On Jutta Urpilaisen työpöytä sijainnut komissaarikauden alkukuukausina sitten Brysselissä tai Kokkolassa, sen on suurelta osin täyttänyt Afrikka.

Brysselin keskiviikkoaamut EU-komission rakennuksessa ovat aina samanlaisia. Ursula von der Leyen kerää luokaltaan puhelimet ja padit. Ovi sulkeutuu ja kahdenkymmenenseitsemän maan komissaarit kokoontuvat keskinäiseen kuulemiseen. 

Jutta Urpilainen on elämässään viettänyt aikaa luokkahuoneissa, kuten myös puoluejohtajana ja ministerinä jos minkälaisissa kokouksissa – välillä varsin riitaisissakin. 

Sikäli Berlaymontin aamupalaverit ovat olleet jotain uutta.

– Ne ovat olleet myönteisiä yllätyksiä, kuten koko työskentely komissiossa. Komissaarien keskinäinen kollegiaalisuus on voimakasta. Toisia aidosti kuunnellaan. Myönnän, että aivan sellaista en osannut odottaa. Jokaisella komissaarilla on vastuualueensa, mutta päätösten ollessa kollegiaalisia, asioista on oltava tietoinen. On oltava mielipide, luonnehtii Urpilainen työkulttuuria.

Kun toimenkuva on globaali, niin pandemia – globaali tauti – vaikuttaa kaikkeen. Lokakuun alussa Jutta Urpilaisen pääosaston nimi vaihtui kansainvälisestä yhteistyöstä ja kehitysasioista ytimekkäämmäksi: kansainväliset kumppanuudet. Virallisesti muutos astuu voimaan tammikuussa.

Salkussa on 126 maata Etelä-Afrikasta Grönlantiin, ja jos oikein kurottaa, niin kädet ulottuvat maapallon ympäri Aasiasta Etelä-Amerikkaan. Pääosaston nimimuutoksella on vissi logiikka.

– Haluamme rakentaa kumppanuuksia laaja-alaisemmin, enemmän myös kansalaisyhteiskunnan ja yritysten kanssa. Kun aikaisemmin asetelmana on ollut avunantaja – avunsaaja, jatkossa tavoitteena on tasavertaisempi suhde, josta molemmat hyötyvät. Sitä filosofiaa noudatamme uusissa ohjelmissa ja rahoituksessa, Urpilainen valottaa.

Agendalla Afrikka

Jostain on savotta aloitettava. Alkuajan keskiössä työpöydällä on ollut Afrikka.

Juuri ennen kuin maailma koronan takia muuttui, komissio ennätti otsikoida EU:n ja Afrikan yhteisen strategian alueiksi vihreän siirtymän, digitalisaation, kestävän kasvun ja työpaikat, rauhan ja hallinnon sekä muuttoliikkeen ja liikkuvuuden.

Vaikka pahimmat tautiennusteet eivät Afrikassa toteutuneet, joutui koko EU-apparaatti palokuntahommiin. Oli pelastettava ja turvattava olemassa oleva. Urpilaisen mukaan kehittyvissä maissa parinkymmenen vuoden aikana otettu edistys otti puolessa vuodessa monessa asiassa takapakkia. 

Sosiaalisten ja taloudellisten turvaverkkojen puute heijastuu pahimmillaan kauas. Laskelmien mukaan viime keväänä koulutuksen ulkopuolella oli 1,2 miljardia lasta. Kykenevätkö kaikki palaamaan kriisin jälkeen kouluun, on kysymysmerkki.

Toisaalta, kuten klisee kuuluu, kriisi on aina myös mahdollisuus. 

– Se osoitti, että EU kykenee toimimaan yhdessä. Komissio, jäsenmaat ja rahoituslaitokset rakensivat 36 miljardin paketin kumppanimaille kriisin hoitoon. Sitä tekemisen mallia haluamme käyttää jatkossakin, kun toimintaa suunnataan. Todennetuksi tuli, että mitä enemmän koordinoidaan ja tehdään yhdessä, sitä parempi on tulos, Urpilainen toteaa.

