Eurooppa selvisi tulli-iskusta
Riittääkö tullien aiheuttama säikähdys herättämään Euroopan?
Iänikuisen hokeman mukaan kunnon kriisi on aina mahdollisuus. Niin taitaa olla tälläkin kertaa, Eurooppa on presidentti Donald Trumpin käynnistämässä tariffimyllerryksessä päässyt melko helpolla.
Kauppapolitiikka-lehden haastattelemien ekonomistien näkemys on jokseenkin yhtenäinen. Yhdysvaltain Euroopan unionille asettamat 15 prosentin tullit eivät ole lähelläkään katastrofaalisia. Nyt eletään kuitenkin vielä epävarmuuden sävyttämää odottelua.
– Tariffien vaikutukset eivät kokonaistaloudellisesti näyttäydy Euroopalle valtavan isoina. Toki ne ovat negatiivisia, mutta eivät radikaalilla tavalla, arvioi Suomen Pankin vanhempi neuvonantaja Lauri Vilmi.
Erot toimialoittain ja yritysten välillä ovat hänen mukaansa suuria. Tilanne kohdataan ja siihen reagoidaan eri tavoin.
– Osalla yrityksistä on toimintaa Yhdysvalloissa ja ne saattavat tariffeista hyötyäkin. Samoin etuja voi tulla Kiinan saamista korkeammista tulleista, kilpailu vähenee, Vilmi toteaa ja muistuttaa, että palveluiden vienti on tullien ulkopuolella.
– Euroalueen viennistä Yhdysvaltoihin 300 miljardia on palveluita. Sitä aluetta voisi nyt rakennemuutoksella edistää. Palveluihin on tulleilla vaikeampaa asettaa esteitä.
Pilvessä on hopeinen reunus
Myös Senaatintorin toisella puolella tilanteeseen suhtaudutaan kuin Monty Pythonin elokuvassa: katsotaan aina asian valoisia puolia.
– Kaikki on suhteellista. Arviomme mukaan tämän tullitason kanssa voidaan elää. Kaksinkertaisina, 30 prosentissa, ne olisivat rapauttaneet Yhdysvaltain taloutta ja eurooppalaisten ja suomalaisten tuotteiden kysynnän. Sikäli neuvoteltu taso tuntuu ihan kohtuulliselta, sanoo Nordean pääekonomisti Tuuli Koivu.
Kääntöpuolena on päälle jäänyt epätietoisuus. Onko Trumpin agendana kerätä rahaa liittovaltion kassaan vai oikeasti teollistaa maata uudestaan? Missä määrin taustalla on suurvaltakilpailua ja mikä lopulta on tullien taso?
Yllätyksiä putkahtaa puun takaa. Italialaiselle pastanvalmistajalle lätkäistiin äskettäin 92 prosentin tariffi.
– Niinpä. Näitä tulee jatkuvasti ja tutkintoja on käynnissä koko ajan. Suomellekin voi vielä tulla kriittisiin tuotteisiin korkeampia tulleja. Sehän tässä pelottaa.
Koivun mukaan maailman muutos on kuitenkin otettava annettuna. Paluuta vapaakauppaan ei hetkeen ole näköpiirissä. Ja kun näin on, ei olisi pahitteeksi katsoa tarkemmin mitä Kiina ja Yhdysvallat tekevät toisin. Jopa oppia tai luopua joistain periaatteista.
Urheilutermein ilmaistuna: otetaan mukaan se positiivinen. Tässä kohdassa se tarkoittaisi uutta strategista otetta ja oman pesän kohentamista.
– Kun EU:ssa teemme päätöksiä, osaisimme erottaa jyvät akanoista, valikoivampaa otetta. Mikä on strategisesti tärkeää, mikä ei. Mikä jätetään täysin liike-elämän harteille – kaupasta toivottavasti suurin osa. Listataan olennaisia riippuvuuksia vaikka Kiinan suuntaan. Ja rajoitetulla tuotepaletilla saadaan kestävyyttä omalle talousalueelle, Koivu listaa.
Euroopan keskuspankin entisen pääjohtajan Mario Draghin kilpailukykyraportin tavoin Tuuli Koivu muistuttaa, että mikäli EU kykenisi oikeasti harmonisoimaan kauppaa ja palveluita, niin Yhdysvaltojen tulleista ei tarvitsisi vähempää välittää.
– Keskusteluja kai käydään, mutta isoja avauksia sisämarkkinoiden toimivuudelle ei ole korviini tihkunut. Olisiko tämä tilanne riittävä sytyke EU-maiden kompromisseille? En tiedä.
No, kysytään Brysselistä.
Kriisi, mikä kriisi?
Euroopan komissiolle tariffit ja niiden seuraukset ovat poliittisesti arkaluonteinen teema. Virkamiehet arastelevat, kysymykset siirretään talon tiedotusosastolle.
Pitäköön. Olkoon. Vaihdetaan osoitetta: Rue de la Charité 33.
