”Yrityksellä oli hyvä alku, voitimme suunnittelukilpailun Norjan Kristiansandiin rakennettavasta teatteri- ja konserttitalosta vuonna 2005. Olimme vastavalmistuneita, eikä meillä ollut palkintojenjaossa vielä firmaakaan. Seuraavana aamuna käytiin ensimmäinen neuvottelu norjaksi.

Iso hanke sai paljon julkisuutta, ja kollegatkin innostuivat, että suomalaiset voivat voittaa kansainvälisen kilpailun. Saimme projektista myös laatupisteitä tuleviin julkisten hankintojen kilpailutuksiin. 

Avoimet ja anonyymit kilpailut ovat nuorille arkkitehdeille mahtava mahdollisuus, niissä voittaja valitaan puhtaasti arkkitehtuurin perusteella.
Helsingin keskustakirjasto Oodin kilpailutukseen tuli 544 ehdotusta eri puolilta maailmaa. 

Toisissa hankkeissa voittaja valitaan kutsukilpailulla. Esimerkiksi Saksassa kilpailuun kutsutaan tyypillisesti 20-30 arkkitehtitoimistoa.

Kilpailuihin osallistuminen on iso panostus, mutta samalla ne ovat työn kivoimpia ja luovimpia vaiheita. Meillä menee kilpailujen tekemiseen keskimäärin 800 tuntia, Oodin ehdotusta teimme noin 2 500 tuntia. 

Analyysivaiheessa tutustumme hankkeen lähtökohtiin, sen paikkaan ja ympäröivään yhteisöön. Pyrimme ymmärtämään, miksi hanketta tehdään ja kenelle. Oleellista on löytää miten rakennus voi tätä parhaiten tukea. 

Haluamme keksiä aina jotain uutta, joka tulee siitä tilanteesta, paikasta tai jostain ajatuksesta siitä hankkeesta. Esimerkiksi Norjan teatteri- ja konserttitaloon käytimme paikallista tammea, jota on viety jo aikoinaan Hollantiin talojen paalutuksiin, Oodissa käytimme suomalaista puuta, Jätkäsaaren parkkitaloon savesta poltettuja klinkkeritankoja.

Jotta osallistuisimme kilpailuun, rakennuksen pitää olla riittävän mielenkiintoinen, sille pitää olla rahoitus valmiina ja mitä kauempana hanke on, sitä isompi sen pitää olla. 

Arkkitehtien keskuudessa meidät tunnetaan jo kohtuullisen hyvin. Näkyvyyttä olemme saaneet myös siten, että Helsinki on esitellyt kaupunkia maailmalla Oodin avulla. Myös suunnittelemamme Helsinki-Vantaan terminaali luo kuvaa Suomesta. 

Maailmalla on paljon mielenkiintoisia hankkeita, joita olisi hauska tehdä. On hienoa, että olemme päässeet samaan peliin maailman huipputoimistojen kanssa. Meillä on noin kolme kilpailua käynnissä koko ajan. Niitä on ollut muun muassa Kanadassa, Saksassa, Ranskassa, Japanissa ja myös Kiinassa. Saudi-Arabiastakin on kysytty, mutta sen suhteen meillä on ollut eettisiä duubioita.”

Samuli Woolston
Osakas, Arkkitehtitoimisto ALA

Kuka?
Samuli Woolston

Mikä?
Arkkitehtitoimisto ALA

Mitä?
Arkkitehtisuunnittelua 

Markkinat?
Kiinnostavat hankkeet eri puolilla maailmaa

Sami Laakso

Vesa Tyni

Jaa:

<span class="byline text-vihrea2 uppercase"><span class="author vcard text-vihrea2 uppercase font-weight-bold" metaname="author">Sami Laakso</span></span>25.03.2024

Luetuimmat