Maailmamme näyttää erilaiselta. Uutiset ovat täynnä hirveyksiä, sotaa, pakotteita, ostoboikotteja, aseapua, Natoa ja muita.
Moni asia tuntuu muuttuneen pysyvästi, vaikka ”entisestä” on kulunut vasta kuukausia tai joitain vuosia. Helsingin yliopiston taloushistorian professori Jari Eloranta muistuttaa, että shokeeraavassa uutisvirrassa tapahtumista voidaan tehdä ylitulkintaa. Sen sijaan syvät historian rakenteissa tapahtuvat muutokset jäävät helposti piiloon.
Isosta muutoksesta nyt kuitenkin tuntuu olevan kysymys. Olemmeko historian taitekohdassa, jossa kehitys ottaa uuden suunnan?
– Olemme taitekohdassa, mutta on epäselvää kuinka isossa ja minkä prosessien taitekohdassa, Eloranta sanoo.
Varmasti aiemminkin ihmiset ovat kokeneet elävänsä aikakauden vedenjakajalla. Voiko näistä aiemmista tapauksista ottaa oppia ja voisiko niistä yrittää hahmottaa millaisen suunnan kehitys ottaa?
– Voi ottaa oppia. Sillä varauksella, että mikään tapahtumista ei toistu suoraan nykypäivään. Aiemmista tapahtumista voi havaita tiettyjä rakenteita, esimerkiksi mitä tapahtuu ennen konfliktia, konfliktin aikana ja sen jälkeen. Niiden perusteella voidaan saada jonkinlaista kehikkoa, minkä tyyppisiä seuraamuksia tapahtumilla voi olla, Eloranta sanoo.
Hän nostaa esimerkiksi inflaation, joka on nyt kiilannut pikavauhtia huolenaiheeksi niin Euroopassa kuin Yhdysvalloissakin. Eloranta muistuttaa, että inflaatio nousee usein konfliktin aikana voimakkaasti, mutta myös putoaa sen jälkeen nopeasti.
Toinen asia on sanktiot, joita on asetettu sarjatulella hyökkäykseen syyllistyneelle Venäjälle. Eloranta ei niiden tehoon juuri usko, hänen mukaansa ne ovat historiassa olleet usein hyvin tehottomia. Esimerkiksi kylmän sodan aikaan rajoitukset vuotivat, kun kielletyistä tuotteista käytiin kauppaa bulvaanien avulla.
– Ei sanktioilla Venäjän hallintoa vaihdeta, Eloranta on varma.
Perusteellisesti rakennettu nousu
Historiasta ja tämänhetkisestä tilanteesta voi löytää samankaltaisuuksia niin Suomen, muiden maiden, Euroopan kuin laajemminkin maailman osalta. Jos tarkastelee Suomen talouteen vaikuttaneita tapahtumia, joukkoon on mahtunut esimerkiksi sotia, Neuvostoliiton hajoaminen sekä öljy- ja finanssikriisi. Eikä Suomi pelkkänä ajopuuna ole lipunut maailmantapahtumien virrassa, kehitystä on ohjattu omilla toimilla.
Taaksepäin katsottaessa Suomen tarina on Elorannan mukaan kiinniottajan tarina. Maa on noussut köyhyydestä yhdeksi maailman rikkaimmista maista. Talous kasvoi toisen maailmansodan jälkeen pitkään reipasta vauhtia, ensimmäinen iso lama oli vasta 1990-luvulla.
Suomen nousu taloudeksi muiden edistyneiden talouksien rinnalle huomattiin myös kansainvälisillä rahamarkkinoilla. Julkisen velan koroissa Suomeen liittyvä maariski hinnoiteltiin korkeaksi 1950-luvulle asti. Sen jälkeen korot lähentyivät Ruotsin hinnoittelua. Eloranta tulkitsee, että siinä vaiheessa Suomi näyttäytyi ulkomaisille sijoittajille pohjoismaisena yhteiskuntana.
Syitä talouden ja yhteiskunnan positiiviseen kehitykseen on useita. Yksi merkittävä on Elorannan mukaan ollut se, että Suomi on pystynyt käymään kauppaa sekä idän että lännen kanssa.
– En kuitenkaan lämpene selitykselle, että kaikki kehitys olisi ulkomaankaupasta lähtevää, hän täsmentää.
