Ilman tuontia ei ole vientiä
Kauppapolitiikka luo suomalaisille yrityksille edellytykset menestyä kansainvälisessä kilpailussa ja varmistaa reilut pelisäännöt. Ilman toimivaa tuontia ei ole kestävää vientiä.
On tärkeää, että EU:n ja Suomen kauppapoliittiset päätökset edistävät avointa kilpailua ja reiluja pelisääntöjä. Kaupan alan kannalta on keskeistä, että ulkomaankauppa sujuu mahdollisimman häiriöttömästi molempiin suuntiin.
Kaupan alan yritykset ovat erittäin merkittäviä maahantuojia. Päivittäis- ja erikoistavarakaupan yritykset tuovat pääasiassa kuluttajatuotteita. Teknisen kaupan yritykset puolestaan teollisuuden, rakentamisen ja kuluttajien tarvitsemia raaka-aineita, koneita ja laitteita. Autokauppa tuo ajoneuvoja ja niiden varaosia.
Tekninen kauppa ylläpitää teollisuudelle välttämättömien raaka-aineiden ja tuotteiden saatavuutta ja varmistaa niiden laatua
Toimiva vientiteollisuus tarvitsee tuontia. Suomalaiset teollisuusyritykset eivät tuo itse läheskään kaikkia tarvitsemiaan raaka-aineita tai koneita.
Teknisen kaupan yritykset tuovat maahan raaka-aineiden ja tuotteiden lisäksi myös kansainvälistä osaamista. Tuonnin asiakkaita ovat kaikki teollisuuden toimialat, rakentaminen ja julkinen sektori sekä vähittäiskauppa, niin Suomessa kuin lähialueilla. Keskeisiä teollisuusasiakkaita ovat etenkin konepajat ja telakat, paperi- ja selluteollisuus, sekä rakennus-, kemian- ja kaivosteollisuus.
EU:n asettamat tuontitullit ja muut suojamekanismit vaikuttavat kohonneina kustannuksina suoraan suomalaisten yritysten kansainväliseen kilpailukykyyn vietäessä EU:n ulkopuolelle. On tärkeää, että EU:n asettamat suojatullit tai muut -mekanismit (esim. polkumyyntitullit vs. hiilirajamekanismi CBAM) eivät sekoitu keskenään ja vääristä siten tuontimarkkinoita. Uhkana on myös, että ylimitoitettuina ne aiheuttavat eurooppalaisen tuotannon siirtymistä Aasiaan tai Amerikkaan lähemmäs kohdemarkkinoita.
Level Playing Field, EU ja kansainväliset kauppasopimukset
Kolmansien maiden markkinapaikat ja alustat kilpailevat samoilla maantieteellisillä markkinoilla EU-alueen yritysten kanssa. Sisämarkkinasääntely ei kuitenkaan joko sovellu tai sitä ei pystytä laittamaan täytäntöön kaikissa B2C-tuonnin tilanteissa, jolloin kolmansien maiden toimijat saavat epäreilua kilpailuetua. Näin on käynyt esimerkiksi verkkokaupassa, jossa kuluttaja voi tilata esim. kiinalaiselta verkkojätiltä EU:n alueelle tullitta lähetyksiä aina 150 euron arvoon saakka. Tilausta tehdessä vastuullisuus ja tuoteturvallisuus jäävät usein halvan hinnan jalkoihin.
Kauppapolitiikka ohjaa vientiä ja tuontia
EU:n kauppapolitiikan keskeisimmän tavoitteen pitää edelleen olla globaalien markkinoiden avaaminen ja kaupan esteiden purkaminen. Avoin kauppa vauhdittaa parhaiten EU:n kasvua, sillä samalla voidaan lisätä eurooppalaisten tuotteiden ja palveluiden saatavuutta ulkomailla sekä mahdollistaa kuluttajille laajemmat tuotevalikoimat edullisimmin hinnoin vastuullisuudesta tai tuoteturvallisuudesta tinkimättä.