Maailma valloitetaan yhdessä
Suomen peliteollisuus on ymmärtänyt, että kansainvälisille markkinoille pyrkivällä suomalaisella yrityksellä ei ole suomalaisia kilpailijoita – luennoin usein siitä, mitä muu liike-elämä voisi oppia peliteollisuudelta. Ajatus yhteispelistä kiinnostaa aina.
Eräs pelialan vaikuttaja kertoi minulle amerikkalaisesta toimittajasta, joka tuli 90-luvun lopulla tekemään juttua suomalaisista pelifirmoista. Firmat kestitsivät toimittajaa Helsingissä vuorotellen – ja haukkuivat toinen toisiaan. Seuraavalla juttumatkallaan toimittaja jätti Suomen väliin ja meni Ruotsiin. Sen jälkeen suomalaiset oppivat pelaamaan yhdessä.
Vuonna 2014 peliteollisuus on nopeimmin kasvava viihdeteollisuuden ala, ja suomalaiset firmat Remedyn, Rovion ja Supercellin johdolla ovat maailman huippuluokkaa. Suomalaisen pelialan liikevaihto on kattojärjestö Neogamesin tuoreimman raportin mukaan kasvanut kolmessa vuodessa 105 miljoonasta (2010) jo 800 miljoonaan euroon (2013). Ja kasvu jatkuu!
Me muut voimme omaksua pelialalta paljon esimerkiksi johtamisesta tai digitaalisen kaupankäynnin tehostamisesta, mutta yhteisöllisyyden asenne on kansainvälistymisen kannalta yksi tärkeimpiä opetuksia. Liian moni suomalainen yritys kuluttaa energiaansa viennin virheisiin, jotka olisi voinut välttää sparraamalla naapurin kanssa.
Pelialasta kohistaan, mutta sen yhteisöllisyyden voimaa voisi pohtia enemmän. Rovion ja Supercellin hitit ja miljoonatuotot keräävät suurimmat otsikot, mutta todellinen muutos ja uusi bisneskulttuuri näkyy syvemmällä. Uusia ideoita ja hittejä tulee jatkuvasti. Pelialan keskuksia on syntynyt ympäri Suomea Kotkasta Kajaaniin. Pelialaa leimaa innostus, avoimuus ja positiivinen keskinäinen kilpailu.
Oikeastaan yhteisöllisyys ei ole uusi ilmiö. Pelifirmojemme juuret ovat 1980-luvun demoskenessä, joka oli huippulahjakkaiden nuorten kikkailukiihdyttämö. Demoskenen perintöä ovat suomalaiskoodaajien vaikuttava tekninen osaaminen ja vakava kofeiiniriippuvuus, mutta erityisesti yhteisöllisyys.
Suurimpien suomalaisten pelifirmojen hallituksissa istuu toisten suurten johtoa. Salaisuuksia ei ole, vaan tietoa jaetaan. Messuille matkustetaan yhdessä, ja perillä edustetaan usein yhtenäisenä delegaationa. Kaveria ei jätetä suosittelematta.
Kansainvälisen pelinkehittäjäjärjestö IGDA:n Suomen osaston bileet Helsingissä ovat suosittuja verkostoitumistapahtumia. Tunnelma niissä on herkullisen hämmentävä: paikalla on ihmisiä kymmenistä eri yrityksistä, mutta silti olo on aina kuin firman bileissä. Kun kaikilla on huppari, ei logolla rinnassa ole niin väliä.
Kalifornian Piilaaksossa annetaan perinteisesti hyvän idean, hyvän kontaktin ja hyvän teon kiertää, sillä hyvä tulee aina takaisin. Suomessa tämä osataan pelialalla ja koko startup-kulttuurissa, joissa tuotteita markkinoidaan suoraan maailmanlaajuisille markkinoille. Pelialalla on opittu, että maailma valloitetaan nopeammin yhdessä.
Supercellin Ilkka Paananen kertoi Pelisukupolvi-kirjan haastatteluissa oppineensa Piilaaksossa, että suomalainen pärjää loistavasti vertailussa Stanfordin ja muiden huippuyliopistojen lahjakkuuksien kanssa. Hän oppi, että ei ole mitään, mitä suomalaiset eivät pystyisi tekemään.
Kun Supercell Paanasen johdolla myi osan yrityksestä Japaniin, oli tunnelma pelialalla euforinen. Hyvän tyypin menestys innostaa, mutta vielä enemmän innostavat sen seuraukset koko ekosysteemille. Kun yksi voittaa, kaikki voittavat. Se on menestyksen resepti.
Kirjoittaja on tietokirjailija ja viestintätoimisto Myyn luova johtaja. Hän on kirjoittanut teoksen Pelisukupolvi – suomalainen menestystarina Max Paynestä Angry Birdsiin. Niipolan kirja kertoo pelialan menestyksen taustan ja sen, mitä muu suomalainen liike-elämä voisi oppia pelifirmoilta. Niipola valmistelee uutta kirjaa suomalaisesta peliteollisuudesta ja myös luennoi aiheesta.