Helsingin yliopiston keskustelutilaisuudessa ”Taistelu maailman suunnasta” Nordic West Officen toimitusjohtaja Risto E. J. Penttilä kuvaili kuluvaa vuosikymmentä markkinoiden ja valtioiden väliseksi kamppailuksi. Penttilälle voittajakin on jo selvillä: valtio.
Vahvin argumentti Penttilän visiolle on markkinatalouden mahtimaan esimerkki, Yhdysvaltain viime vuoden elokuussa säätämä Inflation Reduction Act (IRA). Aiemmin valmistellusta Build Back Better Act -paketista jalostettu 369 miljardin euron kokonaisuus pyrkii parantamaan maan talouden kilpailukykyä ja teollisuuden tuottavuutta sekä erityisesti kannustamaan vihreän siirtymän innovaatioita. Vihreän teknologian tuotantoon saa valtiontukia ja verohelpotuksia, kunhan se tapahtuu Yhdysvalloissa ja osa laitteistoista on maassa valmistettuja.
Mukana on siis kotiinpäinvetoa. Ja siitä on ryhdytty puhumaan oikealla nimellä, protektionismina.
Ovien sulkeutuminen on pelästyttänyt suomalaisyrityksiä. Yli 100 miljoonan euron liikevaihtoa tekeville yrityksille suunnatussa Elinkeinoelämän keskusliiton kyselyssä 65 prosenttia arvioi Yhdysvaltain toimien vaikuttavan niiden toimintaan. Lähes puolet uskoo IRA-paketin vaikeuttavan markkinoille pääsyä ja vientiä Yhdysvaltoihin. Liki 20 prosenttia yrityksistä suunnittelee siirtävänsä investointejaan Atlantin taakse. Huoli on virinnyt myös koko mantereen tulevaisuudesta. Yrityksistä 94 prosenttia vastaa olevansa huolissaan Euroopan kilpailukyvystä ja peräti 54 prosentilla huoli on merkittävää tai erittäin merkittävää.
Eurooppalaisella tasolla, työnantajien kattojärjestössä BusinessEuropessa keskusteltiin kiivaasti IRA:n merkityksestä ja siitä rikkoiko se Maailman kauppajärjestön sääntöjä. Tavoitteeksi asetettiin Kanadalle ja Meksikolle suotu asema ikään kuin kotimarkkinoina. Vastaava status EU:lle helpottaisi osin myös suomalaisyritysten vientiä Yhdysvaltoihin.
Muuttunut tilanne ei ole saanut elinkeinoelämää kuitenkaan haikailemaan kohti valtiovallan kirstua. Linjauksissaan EK on yhtenäinen maan hallituksen kanssa.
– Haluamme kauppapolitiikkaa, ei tukipolitiikkaa. Valtion tukitoiminnot sisältävät riskejä, sillä tilanne saattaa karata käsistä maiden välillä ja EU:n sisällä. Suomenkaltaiset pienet maat voisivat jäädä varjoon, sillä emme pysty kilpailemaan resursseilla ja kilpailu vääristyisi. Myös investointihalukkuus Suomeen voisi heiketä, toteaa EK:n Vihreän kasvun johtaja Ulla Heinonen.
Mikäli valtiontukipolitiikka kuitenkin muuttuisi, tukien tulisi hänen mukaansa olla tarkasti kohdennettuja ja määräaikaisia. Sääntöjen tulisi EU-alueella olla yhtenäisiä ja tukien vaikutuksista olisi tehtävä arviointeja.
Suomalaisen elinkeinoelämän näkemykset ovat ainakin toistaiseksi pitkälti linjassa ranskalaista teollisuutta ja työnantajia edustavan Medefin kanssa. Tosin ranskalaisten suhde tukipolitiikkaan vaikuttaa liikkuvan sallivampaan suuntaan. Järjestön varapääjohtaja Fabrice Le Saché kuvaili YLE:n haastattelussa yritystukia ”talouden morfiiniksi”.
Vaikka Le Saché ei sanonut uskovansa julkisilla varoilla rahoitettuihin yritystukiin, samaan hengenvetoon hän totesi rajatuissa ja hallituissa valtiontuissa olevan järkeä, mikäli hetkelliset shokit uhkaavat yritysten koko olemassaoloa. Varapääjohtaja peräänkuulutti myös ”eurooppalaista tietä” yritysten avittamiseen.
Sellaista ollaan nyt poliittisella tasolla rakentamassa. Kehityskulku on ollut pitkä.
Välttämättömyydestä hyveeksi?