Potentiaali haasteiden takana 

Toinen koronan poliittiselle agendalle nostama seikka on hänen mukaansa pohdinta kehitysrahoituksen pohjan laajentamisesta. Suomessahan keskustelu käytiin pitkälti jo edellisen hallituksen aikana. Nyt myös EU:ssa puhutaan velkahelpotusten ohella yksityisistä investoinneista. 

Puitteet ja raamit alkavat olla valmiina niin EU-tasolla kuin Suomessa. EU:n Afrikka-strategia hyväksyttiin keväällä ja Suomen vastaava paperi julkistettiin tänä syksynä. Elinkeinoelämän keskusliittokin on laatinut Afrikka-raporttinsa. 

Strategiat ja visiot kaipaavat pian lisää sisältöä, lihaa luiden ympärille. Jonkinlainen epämääräisyys ja juhlapuheisuus lienevät kuitenkin vielä ymmärrettäviä. Lokakuun lopulle suunniteltu EU:n ja Afrikan unionin huippukokous peruuntui eikä uusi ajankohta ole selvillä. 

Ja onhan Jutta Urpilainenkin hoitanut hommaa vasta vuoden. Energiaa kuluu edelleen rutkasti hengenluomiseen ja asenneilmapiirin muuttamiseen. 

– On ollut hienoa, että elinkeinoelämä on ollut kansalaisjärjestöjen mukana työssä. Yritän viestiä, että vaikka Afrikka näyttäytyy usein haasteiden ja konfliktien kautta, niin niiden takaa olisi nähtävä valtava potentiaali. Afrikkaa on ajateltava tulevaisuutena. Nyt on mietittävä, miten madaltaa yritysten investointikynnystä, Urpilainen sanoo. 

Mutta kuten hän toteaa, manner ei ole monoliitti vaan mosaiikki. Ainoa yhteinen nimittäjä on demografinen kehitys. Väestöstä 60 prosenttia on alle 30-vuotiaita ja esimerkiksi Burkina Fasossa puolet kansasta on alle 16-vuotiaita. 

Kaikkia hyödyttävän ja yhtenäisen Afrikka-strategian rakentaminen ei ole helppoa.

– Jos kysyt missä ollaan, niin ei ole yhtä vastausta. Se vaihtelee sen mukaan mitä tarkastelee. Tarpeet ja yhteiskunnalliset tilanteet ovat erilaisia, jossain ollaan pidemmällä kuin toisaalla, Urpilainen toteaa ja puhuu asteittaisesta ja rinnakkaisesta siirtymästä.

– Vielä pitkään on tarvetta julkisen tahon kehitysyhteistyölle. Kun katsotaan absoluuttista köyhyyttä, terveydenhuoltoa, koulutusta, niin perinteistä rahoitusta on nostettava. Mutta sen rinnalla, jotta maat voivat vastata esimerkiksi ilmastonmuutokseen, vaaditaan uutena elementtinä kansalaisyhteiskuntaa ja yritysten läsnäoloa. Yrityksillä on intressinsä, mutta mallin pitää hyödyttää molempia osapuolia.

Kilpajuoksua Kiinan kanssa

Molemminpuolinen hyöty edellyttää tasaveroista suhdetta. Yhtälö on vaikea, sillä Euroopalla on kolonialistinen rasitteensa. 

– Toki moni maa on rahoituksemme saaja ja hyötyy yhteistyöstä taloudellisesti. Mutta tavatessani afrikkalaisia johtajia viikoittain, koen suhteen tasavertaisena. Keskusteluissa on kyse ihmisten välisestä vuorovaikutuksesta. Yhdessä mietitään tavoitteita ja EU:n roolia niiden saavuttamisessa. Tällä hetkellä heidän ykkösvisionsa on mantereen laajuinen vapaakauppa-alue African Continental Free Trade Area, ACFTA. Siitä on poliittisia päätöksiä ja sitä EU tukee.

Afrikan tulevaisuudella on Euroopalle myös vahva strateginen merkitys. Kiina ja yhä enemmän myös Venäjä ryskäävät mantereella omine intresseineen, vuosina 2014–2018 Kiina investoi Afrikkaan kaksi kertaa enemmän kuin Ranska ja Yhdysvallat yhteensä. 

Brysselissä pelkona on, että etelänaapuriin muodostuu poliittiselta kulttuuriltaan ja arvoiltaan tyystin erilainen blokki. Eurooppa menettäisi liittolaisen.

