennin osuus on noin 73 prosenttia ja palveluvienti kattaa noin 27 prosenttia.
Julkista taloutta pohdittaessa huomio kiinnittyy herkästi leikkauksiin, talouden tasapainon saavuttamiseksi kasvun aikaansaanti olisi kuitenkin ensiarvoisen tärkeää.
– Toki tasapainottamisen tekisi paljon mieluummin kasvun puolelta, koska kyllä leikkauksilla myös oikeasti menetetään jotain, Huovari toteaa.
Kun työntekijämäärä vähenee väestön ikääntyessä, pitkän aikavälin talouden ja siten myös verotulojen kasvu voi tulla vain tuottavuuden parantamisen kautta. Sekin on kytköksissä siihen, kuinka korkean jalostusasteen tuotteita täällä valmistetaan.
Ei kaikki kuitenkaan ole sysisynkeää, ei vaikka taloutta katsoisi valtiovarainministeriöstä. Taantumasta huolimatta investoinnit koneisiin ja laitteisiin ovat kasvaneet. Erityisesti puhtaaseen siirtymään liittyviä investointikaavailuja on paljon. Huovarin mukaan tärkeää olisi saada Suomeen tuotantoa, joka jalostaa halvan energian kalliimmiksi tuotteiksi.
Suomea laajempi ongelma
Mikä neuvoksi? Miten arvoketjussa on mahdollista kivuta ylöspäin, jotta yritykset voisivat työllistää enemmän ja maksaa parempia palkkoja ja maan talous kasvaisi?
Kysytään asiaa VTT:n toimitusjohtaja Antti Vasaralta. Osoite on perusteltu, sillä VTT ilmoittaa olevansa yritysten ja yhteiskunnan visionäärinen tutkimus-, kehitys- ja innovaatiokumppani (tki) ja aikaansaavansa toiminnallaan kestävää kasvua, työpaikkoja ja hyvinvointia.
Vasara on myös valittu Euroopan komission korkean tason työryhmään, jonka tehtävänä on arvioida EU:n tutkimuksen ja innovaatioiden puiteohjelman, Horisontti Euroopan, puolivälin vaikuttavuutta.
Hänen mukaansa ongelmat ovat Suomessa ja Euroopassa samat, mutta EU:ssa ratkaisujen pohdinta ja teot ovat vielä meitä jäljessä.
– Ei ole vain Suomen ongelma, että jalostusarvoa pitäisi lisätä. Se on koko EU:n haaste.
Antti Vasara sanoo, että jalostusarvon nostamisessa ytimessä ovat tutkimus-, kehitys ja innovaatiopanostukset. Hän näkeekin valoa siinä, että Suomessa on sitouduttu sekä poliittisesti että elinkeinoelämän puolelta tavoitteeseen nostaa tki-rahoitus neljään prosenttiin bruttokansantuotteesta vuoteen 2030 mennessä.
– Se on hyvä pohja mille rakentaa, Vasara sanoo.
Globaaleilla markkinoilla monilla kilpailijoilla hartiat ovat suomalaisyrityksiä leveämmät ja myös maiden panostukset tki:hin voivat olla aivan eri mittaluokkaa. Vasara sanoo oleellista olevan, miten panostukset kohdennetaan ja missä verkostoissa suomalaiset ovat mukana.
– Innovaatiopohjaisen tiedelähtöisen tekemisen hyvä puoli on, että voi fokusoitua tiettyyn asiaan ja olla siinä kilpailukykyinen, vaikka käytössä olisi pienemmät rahat kuin isommilla toimijoilla. Kyse on myös siitä, kuka pystyy toteuttamaan innovaation parhaiten. Startupitkin voivat lyödä omalla alallaan monta kertaa suuremmat vanhat firmat.
Pitkä lista toimia
Tki-lisäpanostus on kuitenkin vasta ensimmäinen askel. Vasara luettelee pitkän listan, kuinka merkittävään muutokseen tarvitaan muun muassa ideoita ja innovaatioita, riskirahaa investointeihin, osaavia työntekijöitä ja myös runsaasti peruskilpailutekijöitä, kuten puhdasta sähköä.