Amerikkalaisten pelinavaus, IRA, avasi viimeistään EU:ssa silmät pitkään jatkuneelle kehitykselle. Läntisten demokratioiden sääntöpohjainen, vapaakaupalle perustuva malli alkoi Helsingin yliopiston tutkija Antti Ronkaisen mukaan purkautua jo finanssikriisissä. Länsi koitti sitouttaa Kiinaa sääntöpohjaiseen vapaakauppaan, mutta lopulta sen oli reagoitava Kiinan valtiovetoiseen teollisuuspolitiikkaan ja kasvumalliin.
Muutosta jouduttivat vielä perinteisen vapaakaupan puolustajan Britannian lähtö EU:sta, globalisaation purkua kiihdyttänyt pandemia sekä Venäjän hyökkäyssodan aiheuttama energiakriisi.
– Protektionismista on EU:ssa puhuttu koodinimillä, esimerkkinä vaikka strateginen autonomia, mutta nyt komissiokin käyttää termiä avoimesti. Jos Kiina ja Yhdysvallat harjoittavat tukipolitiikkaa, niin EU ei voi jatkaa vapaan markkinatalouden periaatteilla. On oltava mukana. EU on digitalisaation ja vihreän siirtymän myötä löysäämässä valtiontuki- ja budjettisääntöjään, Antti Ronkainen ennakoi.
Jäsenmaista erityisesti Saksa, ja perinteisesti myös Ranska, ovat ajaneet valtiontukisäädösten muutosta. Erityisen suorapuheinen on ollut teollisuuskomissaari Thierry Breton, joka on visioinut unionille järjestelmää, jossa tukea voitaisiin joustavasti ja väliaikaisesti antaa kriisiin ajautuneelle sektorille.
Myös koko komission ajattelussa on tapahtunut muutos. Sen rooli on kasvanut ja tulee kasvamaan. Bryssel on suoltanut esityksiä välillä pakon edessä, toisinaan kuin koepalloina.
Koronaepidemian talousvaikutusten lieventämiseksi komissio linjasi tilapäisiä valtiontukipuitteita maaliskuussa 2020. Sen jälkeen viilauksia tehtiin vielä kuudesti. Niiden soveltaminen päättyi viime kesänä.
Maaliskuussa 2022 komissio joustavoitti valtiontukisääntöjä puolestaan Venäjän hyökkäyksen takia. Sallituiksi tulivat muun muassa markkinahintaa alhaisempien lainojen ja takausten myöntäminen yrityksille. Sittemmin sääntöjä laajennettiin koskemaan tukea yrityksille sähkön ja kaasun hinnan kustannuksiin. Mukaan tulivat myös uusiutuvan energian investointituet sekä teollisuuden vähähiilisyyttä edistävät tuet. Tuet ovat voimassa vuoden 2023 loppuun.
Lopulta ehkä eniten huomiota sai kuluvan vuoden tammikuussa kauppakomissaari ja komission varapuheenjohtajan Margrethe Vestagerin jäsenmaille valtiontukisäännöstön uudistamista kaavaileva kirje. Tavoitteena oli antaa mahdollisuus pikaisiin ja kohdennettuihin yritystukiin. Esityksen osana oli yhteinen rahasto, joka varmistaisi jäsenmaiden tasa-arvon.
Tasapainoilua vanhojen käytäntöjen ja uudistusten välissä
Ilmoitetun ”Green Deal Industrial Plan for the Net-Zero Age” -ohjelman yhteydessä painotetaan sitä, että valtiontukipolitiikan käytäntöjä on yksinkertaistettava ja niiden on oltava nopeampia ja ennakoitavampia. Lisäksi niiden on mahdollistettava kohdennetut, väliaikaiset ja oikean suuruiset tuet nopealla aikataululla.
Samalla kuitenkin muistutetaan sisämarkkinoiden, ja niiden tasa-arvoisen olemuksen, säilyttämisestä. Tehokkaan vihreän siirtymän edellytyksenä jäsenmaille on varmistettava mahdollisuus tasapuoliseen rahoituksen saamiseen – yhteismarkkina ei saisi pirstaloitua.
Uutena seikkana huippukokouksessa tuli mukaan lausuma, jonka mukaan EU:lla olisi oikeus myöntää vastaavia valtiontukia, mikäli jokin kolmas osapuoli on siten toiminut. Tällä viitataan luonnollisesti Kiinaan ja Yhdysvaltoihin. Kuinka tällaisessa tilanteessa toimittaisiin, jää auki. Komission on konsultoitava jäsenmaita, joille ehdotuksia ollaan lähettämässä maaliskuussa.