Euroopan unionin vastaus haasteeseen on ollut valistunut itsekkyys. Tukea ja hankkeita, mutta ei vastikkeetta. Rooli on EU:lle varmaankin ainoa mahdollinen. 

– Afrikka on meille tärkeä monenkeskisen, sääntöihin perustuvan kansainvälisen järjestelmän puolustamisessa. On merkityksellistä EU:lle ja siten myös Suomelle, että kenttä ei ole vain suurten valtojen hallussa. Ja että on sääntöjä, joiden pohjalta yhteisesti toimitaan. Meille olennaisia ovat oikeusvaltio, demokratia, ihmisoikeudet – sellaisia hankkeita tuemme, Urpilainen luettelee.

Hän korostaa myös avun ehdollisuutta, seurantaa ja läpinäkyvyyttä. Veronmaksajan on nähtävä mihin raha menee.

Vaikka EU on Jutta Urpilaisen mukaan yhtenäinen kehitysyhteistyöpolitiikassaan, aihepiiri tarjoaa vipuvartta ruodusta poikkeaville. Tuore uutinen kertoo Puolan ja Unkarin yrittäneen estää naisten ja tyttöjen oikeuksien esilletuomisen EU:n Afrikka-politii­kassa.

Pelataanko samoilla säännöillä? 

Uskottavuuden saavuttaminen edellyttää sitä, että kotipesä on kunnossa. Sama koskee kauppapolitiikkaa. EU-analyytikkojen puheenparteen on ilmestynyt protektionismilta tuoksahtava sanayhdistelmä valtiojohtoinen strateginen kapitalismi. Haikailua on myös eurooppalaisia lippulaivayrityksiä kohtaan, joiden syntymisen esteenä on nähty kilpailulainsäädännön tiukkuus.

Jutta Urpilainen asettaa sanansa tarkoin. 

Hänen mukaansa ajatus siitä, että pystytään vahvistamaan Euroopan strategista autonomiaa, on ymmärrettävä ja hyväksyttävä. Kunhan pidetään huolta tasa-arvosta.

– Yksi EU:n kivijaloista ovat yhteiset sisämarkkinat. Niiden toimivuus edellyttää, että meillä on ”level playing field”, eikä kilpailua vääristetä merkittävillä valtiontuilla. Sitä tasapainoa mietimme. Miten huolehtia siitä, että eurooppalaiset yritykset onnistuvat kilpailussa ja että yrityksillä on mahdollisuus menestyä riippumatta siitä mistä jäsenmaasta ne tulevat? Sehän se huoli on, että jos valtiontukipolitiikkaa muutetaan, miten pärjäävät pienet maat. 

Kokkola – Bryssel

Jutta Urpilainen kertoo, että Brysselin työkulttuurissa on ollut kuluneen vuoden aikana opettelemista, työtavoissa on ollut suuri kirjo. Koronakriisin alkaessa etätyön käsite oli epäselvä. Tai oikeammin, etätyötä ei ollut.

Hädin tuskin Brysseliin kotiutuneena komissaari teki lopulta keväällä töitä Kokkolan kodista käsin.

– Tullessani lähtökohtana oli, että vain se, mitä toimistolla tehdään, on työtä. No, korona pakotti yhtäkkiä 30 000 ihmistä siihen opettelemaan, Urpilainen sanoo.

Kuka? 
Jutta Urpilainen

Tehtävä:
Kansainvälisistä kumppanuuksista vastaava EU-komissaari

Koti: 
Brysselissä ja Kokkolassa

Perhe:
Puoliso ja kaksi lasta

Vapaalla: 
Lukeminen, liikkuminen, musiikki ja ruoanlaitto

EU:n osuus Afrikan ulkomaan­kaupasta on 36 prosenttia, Kiinan 16 ja Yhdysvaltojen vain kuusi prosenttia. Suorista investoinneista mantereelle EU:n osuus on 40 prosenttia.

Pekka Vänttinen

Juha Roininen

Jaa:

<span class="byline text-vihrea2 uppercase"><span class="author vcard text-vihrea2 uppercase font-weight-bold" metaname="author">Lotta Nuotio</span></span>07.06.2021

Luetuimmat