Datan pitää liikkua
Wärtsilä on kansainvälisesti johtava energia- ja merenkulkualan yritys. Se toimittaa maailmalle voimalaitoksia ja teknologiaa, kuten laivan moottorin, ja sen tuotteisiin liittyvät elinkaaren mittaiset palvelut. Osana palvelukonseptia Wärtsilän datakeskus vastaanottaa päivittäin laitteiden toiminnasta kolme miljardia mittaustulosta sensoridataa. Sitä analysoiden voidaan ennakoida ja toteuttaa tarpeelliset huollot tai optimoida esimerkiksi laivojen polttoainekulutusta tai päästöjä. Yhdistettynä muuhun dataan voidaan pitää yllä kokonaisia liike-elämän ekosysteemejä – ja samalla luoda uusia liiketoimintamahdollisuuksia. Oleellista on, että data liikkuu, myös rajojen yli.
OECD-jäsenmaat tunnustivat asian tärkeyden taloudelliselle ja sosiaaliselle kehitykselle jo vuonna 1980 (!), kun järjestössä julkaistiin ohjelinjat yksityisyyden suojasta ja rajat ylittävistä henkilötietovirroista. Ohjelinjojen mukaan jäsenmaiden tuli poistaa esteitä tiedonsiirrolle ja välttää yksityisyyden suojan nimissä luomasta niitä perusteettomasti. Tätä kummempaa kansainvälistä yhteisymmärrystä datan liikkuvuuden vapaudesta tai sääntöjä rajoitusten kieltämisestä ei ole – pois lukien Maailman kauppajärjestö WTO:n yleiset määräykset ja rahoituspalvelusopimuksen pankkidataa koskevat säädökset.
Dataa koskeva sääntely on kasvussa
Datavirtoihin liittyvät rajoitukset ovat kasvussa. Näitä ovat asettaneet niin kehittyneet maat kuin kehitysmaatkin. Rajoitukset liittyvät tiedonsiirtoon, tietojärjestelmien sijaintiin ja tiedon prosessointiin sekä varastointiin. Ne lisäävät kustannuksia suoraan yrityksille ja tietysti laajemmin kansantalouksille. Niitä perustellaan muun muassa henkilötietojen suojaan, tilintarkastustarpeisiin ja turvallisuuteen liittyvillä syillä. Sinänsä ymmärrettävien syiden ohella rajoituksiin on varmasti muitakin protektionistisia vaikuttimia, esimerkiksi halu edistää kotimaisen datateollisuuden syntyä. Tällaisiin rajoituksiin halutaan puuttua. Yksi väylä olisi juuri WTO.
Siellä perustettiin jo vuonna 1998 sähköisen kaupan työohjelma, joka ei vuosikausiin edennyt käytännössä mihinkään. Työohjelman oheen sovittiin kaksivuotisesta ”sähköisten lähetysten tullimoratoriosta”, jonka perusteella WTO-jäsenet eivät asettaisi tulleja sähköisesti toimitetuille ostoksille. Moratorio on uusittu tasaisin väliajoin. Buenos Airesin ministerikokouksessa tähän oli tosin tulla poikkeus: Indonesia ja Intia harasivat eri syistä sen jatkoa vastaan. Indonesian edustajat valittivat, että moratorio maksoi heille miljardeja menetettyinä tullituloina. Lopulta moratoriota jatkettiin, minkä lisäksi Buenos Airesissa 70 jäsenmaata sopi pyrkivänsä tässä vaiheessa useanvälisiin neuvotteluihin sähköisen kaupan säännöistä. Nämä keskustelut ovat käynnistyneet Genevessä, mutta niiden tuloksista ei ole takeita, ja kunnianhimon taso on vielä arvoitus.
Alueellisissa kauppasopimuksista sähköisestä kaupasta ja datavirroista on jo sääntelyä. Korean ja Yhdysvaltain vapaakauppasopimuksessa velvoitteet olivat ”parhaita pyrkimyksiä”, mutta esimerkiksi Tyynenmeren kumppanuussopimuksessa (CPTPP) ja Pohjois-Amerikan vapaakauppasopimuksen (USMCA) päivityksessä datavirroista on pitkälle meneviä velvoittavia säädöksiä. Yksinkertaistaen tavoitteena on varmistaa, että data liikkuu ja että sen liikkuvuudelle asetetut esteet eivät saa olla peitellysti kaupan rajoittamiseen tähtääviä tai laajempia kuin on tarpeen ”perusteltujen politiikkatavoitteiden” saavuttamiseen.
Tarvitaan vapaita datavirtoja
Myös EU:ssa ymmärretään datan liikkuvuuden merkitys talouden ja kaupan kasvulle. EU:n tulokulmaa datan liikkuvuuteen määrittää vastikään voimaan tullut yleinen tietosuoja-asetus GDPR. Se säätää, millä perustein erityisesti henkilötietoja sisältävä data saa liikkua EU:ssa ja sen ulkopuolelle. GDPR ei koske Wärtsilä-esimerkin sensoridataa, mutta rajanveto kone- ja henkilödatan välillä ei ole täysin yksioikoista. Käytännössä sen seulonta dataliikenteestä lienee vaikeaa, ellei mahdotonta.
Tietosuoja-asetukseen tukeutuen komissio on laatinut luonnoksen datavirtoja koskevaksi säännöksi kauppasopimuksiin. Se yhtäältä kieltää tiedonsiirtoon liittyvät rajoitukset (esimerkiksi sijaintivaatimukset) ja toisaalta antaa niihin mahdollisuuden, mikäli rajoitukset pohjaavat esimerkiksi GDPR:n kaltaisiin politiikkatavoitteisiin. CPTPP:stä tai USMCA:sta poiketen mitään suhteellisuusvaatimusta rajoitusten ja politiikkatavoitteiden välille ei komissio ole halunnut asettaa. Komissio todennäköisesti pelkää, että kauppasopimuksen vastapuoli ryhtyisi kyseenalaistamaan EU:n tietosuoja-asetusta.
Ratkaisu on ongelmallinen. Tosiasia on, että protektionismi kyetään helposti verhoamaan ”perusteltuihin politiikkatavoitteisiin”. Sääntelyä on vaikea haastaa ja sen mittasuhteita ei edes haluta. Vapaat datavirrat mahdollistavat, että lisäarvoa voidaan luoda Suomessa. Tämä on vaakalaudalla. Komission virkamiehet vakuuttavat, että sanamuotoilulla kyetään puuttumaan protektionismiin. Aika näyttää. Jonkinlainen mittari tulevat olemaan kauppaneuvottelut juuri Indonesian kanssa.