Euroopan komission Suomen edustuston päällikön Maria Blässarin mukaan olemme siirtymävaiheessa. Komissio tasapainoilee välimaastossa.
– Nyt tehdään uudistuksia, jotka vievät pidemmälle kuin koskaan aikaisemmin. Samalla yritetään olla liikkumatta kohti protektionismia. Valtiontukisäännöksiä lievennetään, mutta niiden kohdalla puhutaan väliaikaisuuksista ja kohdennuksista. Liikkuvatko valtiontukien mannerlaatat? Vaikea sanoa. Pohjoismaat pelkäävät näin käyvän. Ranskalaiset sanovat niin jo tapahtuneen, ja pitävät asiaa myönteisenä – muuten EU heidän mukaansa häviää, Blässar muotoilee.
Hänen mukaansa komissio on hyvin tietoinen siitä, että suurilla mailla on varaa yrityksiään tukea, pienillä ei. Siksi nyt ensivaiheessa pyritään hyödyntämään jäljellä olevaa elvytys- ja RePower-rahaa. Tulevaisuudessa siintää uusi rahoitusinstrumentti, suvereniteettirahasto.
– Se on pidemmän aikavälin juttu. Sen muodosta ja toteutuksesta ei oikeastaan ole vielä mitään tietoa. Muuta kuin että komission ehdotus tulee ennen kesää ja siitä keskustellaan rahoituskehysten välitarkastelun yhteydessä, valottaa Blässar.
Missä menee EU ja Suomi siinä mukana?
Suomen linja valtiontukien mahdollistamiseen on ollut johdonmukaisen kielteinen.
Vielä kuin vakuudeksi, valtioneuvoston kanslian muistiossa ”Valmistautuminen Eurooppa-neuvoston kokoukseen – taloutta tukevat toimet” todetaan kuinka ”EU:n valtiontukisääntöjen keskiössä on ja tulee edelleen olla eurooppalaisten yritysten tasapuolisten toimintaedellytysten ylläpitäminen ja jäsenvaltioiden välisten valtiontukikilpailujen ehkäiseminen. Suomi ei näe tarvetta EU:n valtiontukipolitiikan perustavanlaatuiselle muutokselle vastineena ajankohtaisiin Euroopan kilpailukykyyn liittyviin kysymyksiin.”
Antti Ronkainen ymmärtää perustelut ja taustat hyvin.
”Luulen niiden kumpuavan siitä, että Suomi on pieni maa, ja että Britannialla oli sama linja. Puolustetaan sääntöpohjaista taloudellista hallintaa ikään kuin selkäydinreaktiona ja ajatellaan, että sen kautta unionia tulee kehittää. Tavallaan eletään kuin 90-luvulla. Kun taloudella meni hyvin, teknokraattinen sääntöpohjaisuus toimi.”
Tutkija näkisi kuitenkin mielellään myös muita ja uusiakin painotuksia. Ihan Suomen parhaaksi.
– Systeemi on valtavassa myllerryksessä. Tapahtui Brexit ja pandemian kautta EU sai talouspoliittista toimivaltaa, vaikka sitä ei ole virallisesti sanottu. Mutta niin on käynyt elpymisrahaston ja muiden toimien kautta. Alijäämän ja julkisen velan sääntöjä ollaan löysäämässä ja kaikki komission aloitteet liittyvät tukisääntöjen höllentämiseen. Samalla Suomen vanhat viiteryhmät, kuten Hansa-ryhmä ovat hajaantuneet. Paikkamme on vähän epäselvä.
Tutkijan loppupäätelmä tulevaisuudesta on tyly vapaakaupan kannattajille.
– Unioni muuttuu koko ajan poliittisemmaksi. Vaikka numeeriset kriteerit säilyvät, niihin liittyviä käytäntöjä muutetaan, kuten valtiontukisääntöjä. Uutta yhteisvelkaa on tulossa. EU ei ole enää vapaan kilpailun ja markkinatalouden lipunkantaja – se ei vain pysty. Se on epämiellyttävä totuus, paukuttaa Ronkainen.
Vastaavia havaintoja on tehnyt Maria Blässar, mutta pohtii niitä diplomaattisemmin.
– Olisi kaiketi hyvä katsoa laajemmin ja todeta muutoksia tapahtuneen. Haasteet ovat kovia, jossain pitäisi ehkä antaa vähän periksi. Juna on lähtenyt ja se on kovaa vauhtia menossa. Vanhat kannat eivät välttämättä kanna.