Kirja-arvio: Kaikki toimialat ovat vihreitä

Sääntely tiukentuu – oletko valmis?

Maailman väestö kasvaa ja elintaso nousee, mutta luonnonvarojen määrä ei lisäänny. Rajallisten resurssien vuoksi meidän on tehostettava toimintatapojamme. Kuluttajien valinnoilla on toki merkitystä, mutta julkinen sektori ja yritykset voivat vaikuttaa asioihin nopeammin.

Nämä ovat Katja Antilan ”Kaikki toimialat ovat vihreitä”-kirjan lähtökohtia. Nimen logiikka perustuu siihen, että jokaiseen toimialaan kohdistuu jonkinlaisia joko asiakkaiden tai lainsäädännön asettamia ympäristövaatimuksia.

Elinkeinoelämä tunnetusti vierastaa kaikkea ylimääräistä sääntelyä. Antila näkee lisääntyvän regulaation myös mahdollisuutena: päästöjen pienentäminen näkyy usein kustannussäästöinä.

Se, että yritys toimii materiaali- ja energiatehokkaasti, on siis järkevää liiketoiminnan näkökulmasta. Edelläkävijäyritykset joutuvat investoimaan etupainotteisesti, mutta ne saavat siitä hyvästä kilpailuetua ja pääsevät määrittelemään yhteisiä pelisääntöjä.

Antila listaa materiaali- ja energiatehokkuuden hyödyiksi kustannusvaikutuksien lisäksi mahdollisuudet lisämyyntiin ja riskien hallinnan suhteessa tiukkeneviin rajoitteisiin. Hyötyjen korostaminen on järkevä taktiikka bisneskirjoissa, sillä kohderyhmä ymmärtää parhaiten talouden kieltä. Firmat eivät osta uusia ajatuksia, ismejä tai toimintatapoja, elleivät hyödyt ole rahassa mitattavia.

Kirja on niin sanottu haastattelukirja, joka on nykyisin melko yleinen tapa tehdä yrityskirjoja. Antila on halunnut esitellä positiivisia esimerkkejä, sillä hyvät tarinat jäävät usein vähälle huomiolle. Kirjassa ovat mukana muun muassa Outokumpu, GE, Cargotec, Raisio, Skanska, Finnair ja Tukholman kaupunki.

Monipuoliset esimerkit eri toimialoilta ovat kiinnostavaa luettavaa. Asiaan vihkiytymättömälle oli valaisevaa tietoa, että esimerkiksi elintarvikealalla yli puolet tuotteiden ympäristövaikutuksesta muodostuu alkutuotannossa eli viljelyksessä, mutta vaikkapa satamien lastin käsittelylaitteiden käyttö kuluttaa 20 kertaa enemmän energiaa kuin niiden valmistaminen. Tehostamistoimet kannattakin kohdistaa siihen arvoketjun osaan tai tuotteen elinkaaren vaiheeseen, jossa saavutetaan suurimmat hyödyt.

Antilan mukaan hiilijalanjäljen laskeminen sopii hyvin tehostamiskohteiden paikallistamisen työkaluksi. Vertailukelpoisuuden puute on kuitenkin ongelma, sillä laskemistapoja on tällä hetkellä yhtä monta kuin laskijoita. Standardeja ja CO2-merkintöjä kaipaavat niin yritykset kuin kuluttajajärjestöt.

Kirjan näkökulma aihepiiriin on positiivinen, mikä on sen vahvuus ja heikkous. Vahvuudet on jo käsitelty, ja nyt on aika käyttää mutta-sanaa. Käytännön esimerkit olivat hyödyllisiä, mutta niistä olisi voinut saada huomattavasti enemmän irti.

Niin kuin kirjan loppuyhteenvedossa todetaan, energia- ja materiaalintehostamisprojekteja ei aina oteta avosylin vastaan. Samassa yhteydessä mainitaan lyhyesti, että Skanskassa LEED-sertifikaatin käyttöönotto kohtasi aluksi vastustusta. Myöskään GE:n energiatehokkuusprojektit eivät olleet läpihuutojuttu.

En usko, että nämä ovat olleet ainoita haasteita, joihin esitellyissä yrityksissä tai julkisyhteisöissä on törmätty. Kirja olisi ollut huomattavasti hyödyllisempi, jos se olisi käynyt läpi myös ongelmia ja niihin löydettyjä ratkaisuja.

Lukijalle saattaa tulla mieleen, onko haastattelija kirjaa tehdessään jättänyt kysymättä joitakin oleellisia kysymyksiä.