Euroopan talouden perusta on tulessa
Petri Sarvamaalla on työpöydällään Luxemburgissa isoja asioita. EU:n tulevaisuuden kannalta ne voivat olla valtavia.
Komissio on antanut ehdotuksensa EU:n budjetiksi vuosille 2028–2034, sen loppusumma lähes tuplaisi edellisen kauden rahoituskehyksen 2 000 miljardiin euroon. Kokoluokkaa perustellessaan komissio ilmoitti tavoitteeksi vahvistaa Euroopan kilpailukykyä, suvereniteettia ja resilienssiä.
Ei yllättänyt, kuinka komission ehdotusta vastustustavia kannanottoja sinkoili saman tien eri puolilta Eurooppaa. Pääministeri Petteri Orpon kommentti oli, ettei Suomi voi hyväksyä tämän kokoluokan budjettia.
Budjetti tarvitsee hyväksynnän EU:n kaikilta 27 jäsenmaalta sekä Euroopan parlamentilta. Edessä on pitkä ja ehkä kivinen tie, kun näkemyksiä sovitellaan yhteen kaksi vuotta kestävän neuvotteluprosessin aikana. Sen pohjaksi Euroopan tilintarkastustuomioistuin antaa lausunnon komission esityksestä.
Tilintarkastustuomioistuimen tehtävä on valvoa EU:n varainhoitoa ja auttaa komissiota hallinnoimaan EU:n talousarviota. Tilintarkastustuomioistuimen kollegioon kuuluu jäsen jokaisesta 27 jäsenvaltiosta ja sitä avustaa noin 900 työntekijää.
Petri Sarvamaa aloitti työt Luxemburgissa tilintarkastustuomioistuimessa vuosi sitten, samalla päättyi vuonna 2012 alkanut europarlamentaarikon ura.
– Meidän pitää pystyä näyttämään aukottomasti argumentoiden ja todisteisiin pohjautuen, mitkä esityksessä ovat sellaisia, että ne aiheuttavat ongelmia varainkäytön valvonnan sekä tuloksellisuuden ja tehokkuuden näkökulmasta, Sarvamaa määrittelee.
Sarvamaan mukaan on helppo arvata suurimman osan huomiosta kiinnittyvän siihen, että komissio pohjaa EU-budjetin rahankäytön tulosperusteisuuteen.
– Siitä meillä on todella paljon huomautettavaa. Mitä painavampia ja mitä aikaisemmassa vaiheessa meidän lausuntomme ovat, sitä vahvemmin ne ovat neuvotteluissa mukana. Totta kai me tilintarkastajat toivomme, että meidän näkemyksemme otetaan huomioon, kun päätöksiä EU-budjetista tehdään.
Pitkäaikainen alisuoriutuja
Euroopan kilpailukyvyn edistämiseen komission esityksessä varataan 451 miljardia euroa. Nyt tämä möhkäle on tilintarkastustuomioistuimessa päätynyt juuri Petri Sarvamaan työpöydälle. Vastuu lausunnon antamisesta ehdotuksen vaikutuksesta EU:n kilpailukykyyn kuulostaa luottamuksenosoitukselta. Miten näin merkityksellisen tehtävän voi saada?
– Pitää olla vähän onnea ja olla oikeassa paikassa. Loppu on kiinni aktiivisuudesta ja siitä, että puhuu enimmäkseen asiaa, Sarvamaa hymähtää.
EU:n kilpailukyvyn kehittämisellä on suuri tarve, kun globaalit kilpailijat kiitävät talouksillaan selvästi edellä ja välimatka kasvaa.
Kaukaisia ovat ne tunnelmat, jotka vallitsivat vuoden 2010 tienoilla annettaessa julistuksia, kuinka Eurooppa nousee maailman kilpailukykyisimmäksi alueeksi. Toisin kävi.
– Se on järkyttävää. Silloiset aikomukset ja puheet verrattuna tilanteeseen vuonna 2025, siinä on iso kuilu. Nyt pitäisi tapahtua tosi paljon, nopeasti ja kestävästi. Koko laivan pitäisi lähteä uimaan paljon rivakammin. Jäsenvaltioiden ja EU:n lainsäätäjien yhteinen näkemys seitsemäksi vuodeksi eteenpäin siitä, miten kilpailukykyä edistetään, on tärkeä.
Sarvamaa sanoo olevansa jo kyllästynyt siihen hokemaan, kuinka sisämarkkinoita pitää kehittää. Tarpeen myöntää kovapäinenkin.
