U uden vuosikymmenen alkaminen houkuttaa miettimään, mitä maailmalla on edessään. Mikä liikuttaa maailmankauppaa ja taloutta, kuka tekee diilejä kenen kanssa ja millä ehdoilla? Mitkä ovat keinot ja vaikuttamistavat, kun politiikka näyttää palanneen kauppapolitiikkaan?
Euroopan unionin ja Ison-Britannian erosopimus on nyt astunut voimaan ja vuoden siirtymäkausi on alkanut. Sen aikana Iso-Britannia noudattaa vielä EU:n pelisääntöjä, mutta uudet ajat ovat koittamassa. EU:n liberaalien kauppamaiden joukko kutistuu tärkeällä jäsenellä, minkä vuoksi myös Suomen pitää entistä valppaammin toimia liberaalia kauppapolitiikkaa kannattavien jäsenmaiden ryhmässä. Uusia luottoystäviä tarvitaan ja vanhoihin on pidettävä aktiiviset välit. Haagissa kuulemma jo puhutaan, miten Ison-Britannian ero nostaa Hollantia, suhteellisen suurta EU-maata, liberaalijoukon johtoon.
Entä tuleeko Euroopan unionista Green Dealin myötä maailman ilmastojohtaja vai vesittyvätkö vihreät suunnitelmat jäsenmaiden ja Euroopan parlamentin myllyissä? Komission puheenjohtaja Ursula von der Leyenin geopoliittisella – ja ilmiöpohjaisella – komissiolla on jo kuuluisat sata ensimmäistä päivää takanaan, ja odotukset ovat korkealla. Suomen kannattaa tukea niin eurooppalaista ilmastojohtajuutta kuin vaikuttaa politiikka-aloitteisiin, joiden myötä tasavertaiset kilpailuolosuhteet toteutuvat yritysten välillä. Kun yritykset menestyvät eurooppalaisilla kotimarkkinoilla, niillä on entistä paremmat mahdollisuudet menestyä myös maailmalla. Maailma tarvitsee moderneja ratkaisuja niin puhtaassa teknologiassa kuin digitalisaatiossa.
Entä miten käy maailmankauppajärjestö WTO:n? Järjestön riitojenratkaisujärjestelmän valituselin on lakannut toimimasta, kun tuomareita ei ole enää riittävästi. Tämä ei ole varsinkaan pienten, avoimien talouksien kuten Suomen etu. Euroopan unionin ja sen myötä Suomen intressissä on tarmokkaasti ajaa WTO:n uudistusprosessia.
Monet meistä ovat tienneet kauppajärjestelmän ongelmista ja etsineet niihin ratkaisuja, mutta todellinen ratkaisuvaihtoehtojen etsimisen tahtotila saataneen aikaan vasta pakon edessä: EU ei voi seurata vierestä, miten Yhdysvallat tekee kauppadiilejä, joiden seuraamukset koskevat ennemmin tai myöhemmin myös EU:n jäsenmaita. Haaste onkin pitää Yhdysvallat mukana uudistusprosessissa, saada Kiina kunnioittamaan kaikkia – eikä vain sen itse valitsemia – maailmankaupan pelisääntöjä ja viedä loppuun edes joitakin pitkään vireillä olleita kysymyksiä, kuten sähköistä kauppaa koskevat järjestelyt.
Uusi vuosikymmen tuo myös Afrikan jokaiseen kokoukseen ja keskusteluun. Pääministeri Marinin hallituksen ohjelmassa on päätetty laatia Afrikka-strategia, komissiossa taas Afrikka-strategiasta vastaa komissaari Jutta Urpilainen. Olen alkuvuodesta käynyt muutamassa eurooppalaisessa maassa, joista jokainen on laatimassa omaa Afrikka-strategiaansa. Tämä on mainiota emmekä ole yhtään liian aikaisin liikkeellä. Afrikka sen sijaan on ollut liikkeessä jo pitkään. Odotukset molemminpuoliselle uudenlaiselle kumppanuudelle ovat nyt aiheestakin suuret.
Uusi vuosikymmen vaatii myös uutta Arktista strategiaa niin Suomelta kuin EU:lta. Työ Suomessa on alkanut, unionin suuntaan lobbaamme ankarasti.
Kirjoittaja on Ulkoministeriön alivaltiosihteeri