Siirry sisältöön
Haku
24.9.2025 Vapaasti kaupasta Indonesia

EU:n ja Indonesian sopimus luo yli 700 miljoonan kuluttajan vapaakauppa-alueen

Euroopan unioni ja Indonesia saivat 23.syyskuuta päätökseen neuvottelut kahdenvälisestä kauppasopimuksesta. Kymmenen vuotta kestäneiden neuvotteluiden verrattain pikainen loppuun saattaminen ei ollut näköpiirissä vielä jokin aika sitten.

Sara Ohls Adrian Pranata / Unsplash
Jakartan kaupunkikuvaa, jossa moposkoottereita

Vallitsevat geopoliittiset jännitteet ja Yhdysvaltojen tariffitoimet antoivat neuvotteluille uutta puhtia. Heinäkuussa Indonesian presidentti Prabowo Subianto ja komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen asettivat tavoitteen saada neuvottelut päätökseen syyskuun loppuun mennessä. Tavoitteessa pysyttiin.

Maailmantalouden tuleva kasvu tulee erityisesti indopasifiselta alueelta. Neuvottelulinjat käyvät kuumana alueella ja kilpailu on kovaa. EU on nyt onnistuneesti sinetöinyt sopimuksen alueen yhden keskeisimmän toimijan kanssa, taaten eurooppalaisille yrityksille vähintään yhtä hyvät kilpailuedut kuin kilpailukumppanien yrityksille.

Sopimus on taloudellisesti merkittävä saavutus.  Sopimus luo yli 700 miljoonan kuluttajan vapaakauppa-alueen, joka perustuu avoimuuteen ja ennustettavuuteen. Sopimus helpottaa eurooppalaisten, mukaan lukien, suomalaisten yritysten pääsyä kasvaville ja verrattain haastaville Indonesian markkinoille. Sopimuksen myötä suurin osa tulleista poistetaan, palveluiden tarjoamista helpotetaan, vähennetään byrokratiaa ja vahvistetaan ennakoitavuutta liiketoimintaympäristössä.

Suomesta on viety pääsääntöisesti teollisuustuotteita Indonesiaan, ja näiden tuotteiden tullit tulevat sopimuksen myötä laskemaan merkittävästi tai poistuvat kokonaan. Myös tuonnin osalta tulleja poistetaan, mikä laskee kustannuksia esimerkiksi kuluttajille.

Sopimus takaa myös sen, että vuoropuhelu ja yhteistyö EU:n ja Indonesian viranomaisten välillä on systemaattisempaa. Potentiaalisiin kauppaan liittyviin ongelmiin pystytään puuttumaan aikaisemmin ja tehokkaammin.

Kyse ei kuitenkaan ole vain kaupasta ja taloudesta. Molemmat osapuolet ovat nähneet kahdenvälisten suhteiden tiivistämisen arvon. Sopimus vahvistaa EU:n ja Indonesian suhteita, ja on samalla vahva signaali taloudellista sisäänpäin kääntymistä vastaan. Sopimus on myös osoitus EU:n määrätietoisesta politiikasta solmia uusia, strategisia kauppakumppanuuksia ja sitä myötä monipuolistaa hankintaketjuja ja vähentää kriittisiä riippuvuuksia.

Maalikellot eivät kuitenkaan ihan vielä soi. Allekirjoittamisen jälkeen alkaa sopimuksen tekninen viimeistelytyö, sopimuksen käännösten tekeminen ja molemminpuoliset sisäiset voimaansaattamisprosessit. Odotettavissa on, että yritykset pääsevät hyötymään sopimuksen eduista vuoden 2027 puolella.