Eloranta painottaa, että Suomessa monet asiat ovat osuneet kohdalleen, hän näkee pitkiä kehityskaaria monen tälläkin hetkellä vaikuttavan ilmiön taustalla. Esimerkiksi hyvistä Pisa-tutkimustuloksista juuret juontuvat peruskoulu-uudistukseen, jonka senkin taustalta löytyy koulutukseen ja terveyteen liittyviä pitkiä historiallisten rakenteiden jatkumoja. Sitä satoa korjataan vieläkin.
– Inhimillisen pääoman merkitys on Suomen taloudessa ollut hyvin suuri, ja se korostuu, mitä pidemmälle mennään 1900-luvun loppupuolta. Samalla on pystytty rakentamaan hyvinvointivaltio, joka kykenee tuottamaan ihmisille lisäarvoa, terveyttä ja turvallisuutta.
Monilla toimilla on rakennettu perusta, jonka ansiosta Suomessa on kyetty kehittämään osaamista vaativia tuotteita vientimarkkinoille. Samalla integraatiota länteen on avattu askel kerrallaan.
Sodan pitkä varjo
Alku ei kuitenkaan ollut lupaava. Juuri itsenäistyneen Suomen bruttokansantuote romahti vuonna 1918 peräti 32 prosenttia.
– Se on Suomen historian suurin pudotus. Se ei kuitenkaan ole epätyypillinen sisällissodan kaltaiselle tilanteelle, jossa yhteiskunnan rakenteet hajoavat. Taloudellinen toiminta lakkaa, kun ihmiset on mobilisoitu taistelemaan.
Eloranta muistuttaa bkt:n olevan epätäydellinen mittari. Varustautuminen voi kasvattaa kansantuotetta sota-aikoinakin, vaikkei se hyvinvointia kasvata.
Ukrainan vaikea asema on tänä päivänä muistuttanut kansainvälisestikin, kuinka talvi- ja jatkosota olivat Suomelle kovia koettelemuksia. Niissä kuoli noin 91 000 suomalaista ja haavoittui yli 200 000. Lukujen suuruus kasvaa entisestään, kun muistaa Suomen väkiluvun olleen sodan alkaessa noin 3,6 miljoonaa. Sotatoimien ja -tuhojen lisäksi taloudelle oli iso isku, kun Suomi menetti merkittävät maa-alueet ja niillä olleen omaisuuden.
– Jos Suomessa elämä olisi jatkunut normaalisti vuoden 1938 jälkeen, tilanne olisi ollut toinen. Kasvukäyrässä tapahtui selkeä pudotus, joka saatiin kiinni vasta seuraavilla vuosikymmenillä.
Pitempiaikaista vaikutusta on ollut silläkin, ettei talouden kannalta välttämättä ollut kaikkein tehokkainta asuttaa merkittävä osa 400 000 evakosta pientiloille ympäri Suomea. Se johti osaltaan 1960-luvulla alkaneeseen massiiviseen maastamuuttoon, joka osaltaan söi tulevia kasvumahdollisuuksia.
Sekin vaikeutti sodasta toipumista, kun Suomi joutui maksamaan merkittävät sotakorvaukset Neuvostoliitolle. Toisaalta niiden on sanottu vaikuttaneen keskeisesti metalliteollisuuden syntyyn Suomessa. Elorannan mukaan väite on osoitettu myytiksi, vaikka tiettyjen alojen, kuten telakkateollisuuden, kehittymisen juuret löytyvätkin sotakorvausten maksamiseen kehitetystä tuotannosta.
Kylmä sota, kuuma talous
Historiasta tutut termit on taas nostettu esiin, Venäjän hyökkäyssodan on epäilty nostavan idän ja lännen välille uuden rautaesiripun ja synnyttävän uuden kylmän sodan ajanjakson. Tarkoittaisiko se yleistä talouden kurjistumista?
– Vaikka vastakkainasetteluun ja blokkiutumiseen nyt mentäisiinkin, se ei välttämättä tarkoita taloudelle suurta iskua, Eloranta uskoo.
Hän perustaa näkemyksensä siihen, että vaikka toisen maailmansodan jälkeisessä kylmässä sodassa maailma oli jakautunut tiukasti blokkeihin, silti niissäkin olosuhteissa opittiin elämään. Itse asiassa kanssakäymistä oli runsaasti ja taloudessa elettiin hyvin vahvaa aikaa.