Bruegel on vuonna 2005 perustettu talouspolitiikkaan keskittyvä, riippumattomaksi itseään kutsuva ajatushautomo. Yksi sen yhdeksästäkymmenestä asiantuntijasta on Niclas Poitiers, Barcelonassa väitellyt kansainväliseen kauppaan erikoistunut ekonomisti.
Tariffien suorista ja epäsuorista taloudellisista vaikutuksista puhuminen vaikuttaa hänen sanomanaan jopa hieman triviaalilta. Vähän kärjistäen, sektorikohtaisia eroja on, mutta isossa mittakaavassa tariffeista ei seurauksia juuri ole tullut.
– Mallinnukset jo keväällä osoittivat, että iskut eivät ole kovin pahoja. Huhtikuussa oletimme tullitasoksi 20 prosenttia, jolloin vaikutukset olisivat olleet 0,3 prosenttia EU:n bruttokansantuotteeseen. Nyt 15 prosentin tasolla puhutaan 0,1–0,2 prosentista, toteaa Poitiers ja muistuttaa, että kolmasosa Yhdysvaltain kaupasta jää tullien ulkopuolelle, eivätkä palvelut ole lainkaan mukana.
Yleinen ilmapiiri odotti paljon pahempaa. Poitiers näkee taustalla kolme tekijää, myös vedätystä.
– Teollisuuden voimakkaan lobbauksen mukaan tariffit olivat tuhoamassa Euroopan talouden. Sitä viestiä kerrottiin lehdistölle ja poliitikoille. Teollisuudella on motiivi ja kannustin aina vähän liioitella, Poitiers sanoo ja pitää sitä myös ymmärrettävänä.
Entä jos isku tuleekin toista kautta, aiheutuuko USA:n tulleista kiinalaisten tuotteiden tulva Eurooppaan? Ainakin teräksen osalta tähän halutaan varautua. EU-komissio esittää teräksen tuontitullien nostamista 50 prosenttiin ja tullivapaan kiintiön puolittamista.
Kriisi-ilmapiirin taustalla on Poitiersin mielestä ollut myös eräänlaista moraalispoliittista närkästystä. Tariffit nähtiin periaatteiden rikkomisena. Ekonomistit, lakiasiantuntijat ja poliitikot olivat ärsyyntyneitä, jopa vihaisia.
Kolmas seikka tullisopimukselle oli raadollinen.
– Geopolitiikka oli isossa roolissa komission ja EU:n kannan takana. Erityisesti Yhdysvaltain tuki Ukrainalle, sitä ei haluttu vaarantaa, Poitiers analysoi.
Jatkossa EU:n lienee syytä oppia pelaamaan kovemmin. Silti puheet polvistumisesta Trumpin edessä ja itseruoskinnan voisi hänen mukaansa lopettaa. Sopimuksena 15 prosenttia on yksi parhaista.
Eurooppalainen emansipaatio
Euroopalla olisi jälleen kerran aika ja mahdollisuus ryhdistäytyä. Olisiko tariffisäikähdys riittävä potku takamuksille?
Niclas Poitiers sanoo olevansa optimisti. Ja vaihtaa äidinkielelleen.
– Zeitenwende. Muutosta on tapahtumassa Saksassa ja muualla tavalla, joka vähän aikaa sitten oli utopiaa. Laiva on kääntymässä. Nyt on tilaus eurooppalaiselle emansipaatiolle, olemme pakotettuja rakentamaan omaa markkinaamme. Yhdysvaltain osuus maailmankaupasta on noin 15 prosenttia. Vaikka se vetäytyisi sopimuksista, se ei tarkoita koko systeemin romahtamista.
Ekonomistien puhe kulkee paljon konditionaalissa. Mutta toiveikkuutta on ammennettavissa menneistä kiirastulista. Poitiers muistuttaa kuinka velka- ja pankkikriisin kaltaisista pohjakosketuksista selvittiin keskinäisellä solidaarisuudella.
Voisiko vastaava vire jatkua siis myös sisämarkkinakehityksenä, ikään kuin tariffien jälkijäristyksenä?
– Tavaroiden tuotannossa valmistajat painostavat nyt enenevästi hallituksia ja unionia harmonisoimaan. Teollisuus draiverina pyytää poistamaan viimeisiä vapaan kaupan esteitä. Myös finanssimarkkinoilla edistytään. Pöydällä on esitys eräänlaisesta valvojasta. Tämä katsoisi, että osakemarkkinat Euroopassa olisivat samalla tavalla säädeltyjä. Investoijien elämä helpottuisi, Poitiers innostuu.
Hänen mukaansa kuitenkin palvelutuotannoissa jarrua painetaan edelleen. Markkinoiden harmonisointi ei etene. Paikalliset toimijat hyötyvät suojatuista rakenteista.
Ratkaistavia isoja kysymyksiä ovat edelleen verotus ja siirtyminen enemmistöpäätöksiin. Tai kuinka ratkaista ristiriita tuottajakansalaisen ja kuluttajakansalaisen välillä Kiinan tukipolitiikan vääristäessä markkinoita.
Tukeako vanhaa vai investoida uuteen? Poitiers uskoo, että tasapaino on löydettävissä.
