YK:n rakenteelliset rajoitteet tulivat kylmästi esiin, kun turvallisuusneuvoston pysyväisjäsenenä Venäjä kaatoi veto-oikeudellaan päätöslauselmaehdotuksen, jossa sen hyökkäys Ukrainaan olisi tuomittu. Ratkaisu korosti, kuinka turvallisuusneuvosto on jäsentensä vanki.
Seuranneessa YK:n yleiskokouksessa 141 maata tuomitsi Venäjän hyökkäyksen, 47 maata ei äänestänyt ja viisi oli esitystä vastaan. Jakautuneisuus on käynyt selväksi myös kansainvälisen talouden ja kaupan organisaatioissa.
Heinäkuiseen G20-kokoukseen osallistui EU:n sekä 19 suurimman talousmaan edustajat. Puheenjohtajamaa Indonesia oli kutsunut paikalle myös järjestön jäsenenä olevan Venäjän. Sen edustaja ulkoministeri Sergei Lavrov antoi arvostelevia lausuntoja siitä, kuinka kokouksessa oli kritisoitu Venäjää, ja moni kokousedustajista myös kieltäytyi kättelemästä Lavrovia. Kohtelustaan suivaantuneena hän poistui kokouksesta ennen sen päättymistä.
OECD:n ovi kiinni
Kun Venäjä on ajanut itsensä kansainvälisen kanssakäymisen ulkokehälle, miksi se edelleen kutsutaan korkean tason tapaamisiin?
– Kynnys ei-eurooppalaisen maan toimesta sulkea Venäjä G20:n ulkopuolelle voi olla korkea. Jää nähtäväksi miten käy, jos kutsujana on jokin länsimaa, Pasi-Heikki Vaaranmaa sanoo.
Ulkoministeriön kauppapolitiikan yksikön päällikkönä toimiva Vaaranmaa painottaa, ettei pidä antaa liikaa painoarvoa sille, onko Venäjä mukana G-ryhmien tapaamisissa vai ei.
– Oleellista on, että lännen näkökulmasta Venäjän tekemillä sopimuksilla ei ole nykytilanteessa varmastikaan juuri mitään merkitystä. Siksi sillä ei ole sanottavaa merkitystä, onko Venäjä mukana pöydissä, joissa asioista sovitaan, Vaaranmaa sanoo.
Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestö OECD:n pöytiin Venäjän pääsy on estetty. Se hyväksyttiin järjestön jäsenkandidaatiksi vuonna 2007, mutta Krimille hyökkäämisen jälkeen jäsenprosessi jäädytettiin ja peruttiin Ukrainaan hyökkäämisen jälkeen.
Maailman kauppajärjestö WTO:ssa on sen sijaan saatu jännitteisestä tilanteesta huolimatta jopa tuloksia, kun ruokaturvan parantamisesta ja kalastustukien purkamisesta on onnistuttu tekemään yhteiset muotoilut.
Vaaranmaa kertoo järjestön neuvotteluiden käytännöistä, joissa asioita pyritään edistämään avainmaiden pienemmissä ryhmissä. Ilman hyökkäyssotaa Venäjä olisi ollut näissä neuvotteluissa, mutta viime kesänä sitä ei enää mukaan otettu.
– Kiina briiffasi Venäjää käydyistä keskusteluista. Venäjä tyytyi osaansa marginaalissa, eikä asettunut missään asiassa näkyvästi poikkiteloin. Se ei halunnut kärjistää asioita, mutta käytti vaikutusvaltaansa kulisseissa ja piti huolen, ettei loppuasiakirjaan tai esimerkiksi ruokaturvajulistukseen jäänyt Venäjän hyökkäystä tuomitsevia mainintoja.
Maailma on toinen
Vaaranmaa pitää selvänä, että kiristyneessä maailmanpoliittisessa tilanteessa konsensuksen löytäminen tulee vaikeammaksi. Venäjä on esimerkiksi WTO:ssa ollut aiemmin osapuoli sähköistä kauppaa ja investointien helpottamista koskevissa aloitteissa.