Keskeistä on myös innovaatioille ja investoinneille suotuisa regulaatio. Vasaran mukaan hyvä regulaatio onkin yrityksille parasta valtionapua.
– Meidän pitäisi Suomessa kilpailla sillä, että regulaatio olisi niin innovaatio- ja investointimyönteinen, että tänne kannattaa esimerkiksi rakentaa energiaintensiivistä teollisuutta, joka hyödyntäisi uusiutuvaa energiaa ja jalostaa tuotteet mahdollisimman pitkälle.
Yksi iso haaste on, että monille uusille innovaatioille puuttuu markkinat. Tässä Vasaran mukaan on oleellista, luoko EU-regulaatio markkinoita vai hidastaako se kehitystä.
Hän korostaa, että regulaatiopolitiikka, tki-politiikka ja teollisuuspolitiikka linkittyvät kaikki toisiinsa. Niitä pitäisi johtaa niin, että eri politiikanlohkot tukisivat toisiaan ja kasvua.
– Singapore on mahtava esimerkki maasta, joka on tehnyt näin. Siitä on tullut huipputeknologian keskittymä. Taustalla on 20–30 vuoden suunnitelmallinen eteneminen ja lukuisia toimia, kuten panostusta osaamiseen ja tki:hin. Lisäksi maahan sijoittuminen on tehty yrityksille helpoksi. Yritykset ja julkinen valta pelaavat omilla tonteillaan saman pelikirjan mukaan.
Toisena hyvänä esimerkkinä Vasara nostaa Ruotsin.
– Valtiovalta luo edellytyksiä, että elinkeinoelämän kannattaa toteuttaa asioita juuri Ruotsissa.
Riski kuuluu kilpailuun
Vaikka eri toimijoiden katseet olisivat yhteisessä maalissa, kehityksen suuntaa ei käännetä nopeasti. Päätöksentekoonkin tarvitaan pitkäjänteisyyttä.
– Olisi ymmärrettävä, että vaikutusten saaminen kestää oman aikansa. Edessä on pitkä tie, että tästä kuopasta selvitään. Idean syntymisestä voi viedä vuosikymmenen, ennen kuin tehdasta voidaan ryhtyä rakentamaan, Vasara antaa esimerkin.
Panostuksista huolimatta varmoja kortteja ei ole. Etukäteen ei voi tietää, mitkä ideat kantavat tuotantoon, saati sitten tuotannon menestymiseen asti. Markkinatalouden luonteeseen kuuluu myös epäonnistumiset. Silti, jos yritys kaatuu, esiin nostetaan hanakasti sen saama julkinen tuki ja syytellään yhteisten rahojen hukkaan heitosta.
Antti Vasara haluaisi kääntää tämän päälaelleen.
– Veronmaksajien rahaa pitäisi käyttää vain sellaisiin asioihin, missä on riskiä. On järjetöntä käyttää sitä sellaiseen, missä riskiä ei ole. Valtion rahan avulla meidän pitäisi pystyä tekemään asioita, jotka muuten eivät toteutuisi.
Riskinottamisen tavoitteena on, että firmat rakentavat tehtaansa tai tuotekehitysyksikkönsä Suomeen ja tuovat tänne työtä. Vasaran mukaan pitää osata tehdä valintoja ja valita ne ideat, joihin panostetaan enemmän.
– Siinä mielessä pitäisi tehdä teollisuuspoliittista valintaa, että on tietyt asiat, mihin julkinen raha keskittyy.
Vasara muistuttaa, että lopulta jalostusarvon nostaminen on kuitenkin kiinni siitä mitä tehdään yrityksissä. Niissä hän näkeekin valonpilkahduksia. Vasara pitää tärkeinä muutosajureina startup-yrityksiä, mutta on niitä muitakin. Potentiaalisina kasvualoina hän mainitsee esimerkiksi puolijohdeteollisuuden, mikroelektroniikan sekä puolustustarviketeollisuuden ja avaruusteknologiayritykset.
– Uusia klustereita on alkanut syntyä. Kyse on siitä, onko meillä pitkäjänteisyyttä tukea niitä kasvussa.