– Mutta minkä verran siinä on tapahtunut viimeisen vuosikymmenen aikana, hän kysyy ja vastaa itse.
– Aika vähän. Samalla mallilla jatkamalla me kyllä hävitään tämä homma.
Säilyttää vai uudistaa?
Kilpailukyvyn perään huudetaan Suomessakin ja käydään keskustelua säilyttävistä ja uudistavista yritystuista. Uudistavia tukia pidetään tärkeinä kilpailukyvyn ja talouskasvun kannalta, säilyttävät tuet voivat jopa toimia näitä tavoitteita vastaan. Silti niille löytyy aina puolustajia.
Samanlaista analogiaa voi nähdä myös EU:n budjetissa. Hitain askelin uudistavat kohteet ovat saaneet aina vähän isomman osuuden. Kolme vuosikymmentä sitten maatalouteen ja koheesioon osoitettiin budjetista kolme neljäsosaa, 20 vuotta sitten kaksi kolmasosaa.
– Nyt komission esityksessä suunta on selkeästi poispäin säilyttävistä.
Leimoja on helppo lätkäistä, mutta Sarvamaa esittää kysymyksen, mikä loppupeleissä on uudistavaa?
– Sitä pitää tarkastella ja mitata todellisuutta vasten. Jos säilyttävän puolelta saadaan osuutta uudistavaan puoleen, niin mitä se oikeasti uudistaa? Nämä ovat tavattoman vaikeasti mitattavia asioita, hän pohtii tulevaa työsarkaansa.
Rahantekoon mallia Yhdysvalloista
Sarvamaa hakisi mallia maailmantalouden ykkösestä, Yhdysvalloista, jossa hän toimi pitkään Ylen kirjeenvaihtajana.
– Mielelläni näkisin täällä enemmän amerikkalaista meininkiä. Sanoista pitää päästä tekoihin, hän sanoo. Samalla hän epäilee tällaisen mielipiteen nostavan meteliä.
Hänen mielestään Euroopassa on erilainen suhtautuminen bisnekseen ja rahan tekemiseen kuin USA:ssa. Se ilmenee siinäkin, että Yhdysvalloissa noin joka kymmenes aikuinen on miljonääri.
– Kun vääristymät korjataan, se tarkoittaisi, että Helsingissä Espalla joka toinen vastaantuleva aikuinen olisi miljonääri.
Voi kuulostaa hyvältä, mutta joillekin se olisi dystopia. Suomessa – maailman pienimpien tuloerojen maassa – vähäisetkin tuloerot ovat toisille kirosana.
Tässä vaiheessa voi huomauttaa, että Yhdysvaltojen talous on rakennettu pitkälti velalla. Se ulottuu aivan toisiin sfääreihin kuin Euroopassa.
– Keskeistä on, mitä sillä rahalla tehdään. Miten raha tuottaa lisää rahaa, miten pääoma kasvaa, miten firmat menestyvät. Yhdysvalloille velaksi eläminen ei ole ollut iso ongelma. He ovat jatkuvasti kyenneet innovoimaan, tuomaan investoinnit maahan ja kehittämään nyt vallan ottaneen talouden peruspilarit: alustatalouden ja teknologiset innovaatiot.
Sarvamaa korostaa, kuinka kilpailukyky on firmojen menestyksessä. Eurooppaan pitäisi saada tuhatmäärin merkittäviä innovaatioita tekeviä menestyviä yrityksiä.
Siksi hänen mielestään kilpailukykyä ei tehdä EU:n yhteisillä rahoilla. Ne antavat kuitenkin mahdollisuuksia painottaa valittuja asioita. Jäsenvaltioille jää paljon tehtävää luoda yrityksille suotuisia toimintaympäristöjä.
Baritoni parlamentissa
”Minut opittiin tuntemaan parlamentissa laulavana meppinä. Yllätin laulamalla mitä kummallisimmissa yhteyksissä ja tilanteissa. Hyvin usein puhkesin laulamaan meidän EPP-ryhmän kokouksissa. Mutta lauloin usein myös läksiäisissä, pikkujouluissa ja monenlaisissa kissanristiäisissä.
Isälläni oli absoluuttinen sävelkorva ja hän oli hyvä pianisti. Hän ei todellakaan kannustanut minua laulamaan. Olin neljä-viisivuotias pikkupoika, kun hän sanoi” älä Petri laula”. En pysynyt nuotissa.
