Iso osa euromaista on jättänyt yhteisessä ymmärryksessä vakaussopimuksen velkaantumista koskevat kriteerit taakseen viimeistään pandemian aiheuttamassa kurimuksessa. Ovatko velkasäännöt epärealistisia, kun ilmastotoimetkin vaatisivat massiivisia panostuksia?

”Tunsin Euroopan talouden vapaan pudotuksen vatsassani, selkäpiissäni, luissani ja (ainakin toivottavasti) myös aivoissani”, Olli Rehn kirjoittaa tuntemuksistaan eurokriisin synkissä syövereissä kirjassaan Kuilun partaalta.

Rehn perustelee kirjan kirjoittamista sillä, että on sekä Euroopan unionin että euron tulevaisuuden kannalta tärkeää tehdä tosiasioihin pohjautuvat johtopäätökset vuosista, jolloin Euroopan yhteinen valuutta ja talous kävivät romahduksen partaalla. Ne vaiheet hän eli Euroopan komission varapuheenjohtajana ja talous- ja raha-asioista vastaavana komissaarina.

Palataan Olli Rehnin henkilökohtaisiin tuntemuksiin tuonnempana. Kysytään ensin, millaisia päätelmiä hän tekee tämän päivän tilanteesta nyt Suomen Pankin pääjohtajana.

Velkakriteerien päivitys

Paljonko on liikaa? Euroopan unionin jäsenmaiden velat ovat kasvaneet massiivisesti, kun pandemia on sekoittanut maailmantalouden. Samalla talous- ja rahaliiton kriteerit maiden velkaantumiselle on jätetty taakse. Yhä harvemman maan velka jää alle 60 prosentin bruttokansantuotteesta tai alijäämä alle kolmen prosentin. 

Asetetut velkaantumiskriteerit eivät monien kriitikoiden mielestä perustu talouden teorioihin, vaan ovat pikemminkin tuulesta temmattuja. Olli Rehn oli vuosina 2010–2012 tekemässä talousliiton sääntö­uudistusta, joten hän tietää, etteivät luvut sentään tuulentuomia ole.

– Silloin päädyttiin 60 prosentin tasoon kutakuinkin ottamalla 12 silloisen EU-jäsenmaan julkisen velan keskiarvo, Rehn muistelee. Hän kuitenkin myöntää olevansa osittain samaa mieltä kriitikoiden kanssa, mutta kokonaan romukoppaan velkakriteerit eivät jouda. 

– Koska rahaliitossa on yksi rahapolitiikka ja 19 finanssipolitiikkaa, sen takia tarvitaan talouspolitiikan koordinaatiota, hän perustelee.

Tosiasioiden edessä – ehkä jopa paasikiviläisittäin – Rehn kuitenkin sanoo, että sääntöjen uudistamiseen on tarvetta. 

– 60 prosentin viitearvo julkisen velan osalta on tänä päivänä epärealistinen suurelle joukolle EU-maita. Yleensä ei kannata asettaa epärealistisia tavoitteita, vaan sellaisia mitkä on mahdollista saavuttaa.

Hänen mukaansa olennaista on, että suurta julkista velkaa supistetaan hallitusti. Siihen pääsemiseksi olisi kyettävä lisäämään sääntöjen luotettavuutta.

– Mielekkäin lähtökohta olisi velka-ankkuri, joka rakennetaan havaitun talouden pitkän aikavälin kasvutrendin pohjalle ja siinä huomioidaan myös väestö­kehitys. Kun julkisen velan kehitys suhteutetaan kansantalouden pitkän aikavälin kasvun kehitykseen, se saadaan kestävälle pohjalle. Tältä pohjalta jäsenmaille määriteltäisiin maakohtainen tavoite ja kukin jäsenmaa myös sitoutuisi siihen.

Maakohtaisen tavoitteen pohjalta rakennettaisiin menosääntö, joka muistuttaa Suomen monivuotista menokehysjärjestelmää.

