Euroopan unioni ja Indonesia saivat 23.syyskuuta päätökseen neuvottelut kahdenvälisestä kauppasopimuksesta. Kymmenen vuotta kestäneiden neuvotteluiden verrattain pikainen loppuun saattaminen ei ollut näköpiirissä vielä jokin aika sitten.
Nokipannukahvi kiehui yli kesäretkellä, kun kuulin, että talouspoliittinen ministerivaliokunta oli päättänyt keskittää ministeriöiden viestinnän valtioneuvoston kansliaan kiireisellä aikataululla.
Afrikka ei ole yhtenäinen markkina, vaan monimuotoinen maanosa, joka koostuu 54 omaleimaisesta valtiosta, joista jokaisella on omat sääntönsä, haasteensa ja mahdollisuutensa.
Kun aloitin maaliskuun alussa diplomaattitaipaleeni ulkoministeriön kansainvälisten asioiden valmennuskurssilla (Kavaku), en aavistanut, kuinka laajalla rintamalla ministeriö tekee töitä Suomen viennin edistämiseksi.
Yhdysvallat asetti yleiset 10 prosentin lisätullit kauppakumppaneilleen 5.4. alkaen. Näitä vieläkin korkeammat niin sanotut vastavuoroiset kauppakumppanikohtaiset tullit ovat kuitenkin tullitauolla 8.7. asti, jonka aikana on kumppaneilla mahdollisuus solmia Yhdysvaltojen kanssa ”diilejä”.