Siitä minulle ei jäänyt traumoja. Ehkä olen purkanut asiaa laulamalla tilaisuuksissa, vaikka välillä saattaa mennä vieläkin ihan nuotin vierestä. Mutta jos on hyvä ja tasapainoinen olo, sitten laulu lähtee ihan ok. Se on ollut minulle itselleni hupijuttu ja saanut aikaan hyvää tunnelmaa, kun on välillä kajauttanut vaikka jonkun oopperan pätkän.”
– Euroopan talouden pohja on tulessa, ihan liekeissä. Ensimmäinen asia mikä pitäisi sammuttaa, on pysäyttää yritysten siirtyminen ulos Euroopasta. Kun nyt parhaimmat firmat lähtevät lentoon, ne tekevät sitä hetken aikaa Euroopassa, sitten ne myydään pois.
Tässä Sarvamaa kuulostaa pahaenteisesti Nokian toimitusjohtaja Stephen Elopilta, joka puhui yrityksestä vertaamalla sitä palavaan öljynporauslauttaan. Ja miten Nokian kännykkäbisnekselle sitten kävikään.
Virheet esiin rehellisesti
Talouden ja kilpailukyvyn ohella polttava puheenaihe Euroopassa on turvallisuus. Asiat kytkeytyvät tiiviisti toisiinsa, kun Venäjän uhan takia tarvitaan mittavia panostuksia varustautumiseen. Sen rahoittamiseksi on ehdotettu yhteisvelkaa.
Kynnys uusiin yhteisvelkahankkeisiin on noussut. Tähän vaikuttaa osaltaan kokemukset talouden koronaoireita lievittämään tarkoitetun elpymisvälineen 700 miljardin euron jakamisesta. Suomessa esimerkiksi ihmeteltiin, maksatetaanko meillä italialaisten teettämät ikkunaremontit.
– Suurin oppi elvytysrahastosta on se, että sen rahankäyttömallin johdosta emme pysty sanomaan riittävästi, mitä sillä rahalla saatiin aikaan. Eikä aina edes sitä, mihin se raha meni. Se on todella huolestuttavaa.
Vanhat synnit leimaavat ihmisten mielissä tulevia toimia. Sarvamaa kuitenkin korostaa, että vaikka tilintarkastustuomioistuin on esittänyt elvytysrahastosta puutteita, se ei tarkoita sitä, etteikö rahaa saisi lainata ja yhteisvelkaa ottaa.
Tällaisten EU:n rahankäytön puutteiden julkituonti voi vaikuttaa siihen, miten kansalaiset kokevat unionin legitimiteetin. Myös tilintarkastustuomioistuimen esiin nostamat väärinkäytökset ja vääriltä tuntuvat käyttökohteet voivat murentaa luottamusta.
– Rehellisyys on kaiken perusta. Jos rakentaa jollekin muulle, ennemmin tai myöhemmin seuraa tuho. Kriittisten havaintojen kanssa pitää yhtä aikaa muistuttaa kaikista niistä asioista, minkä takia me tätä EU:ta tarvitaan. Siihen pitää myös sisältyä lupaus, että virheistä opitaan.
Sarvamaan mukaan tilintarkastustuomioistuin on aitiopaikka siihen, opitaanko virheistä vai ei. Hän myöntää tiedon välillä lisäävän tuskaa.
Ovatko monet vuodet EU-ympyröissä voineet vaikuttaa niin, ettei enää hämmästele niin paljon unionin ehkä aiemmin kummallisilta tuntuvia käytäntöjä? Aivan kuten monille meistä käy työpaikassa, kun uutuudesta tulee arkea.
Käytäntöihin sopeutuu, mutta laimeneeko kritiikki?
– Sopeutuminen ja mukautuminen on inhimillistä. Paljon EU:ssakin näkee, että ihmiset leipääntyvät, eivätkä jaksa enää ajatella. Väitän, että olen onnistunut välttämään sen. Olen alkanut suhtautua EU:hun paljon kriittisemmin viime vuosien aikana. Nykyisellä näköalapaikalla kriittisyys kuuluu jo työn kuvaankin, Sarvamaa sanoo.
Uskotko silti EU:hun?
– On pakko uskoa. Menon täytyy muuttua, että usko sitten myöhemmin katsottuna on ollut aiheellista, Sarvamaa sanoo. Hetken päästä hän jatkaa.
– Kyllä tässä olisi helppo menettää yöunensa Euroopan suhteen.