Korean sota 1950-luvun alussa oli yksi kylmän sodan merkkipaaluista. Siinä Yhdysvallat tuki Etelä-Koreaa, joka kävi sotaa Kiinan tukemaa kommunistista Pohjois-Koreaa vastaan.
– Kun tilanne jumiutui paikalleen, huomattiin, kuinka kylmän sodan olosuhteissakin voidaan toimia ja käydä kauppaa.
Silloin länsimaissa käynnistyi Korean-buumiksikin kutsuttu talouden voimakkaan kasvun vaihe, joka jatkui aina 1970-luvun öljykriisiin asti. Buumi tuntui Suomessakin esimerkiksi metsäteollisuuden tuotteiden kasvavana vientinä.
Asevarustelu ei syö kasvua
Usein sotien jälkeen käynnistyy mittava jälleenrakentaminen. Ukrainan sotatuhojen arvioitiin jo huhtikuussa olevan jopa 550 miljardia euroa. Vaikka nyt näyttää pahalta, onko mahdollista, että Ukrainaa tuhoavasta sodasta seuraakin jonkin ajan kuluttua talouden kiihtyminen?
– Niin voi hyvinkin käydä talouden notkahtamisen jälkeen. Voi myös tulla lännen laajuisia poliittisesti ohjattuja tuki-investointeja, jotka on tarkoitettu voimistamaan talouksien kasvua, kuten tapahtui kylmän sodan alkuvaiheessa.
Nyt puolustusmenoja kasvatetaan kiivaasti monissa maissa. Yksistään Saksa on ilmoittanut satsaavansa armeijaan 100 miljardia euroa, Suomessa siihen varattiin kevään lisäbudjetissa kaksi miljardia euroa. Eloranta uskoo, että odotettavissa on kansainvälisesti ainakin vuosikymmenen kestävä asevarustelukilpailu.
Jos rahaa laitetaan mittavasti varustautumiseen, eikö se tuota vähemmän hyvinvointia jatkossa kuin vaihtoehtoiset investoinnit?
– Tutkimusten perusteella voidaan sanoa, että investointi sotavälineisiin ei ole kovin tuottava investointi, vaikka niistä voikin seurata teknologisia innovaatioita. Silti nämä lisäinvestoinnit sotavälineisiin eivät yleensä ole pois muista investoinneista, vaan molemmat osa-alueet kasvavat.
Viennin äkkipysäytyksiä
Vienti ja tuonti Suomen itärajalla on tämän vuoden ensikuukausina kokenut äkkipysähdyksen. Saman tyyppinen pysähdys oli, kun Neuvostoliitto hajosi vuonna 1991. Toisaalta tilanne oli silloin hyvin erilainen.
Siinä missä vienti Venäjälle muodosti viime vuonna runsaat viisi prosenttia Suomen kokonaisviennistä, Neuvostoliiton loppuaikoina osuus oli moninkertainen.
– Neljäsosa vientikaupasta Neuvostoliiton ja sen satelliittien kanssa oli kestämätön tilanne. Siksi silloin viennin loppuminen oli paljon voimakkaampi shokki kuin nykytilanne, ja kaupan romahtaminen vaikutti osaltaan 1990-luvun laman syntymiseen.
Talousvaikutuksia syvensi se, että Neuvostoliittoon viedyt tuotteet eivät tahtoneet kelvata länsimarkkinoille, ja Venäjän-kaupasta riippuvia yrityksiä kaatui. Ehkä voi ajatella, että käynnissä oli nykytermein luova tuho, vaikka aikalaisista se taisi tuntua pelkästään tuholta.
Tälläkin kertaa Venäjältä vetäytyvät yritykset joutuvat miettimään toimintaansa uudelleen, mutta nyt tuotteiden laatuongelmia ei ole. Eloranta uskoo, että suuri osa niiden tulevista investoinneista sijoitetaan kotimaahan.
– Näin on tapahtunut usein kriisien jälkeen, silloin haetaan alhaista riskiä.
Itä ei ole ollut ainoa suunta, jonne Suomen vienti on sakannut. Useammalta suunnalta maata ympäröivään seinään törmättiin vuoden 2008 finanssikriisissä.