– Tämän kaltainen menosääntö on paras keino yllä­pitää julkisen talouden kestävyyttä, joka on kestävän talouskasvun ja korkean työllisyyden välttämätön edellytys vähänkin pidemmällä aikavälillä, Rehn sanoo viitaten sekä kansainvälisiin tutkimuksiin että omaan empiiriseen kokemukseensa.

Mitä empiirinen kokemus kertoo jäsenmaiden sitoutumisesta asetettuihin sääntöihin? 

Rehnin mukaan väite, jonka mukaan säännöillä ei ole merkitystä, ei pidä paikkaansa. Hän sanoo, että säännöt raamittavat jäsenmaiden talouspolitiikkaa, ja komissio on käyttänyt niitä neuvotteluvälineenä tukiessaan valtiovarainministeriöiden toimia.

– Jäsenmaille on merkitystä sillä, miten niiden talouspolitiikan luotettavuutta arvioidaan, ja luottoluokittajien näkemykset vaikuttavat suoraan maiden korkokustannuksiin.

Investointeja velkarahalla?

EU:n velkakriteerejä on moitittu menneeseen maailmaan kuuluviksi senkin johdosta, että ilmastonmuutoksen vastainen taistelu vaatii jättimäisiä investointeja. Koska ilmastotoimilla on kiire, näiden näkemysten mukaan vihreää siirtymää varten pitäisi voida ottaa velkaa ilman että siinä kahlitsevat muuta velkaa koskevat säännöt.

Ajatuskulusta tulee mieleen Rehnin vuosikymmenten takainen edeltäjä Suomen Pankin pääjohtajana. Mauno Koivisto käytti sanontaa: jos rahat on loppu, ne on loppu, vaikka olisi kuinka suuren talon poika.

Eikö tässä päde sama logiikka? Jos velkaa on liikaa, sitä on liikaa, vaikka lisärahalle olisi kuinka hyviä käyttökohteita?

– Koivisto kiteytti tämän hyvin, Rehn hymähtää.

Hän korostaa pitävänsä investointeja vihreään siirtymään ja esimerkiksi tutkimukseen ja koulutukseen tärkeinä. Silti näissä tärkeissä kohteissakin on lähes mahdotonta erotella luotettavasti investointeja käyttömenoista. 

– Ja velka on velkaa, vaikka se otettaisiin investointeihin. Voi olla paikallaan, että julkisia investointeja kasvatetaan, mutta se pitäisi tehdä menokehyksen sisällä, Rehn sanoo.

Samalla hän muistuttaa, että myös EU:n elpymisväline tuo onnistuessaan suuria panostuksia niin Suomessa kuin muissakin jäsenmaissa digitaaliseen vihreään siirtymään sekä osaamisen ja innovaatiotoiminnan vahvistamiseen.

– Toivon, että suomalaiset yritykset olisivat aktiivisia Suomen kestävän kasvun hyödyntämisessä ja osallistuisivat myös muualla Euroopassa näiden investointien mahdollistamiin hankkeisiin. Ne tarjoavat merkittäviä bisnesmahdollisuuksia.

Minkä kokoinen on EU?

EU ja Yhdysvallat ovat lähes tasa-asemissa, kun mitataan suurinta talousaluetta. Maailma vaikuttaa kuitenkin monella tapaa liukuvan kohti Yhdysvaltojen ja Kiinan välistä mittelöä, ja Eurooppa näyttäisi olevan pikemminkin sivustaseuraaja. 

Ehkä se on osittain itsesuggestiota, mutta Suomen sanotaan useissa yhteyksissä olevan kokoaan suurempi. Onko Euroopan unioni vastaavasti kokoaan pienempi? 

– Kyllä ja ei, Rehn vastaa hetken mietittyään ja pitää kysymystä perusteltuna.

