Eurooppalainen PKT-sektori kattaa 85 prosenttia EU:n koko viennistä. Ja maailman bruttokansantuotteen kasvusta myöskin 85 prosenttia muodostuu EU:n ulkopuolella seuraavan vuosikymmenen aikana.
EU:n yhteisen kauppapolitiikan, sen instrumenttien ja toimivuuden tarkastelu on siis mitä ajankohtaisin asia, jota yli vuoden jyllännyt koronapandemia mittavine taloudellisine ja kaupallisine vaikutuksineen vain kiihdyttää.
EU on maailman suurin kauppablokki. Vuonna 2019 EU-maiden yritysten yhteenlaskettu tavaroiden ja palvelujen vienti oli yli 3 triljonaa euroa ja tuonti lähes yhtä paljon. EU on myös 74 maan tärkein kauppakumppani. Näiden joukosta löytyvät Yhdysvallat, Kiina ja useimmat Aasian sekä Afrikan maat. Asetelman uskoisi antavan Euroopan unionille vahvan aseman maailmankaupan pelisääntöjä koskevissa neuvotteluissa, Maailman kauppajärjestön WTO:n reformissa, kansainvälisten kaupan ja teknologian standardien luomisessa ja eurooppalaisten arvojen ajamisessa.
Kauppapoliittisessa tiedonannossa komissio on lanseerannut uuden termin ”avoin strateginen autonomia”. Lähestymistapa painottaa EU:n kykyä tehdä omia ratkaisujaan ja muokata maailmaa vahvan johtajuuden, mutta myös esimerkkien ja uskottavan politiikan avulla. Strateginen autonomia ei ole protektionismia, vaikka sen kautta myös suojaudutaan epäreiluilta kauppatavoilta ja vaaditaan samoja pelisääntöjä kaikilta. Tavoite on mielestäni hyvä, mutta edessä on keskustelua ja vääntöä jäsenmaiden kesken, ennen kuin kauppatiedonantoa koskevat päätelmät hyväksytään.
EU:n kauppapolitiikan välineistön näkyvin osa lienevät kauppa- ja/tai investointisuojasopimukset, joita sillä on yli 40. Alkuvuodesta on keskusteltu EU:n ja Kiinan välisestä investointisopimuksesta, josta päästiin poliittiseen sopuun mutta ratifiointiin ja voimaantuloon menee vielä aikaa.
Kriitikot katsovat, että EU on antanut periksi Kiinalle ja sulkenut silmänsä ihmisoikeusrikkomuksilta. Itse näen sopimuksen tärkeänä unionin kauppatyökalupakissa. Siihen saatiin mukaan Euroopalle tärkeitä aiheita, kuten Kiinan liittyminen eräisiin Kansainvälisen työjärjestö ILO:n sopimuksiin. Sopimuksellinen tila on aina parempi kuin sopimukseton.
Kauppasopimukset herättävät kysymyksiä, huolia ja jopa tunteita. Elinkeinoelämällä, kansalais- ja etujärjestöillä ja kansallisilla parlamenteilla on oikeutetusti näkökantoja ajettavanaan. Sopimukset tulee hyväksyä sekä kansallisissa parlamenteissa – ja maan poliittisessa rakenteesta riippuen jopa alueparlamenteissa – että Euroopan parlamentissa.
Mikäli ratifioinnit lykkääntyvät tai jopa pysäyttävät EU:n nimissä neuvotellun kauppasopimuksen, on uskottavuutemme koetuksella. Yhteistä eurooppalaista intressiä ei edesauteta erimielisyydellä. EU:n globaalia vaikuttavuutta on turha toivoa, mikäli vuosikausien neuvotteluiden tulos kaadetaan viime metreillä vain ahtaahkoista kotimaisista tulokulmista katsoen.
Kirjoittaja on ulkoministeriön alivaltiosihteeri