Siirry sisältöön
Haku
21.9.2023 Vapaasti kaupasta Kiina

Kiina ei ole mustavalkoinen

Kohtaaminen K-kaupan kassalla kuvaa miten happamaksi yleinen mielipide Kiinaa kohtaan on muuttunut Suomessa sen jälkeen, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan ja Kiinan johtaja Xi Jinping kieltäytyi tuomitsemasta Vladimir Putinin toimia.

Linda Jakobson
Linda Jakobson katsoo kohti kameraa.

Tuttu kassanhoitaja, joka 1980- ja 1990-luvuilla lomaili Kiinassa peräti neljä kertaa, oli aikaisemmin kohdatessamme aina täynnä intoa Kiinan huikeasta kehityksestä ja vanhasta kulttuurista. Palattuani Suomeen maaliskuussa hän näytti tuimaa ilmettä nähdessään minut, nojasi tiskin yli ja tivasi, ”et kai enää tee työtä Kiinan parissa? Se on kamala maa. Ei sinne pidä enää mennä.”

Ihmisoikeuksia Kiina loukkasi silloin yhtä lailla kuin tänäänkin. Suomalaisten kannalta ratkaisevaa on ollut Xin päätös pysyä uskollisena Putinille. Ymmärrettävästi suomalaisten vuosikymmeniä kestänyt Kiina-huuma on tipotiessään.

Kiina katsoo, että kamppailu Yhdysvaltojen kanssa on sen kaikkein ratkaisevin strateginen haaste. Siinä Venäjä on tärkeä kumppani – aikaa myöten tärkeämpi kuin se haitta mikä Venäjän tukeminen nyt saa aikaan. Venäjä-politiikastaan huolimatta Kiina pysyy keskeisenä maailman taloudelle ja kansainvälisille suhteille. 

Kiinan merkitys Suomen – ja maailman – taloudelle on paljon muuta kuin tuontia ja vientiä. Suomalaisilla yrityksillä on Kiinassa noin 250 tytäryhtiötä. Kiina on nyt osa yritysten globaalia toimintaketjua. Viime vuonna kaksi kolmasosaa suomalaisyrityksistä sanoi, että liiketoiminta Kiinassa on lisännyt niiden toimintaa myös Suomessa: teollista tuotantoa, investointeja, tutkimus- ja kehityspanostuksia ja työpaikkoja.

Joistakin Kiinaan liittyvistä riippuvuuksista emme pääse eroon. Toisia pääsemme vähentämään maltilla. Joillain aloilla, esimerkiksi vihreään siirtymään tarvittavissa akkuteknologioissa, suomalaiset oppivat niin paljon kiinalaisilta, että olisi Suomen edun vastaista vähentää kanssakäymistä. 

Kiinaa ei kannata lähestyä mustavalkoisesti.