Joskus on hyvä pysähtyä miettimään Euroopan unionin merkitystä Suomelle. Jäsenyyttä on jatkunut vuodesta 1995, eikä unioni tänään ole enää sama, johon liityimme. Maailma ympärillä on muuttunut rajusti ja niin myös EU. Muutos on pakko, oikeastaan se on jatkuvaa liikettä, jotta unioni pystyy vastaamaan globaalin toimintaympäristön yhä monisyisempiin haasteisiin.

Oma eurooppalaistumiseni alkoi 1990-luvun alun Brysselissä. Suomea edusti tuolloin ”Suomen edustusto Euroopan yhteisöihin”, missä vastuualueisiini kuuluivat suhteet Euroopan parlamenttiin ja ”Euroopan itäisten valtioiden seuranta”. Työtehtävien kautta avautuivat ovet myös Euroopan parlamenttiin ja komissioon, joissa molemmissa Suomeen ja suomalaisiin suhtauduttiin uteliaan myönteisesti. Tosin meistä tiedettiin kovin vähän. 

Euroopan parlamentti, tuolloin nykyistä paljon pienempi ja oikeastaan jopa kotoisampi, oli tuolloinkin avoin ja keskusteleva. Muistan jossakin raportissa todenneeni, että ”todellista päätösvaltaahan parlamentilla ei ole, mutta se elää ajan hermolla ja osaa katsoa tulevaan”.  Tätä nykyä parlamentti on tasavertaisessa lainsäätäjän asemassa jäsenmaiden eli neuvoston rinnalla. Ja onneksi katsoo edelleen myös vahvasti tulevaan.

Päädyin tuolloin myös työskentelemään pariksi vuodeksi komissioon ”ei-jäsenmaan erityisenä kansallisena asiantuntijana”. Kausi oli aivan erinomainen oppijakso eurooppalaisessa toimintaympäristössä. Reilut kaksi vuotta silloisella ulkosuhdepääosastolla opettivat, miten eri jäsenmaista ja taustoista tulevat virkamiehet tekevät työtä yhdessä, miten jaetaan yhteinen visio ja laaditaan tiekartta yhteisten päämäärien saavuttamiseksi. 

Aina ei ollut helppoa, mutta tajusin Euroopan idean: meillä on yhteinen iso kuva, päämäärä, ja siihen päästään omien tulokulmien punninnan, asioiden suhteuttamisen, vaikuttamisen ja neuvotteluiden kautta. Lopuksi jokainen on suhteellisen samalla tavalla tyytyväinen – tai tyytymätön. Sitten jatkettiin seuraavaan tavoitteeseen pääsemiseksi.

Komissiotyörupeaman lopuksi taisin loppuraportissani aika rehvakkaasti kirjoittaa, että Eurooppa etenee ja uudistuu kriisien kautta. Nyt vajaat kolme vuosikymmentä myöhemmin olen edelleen samaa mieltä, vaikka toivoisin kriisien määrän vähäisemmäksi. Euroopan unionin jäsenmäärä on kaksinkertaistunut, toimivaltakysymyksistä ja vastuualueista on keskusteltu, EU – ja me siinä mukana – kantaa vastuuta aivan toisella tavalla kuin viime vuosisadan loppupuolella, oli sitten kyse ilmastonmuutoksesta, kestävän kehityksen päämäärien saavuttamisesta tai pelisääntöihin perustuvasta vapaakaupasta. 

Me olemme olleet mukana vaikuttamassa tähän kaikkeen. Suomi ei ole seurannut sivusta, mitä ”Brysselissä tapahtuu”, vaan olemme taustoittaneet, selostaneet ja väsymättä vaikuttaneet siihen, että Euroopan unioni on myös meidän näköisemme. Tätä tehdään myös jatkossa: Selvitetään, katsotaan, mikä on meille tarkoituksenmukaista, vaikutetaan ja neuvotellaan. Euroopan unioni on Suomen etu.

Kirjoittaja on ulkoministeriön alivaltiosihteeri

Nina Vaskunlahti

Jaa:

<span class="byline text-vihrea2 uppercase"><span class="author vcard text-vihrea2 uppercase font-weight-bold" metaname="author">Outi Moilala</span></span>08.11.2023

Luetuimmat