– EU on kokoaan pienempi ulko- ja turvallisuuspolitiikassa ja myös kyvyssä hoitaa maahanmuutto- ja pakolaiskysymyksiä. EU on puolestaan enemmän kuin osiensa summa taloudellisena ja kaupallisena toimijana, talousyhteisönä.

Perusteluissaan hän selittää sillä olevan valtavasti merkitystä, mitä EU tekee sääntelyn osalta esimerkiksi ilmasto- ja ympäristökysymyksissä. 

– Jos kiinalainen, amerikkalainen, intialainen tai jonkun muun maalainen yritys haluaa myydä Euroopan markkinoille, tuotteen pitää täyttää eurooppalaiset standardit. Tässä mielessä Euroopan unioni on enemmän kuin osiensa summa.

Kauppapolitiikassa EU on Rehnin mukaan kokonsa mukainen. Se ilmeni esimerkiksi Trumpin kaudella, jolloin USA:n ja Kiinan välillä oli kovat kauppapoliittiset ja teknologiset jännitteet. Sen johdosta Yhdysvaltojen ja Kiinan välinen kauppa laski, sen sijaan Euroopan kauppa sekä Yhdysvaltojen että Kiinan kanssa jatkui samaa tahtia, kun poistetaan koronan vaikutus.

Kotoperäiset haasteet

Hypätään Euroopan unionista kotimaan taloustilanteeseen ja kilpailukykyyn. Olli Rehn sanoo suoraan, että Suomi on muita Pohjoismaita jäljessä työllisyysasteessa, työn tuottavuudessa ja myös väestökehityksessä. Näihin kilpailukykyyn vaikuttaviin pitkän aikavälin rakenteellisiin kysymyksiin pitäisi löytää ratkaisuja.

Yhtenä keinona Rehn ehdottaa kansallista maahanmuutto-ohjelmaa, jotta tänne saataisiin kansainvälisiä osaajia monenlaisiin työtehtäviin. Tärkeää olisi saada myös Suomeen tulevat opiskelijat jäämään tänne entistä useammin.

Vientiteollisuuden lyhyemmän aikavälin kilpailukyky nousee aina puheenaiheeksi, kun maassa käydään palkkaneuvotteluja. Tällä kertaa myös neuvottelujärjestelmän rakenne on ollut liikkeessä.

– Toivon, ettei työmarkkinoiden käymistila johda siihen, että viime vuosina vientivetoiseen koordinaatioon perustuva Suomen malli romutettaisiin. Siinä vientiteollisuus luo normin, joka määrittää palkankorotusten tason muillekin aloille, Rehn sanoo ja muistuttaa, että kilpailijamaita suuremmilla palkankorotuksilla olisi heikentävä vaikutuksensa Suomen kilpailukykyyn. Työmarkkinajärjestelmän kehittäminen on yhteinen kansallinen asia. 

Kovempi oppimäärä

Siirrytään vielä Suomen Pankin Helsingin Snellmaninkadulla sijaitsevasta päärakennuksesta ajatuksissa muutama sata metriä etelään ja ajassa kolme vuosikymmentä taaksepäin. 

Koputus oveen Aleksanterinkadulla Helsingin yliopiston valtio-opin laitoksella, ja uudet opiskelijat pääsevät kurkistamaan laitoksen assistentin huoneeseen. Olli Rehn tervehtii vierailijoita, ja ryhmää opastanut tutor kertoo, että Olli Rehnillä taitaa olla yliopistouran sijaan joitain isompia poliittisia urasuunnitelmia.

Tutor taisi tietää mistä puhui. Rehnin uran virstanpylväitä ovat olleet muun muassa tehtävät kansanedustajana, Suomen EU-komissaarin kabinettipäällikkönä, europarlamentaarikkona sekä EU-komissaarina, ministerinä ja nyt Suomen Pankin pääjohtajana.