– Siitä seurasi viennin yli 20 prosentin romahdus. Suomi oli kuitenkin silloin jo kehittynyt aika resilientiksi yhteiskunnaksi, joka pystyi sopeutumaan yhtäkkiseen kriisiin, vaikka siitä seurasikin työttömyyden lisääntyminen, velkaantumisen kasvu sekä hitaan kasvun aika. Silti yhteiskunta selvisi siitä kohtuullisen hyvin ilman romahdusta.
Tulevaisuus synkemmäksi
Käännytään 180 astetta ja suunnataan katse eteenpäin. Myös Turun yliopiston tulevaisuuden tutkimuskeskuksen professori Toni Ahlqvist pitää Ukrainan sotaa vedenjakajahetkenä, jonka johdosta historiaa, nykyisyyttä ja tulevaisuutta katsotaan uusien linssien läpi.
Hän ei kuitenkaan rajoita tarkasteluaan vain Venäjän hyökkäyksen aiheuttamaan tilanteeseen, vaan sanoo käsillä olevan useiden päällekkäisten kriisien rykelmä.
– Ilmastonmuutos, biodiversiteettikriisi, koronapandemia sekä vanhan koulukunnan geopolitiikan paluu. Yhdessä nämä luovat vaikeasti ennakoitavan näkymän, Ahlqvist sanoo.
Hän kuvailee, kuinka olemme ikään kuin saapuneet uudelle tasangolle, josta katsotaan uutta maisemaa ja ihmetellään, mitä siellä voisi olla. Sumuiselta näyttää ainakin niin kauan, kunnes tiedetään, miten sota Ukrainassa etenee ja kuinka Kiina suhtautuu pitkälti Venäjän ja länsimaiden väliseltä näyttävään konfliktiin.
Se ainakin on selvää, että tulevaisuuspohdintojen rekisteri näyttää siirtyneen: Ahlqvistin mukaan Venäjän hyökkäys on siirtänyt positiivisintakin skenaariota negatiivisempaan suuntaan. Siinä vaihtoehdossa edessä on uuden rautaesiripun nousu Venäjän ja lännen väliin.
Kun positiivisinkin skenaario on noin negatiivinen, silloin negatiivisin skenaario on todella paha: sodan täysimittainen eskalaatio.
Usean rintaman kylmä sota
Ahlqvistin positiivisimmassakin mallissa Euroopan tehtävänä on etsiä oma tiensä ja löytää ratkaisu muun muassa siihen, kuinka vihreä siirtymä hoidetaan ilman Venäjä-riippuvuutta.
– Yksi mahdollinen kehityskulku on, että EU:ssa mennään federalistiseen suuntaan, jolloin EU-rintamasta tulee yhtenäisempi. Toisaalta on mahdollista, että samaan aikaan EU:n jäsenmaiden valtiollinen ajattelu korostuu, ja tällöin ensisijaiseksi poliittiseksi tavoitteeksi nousee oman valtioalueen turvallisuus ja toiminnallisuus. Tämä näkyy esimerkiksi puolustukseen ja huoltovarmuuteen panostamisessa.
Ahlqvist pohtii, että Venäjästä voi tulla rajoiltaan lännen suuntaan varsin suljettu ja jännitteinen.
– Melko omavarainen valtio, jossa eletään aika lailla oman energian ja oman taloudellisen toiminnan varassa. Valtio, jonka informaatiotodellisuus on omanlaisensa, isomman skaalan Pohjois-Korea, hän luonnehtii.
Jos edessä on uusi kylmä sota, se on Ahlqvistin mielestä erilainen kuin aiemmin koettu. Kun aiemmin kamppailussa oli selkeästi talousjärjestelmien osalta kaksi maailmaa, nyt kilpailu käydään kapitalistisen maailman kentällä. Monen rintaman kylmää sotaa käydään teknologiasta, luonnonresursseista sekä aatteista ja ajatusjärjestelmistä.
Hän uskoo, että tavaroiden ja raaka-aineiden globalisaatio jatkuu, sen sijaan ideoiden globalisaation esteiksi voivat nousta korkeat raja-aidat.
– Aikaisemmassa kylmässä sodassa oli vastakkain liberaalidemokraattinen ja kommunistinen blokki. Silti liberaaliblokin sisällä oli paljon ihmisiä, jotka näkivät kommunismin olevan jollakin tavalla tasa-arvoisempi ja demokraattisempi järjestelmä. Tällä kertaa tilanne on selkeämmin kaksijakoinen. Käynnissä on autoritääristen systeemien ja liberaalin järjestelmän välinen kamppailuasetelma.