– On mahdollista, että Venäjä ryhtyy kiusallaan haraamaan näissä neuvotteluissa vastaan. Mutta vaikka se ei haraisikaan, tähänkin pätee se, että jos Venäjä hyväksyy jonkun sitoumuksen neuvotteluissa, kuinka paljon siihen voi luottaa, Vaaranmaa pohtii.
Ulkoministeriön virkamiehen puhe kuulostaa rehellisen kovalta. Lisäsäväyksen sanoille antaa se, että hän lausuu näkemyksiään ministeriön neuvotteluhuoneessa, jonka nimi on Nootti. Kauas on tultu noottikriisin ja YYA:n ajoista, jolloin Suomen ja suuren itäisen naapurin välistä luottamusta ja ystävyyttä toistettiin puheissa liturgianomaisesti.
Jakolinjat suhtautumisessa Ukrainan sotaan näkyvät myös WTO:ssa. Ukrainan hyväksi järjestettyyn solidaarisuustapahtumaan saatiin organisaation 164 jäsenmaasta mukaan vain 58.
– Iso osa maista oli haluton ottamaan kantaa puoleen tai toiseen. Taustalla on riippuvuuksia ja vanhoja poliittisia alliansseja, ne painavat aika paljon.
Eivätkö nämä maat – joita me täällä ihmettelemme – ole kuin se entinen Suomi, joka halusi ehdottomasti pysyä suurvaltojen ristiriitojen ulkopuolella?
Vaaranmaa pitää pienen tuumaustauon ennen kuin vastaa.
– Voi siellä olla entisaikojen kaltaista suomettumista. Mutta kyllä siellä on myös maita, jotka tasapainoilevat kahden leirin välissä. Niillä voi olla esimerkiksi vahvat intressit saada energiaa.
Vaatimuksia strategisesta autonomiasta
Paitsi kansainvälisten organisaatioiden toiminnassa, sota näkyy myös EU:ssa voimistuneina vaatimuksina lisätä strategista autonomiaa eli kasvattaa omavaraisuutta.
Vaaranmaa ymmärtää vaatimuksia osin ja osin niitä ihmettelee. Kun länsimaissa on pitkään moitittu Kiinaa yritystensä kilpailua vääristävästä tukemisesta, jatkossa sorruttaisiinkin itse samaan syntiin. Hän korostaa, että EU:n oman tuotannon lisäämisen pitäisi perustua ensi sijassa yritysten omiin liiketoimintaintresseihin, eikä yhteisistä varoista maksettuihin tukiin.
– Siihen on syynsä, miksi tuotanto on keskittynyt tietyille alueille. Yritykset tietävät parhaiten, miten tuotantoketjut on järkevä järjestää. Olemme nyt reagoimassa kauhuskenaarioihin tavoilla, jotka eivät ole pidemmän päälle järkeviä.
Vaaranmaa muistuttaa, että tutkimusten perusteella tiiveimmin globaaleihin arvoketjuihin integroituneet taloudet elpyivät pandemian aiheuttamasta talousnotkahduksesta nopeimmin.
– Markkinoiden avoimena pitäminen ja riittävän monipuolisten hankintaketjujen omistaminen on yhtä tärkeää kuin oma tuotanto. Joidenkin kriittisten raaka-aineiden hankintalähteiden monipuolistamiseksi täytyy kyllä nähdä vaivaa.
Hän viittaa eurooppalaisen ajatushautomo ECIPEn tutkimukseen, jossa tunnistettiin tuotteita, joiden osalta EU on erityisesti riippuvainen ulkotuonnista. Listalle pääsi 233 tuotenimikettä, joista runsaat 50 on Kiinasta. Näistä monet eivät ole yhteiskuntien kannalta elintärkeitä, mutta joukossa oli myös esimerkiksi harvinaisia maametalleja, lääkeaineita sekä kemikaaleja.
– Missään näissä ei ole kuitenkaan sellainen tilanne, etteikö niitä olisi maailmalta saatavissa myös jostain muualta. Eli riippuvuuksia on, mutta niitä ei saisi käyttää kiinalaistyyppisen teollisuuspolitiikan verukkeina, Vaaranmaa summaa.