Kirjassaan Rehn kertoo, kuinka hän ei ole koskaan karttanut vaativia ammatillisia haasteita, kunhan ne vain ovat merkityksellisiä. Kuten listasta näkyy, niitä on riittänyt.

Varmasti yksi vaativimmista paikoista oli toimiminen eurokriisin aikaan talous- ja raha-asioista vastaavana komissaarina. Rehn kertoo kriisin aikana kokeneensa hetkiä, jolloin happi tuntui loppuvan eikä päätä meinannut saada takaisin vedenpinnan yläpuolelle. Eurokriisissä aallonpohjat seurasivat toisiaan toistuvina sarjoina vuosien ajan.

Miten nuo kokemukset ovat vaikuttaneet suhtautumiseen velkaantumiseen ja valtioiden varautumiseen tulevaan? Rehn korostaa, että talouden toimintaympäristö, ja sitä myötä myös ne olosuhteet, joissa talouspolitiikkaa tehdään, ovat muuttuneet. 

– Paradigma on sikäli muuttunut, että rahapolitiikan ja finanssipolitiikan koordinaatio tosiasiassa hyväksytään. Raha- ja finanssipolitiikan yhteispeli onkin nyt toiminut koronakriisin hoidossa oikein hyvin ja aivan eri tavalla kuin aiemmissa kriiseissä. Paradigma ei kuitenkaan sikäli ole muuttunut, että velkakestävyydellä edelleenkin on merkitystä keskipitkällä aikavälillä, ja siitä on syytä kantaa huolta sekä yleensä Euroopassa että myös Suomessa. 

Kuka?
Olli Rehn, Suomen Pankin pääjohtaja

Miten irti töistä?
Lukemalla ja liikkumalla.

Asuinpaikka
Helsinki

Perhe
Vaimo ja aikuinen tytär.

Savolainen tulkinta

Vuonna 1995 Olli Rehn kiersi europarlamentaarikkona tiukasti aikataulutetulla puhujamatkalla Suomea, jonka yhtenä etappina oli puhe jalkapalloseura Törnävän pallo 55:n juhlassa Seinäjoella. Sen jälkeen hänen piti kiirehtiä 16.30 lähtevään junaan.

– Saavuin Seinäjoen asemalle tarkan aikataulun mukaisesti 16.28 ja huikkasin rautatieasemalla VR:n henkilölle, mikä näistä junista menee etelään? Hyppäsin hänen osoittaman junan kyytiin, jossa suuntasin pitkän viikon päätteeksi ravintolavaunuun. Kun konduktööri tuli, tarjosin hänelle lippua ja kysyin, mihin aikaan olemme Haapamäellä?

Konduktööri katsoi minua pitkään, odotti tovin, kunnes totesi, että olemme tällä junalla menossa Parkanon kautta etelään Helsinkiin, emme minnekään Haapamäelle. 

Olin hypännyt väärään junaan! Syynä oli, että elin liian voimakkaasti Suomen historiaa. Olin lukenut pikkupoikana Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla ja J. O. Hannulan Suomen vapaussodan historian. Sisällissodassa Haapa­mäen ja Pieksämäen välinen ratayhteys oli tärkeä, ja minulla oli päässäni vuoden 1918 kartta, vaikka olin kulkenut Parkanon kautta kulkevaa Pohjanmaan rataa kymmeniä kertoja. 

– Itse asiassa Haapamäki on Seinäjoesta etelään, Rehn sanoo ja osoittaa sormella tabletIsta avaamaansa karttaa.

Todellakin, Haapamäki on kartalla rahtusen alempana Seinäjokea. Eli etelämpänä – vaikka vakiintuneempi tulkinta lienee, että se sijaitsee kaakon suunnassa. 

Sami Laakso

Jari Härkönen

Jaa:

<span class="byline text-vihrea2 uppercase"><span class="author vcard text-vihrea2 uppercase font-weight-bold" metaname="author">Sami Laakso</span></span>06.12.2021

Luetuimmat