Maailmankaupan aarteita ja kiristysruuveja
Raaka-aineet ja hyödykkeet toimivat vipuvartena, kun valtiot ajavat tavoitteitaan. Keinon strateginen arvo on kiinni siitä, kuinka niukasta resurssista on kyse.
Aika oli toinen, kun 1970-luvun alkupuolella öljyntuottajajärjestö OPEC:in kokousta seurattiin pelokkaina mustavalkotelevisioiden uutislähetyksistä ympäri maailmaa. Kokouksen päätökset öljyn tuotantomääristä ja hinnasta heilauttivat maailmantaloutta ja vaikuttivat ihmisten arkeen joka puolella – Suomessakin.
Uutiskuvat ovat muuttuneet värillisiksi ja myös maailma on saanut lisäsävyjä. Vaikka globaali öljynkulutus on jatkanut kasvuaan, öljyhana ei toimi enää aiemman kaltaisena kiristysruuvina. Monet maat ovat lisänneet öljyntuotantoaan, ja OPEC-maiden ohi maailman suurimmiksi öljyntuottajiksi ovat kirineet USA ja Venäjä.
Merkityksetön öljy ei silti ole. Helsingin yliopiston globaalin kehitystutkimuksen apulaisprofessori Markus Kröger kertoo, kuinka analyytikoiden mukaan Saudi-Arabia ja Venäjä olivat odottaneet koronakriisin kaltaista talouden supershokkitilannetta, jossa ne pystyivät painamaan öljyn hinnan niin alas, että se tekee monista uusista öljyntuotantohankkeista kannattamattomia.
Ne laskivat, että myöhemmin öljyn hinnan nosto tulisi niille taas mahdolliseksi, kun maailman riippuvuus näiden maiden öljystä kasvaisi. Koronakriisissä öljyn hinta painuikin joksikin aikaa jopa negatiiviseksi.
Tällainen kilpailijoiden markkinoilta poistamiseen tähtäävä saalistushinnoittelu on Suomessa lain mukaan yritykseltä kielletty, mutta valtioita eivät tämänkaltaiset säännöt pidättele.
– Ennen kaikkea tämä oli geopoliittinen liike, jolla haluttiin vastata siihen, että USA ei ole enää niin riippuvainen tuontiöljystä. Kyllähän maailma pyörii vieläkin merkittävästi dollaripohjaisen öljykaupan ympärillä, Kröger sanoo.
Geoekonomian aikakausi
Silti aika on muuttunut OPEC:in valtakaudesta. Mutta niin se on muuttunut myös kylmän sodan kaksinapaisen maailman ajasta, jolloin kansainvälisessä politiikassa painavinta valtaa toi ydinkärkien määrä ja muu sotakoneisto.
Vieläkin sotilaallisella uhalla voidaan ajaa omia tavoitteita, mutta yhä tärkeämmäksi vaikuttamisen vipuvoimaksi ovat tulleet taloudelliset tekijät.
– Tällä hetkellä kansainvälisessä politiikassa maat ajavat omia strategisia tavoitteitaan pääasiassa taloudellisin menetelmin. Olemme siirtyneet uuteen geoekonomian aikakauteen, Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtaja Mikael Wigell määrittelee.
Kun aiemmin päti von Clausewitzin klassikkomääritelmä, jonka mukaan sota on politiikan jatkamista toisin keinoin, voidaan tässä uudessa ajassa kenties ajatella, että talous on politiikan jatkamista toisin keinoin.
Tässä pelissä raaka-aineiden ja hyödykkeiden strateginen arvo on kiinni siitä, kuinka niukasta resurssista on kyse. Tällaisia ovat esimerkiksi harvinaiset jalometallit, puolijohteet, data ja vesi.
Jos vain yksi valtio pystyy hallinnoimaan muille tärkeää resurssia, silloin sen valta on suuri. Se voi pakottaa muut maat omiin vaatimuksiinsa ehtona resurssin toimittamisesta. Niukan resurssin omaava maa voi myös sitoa toisia valtioita itseensä tekemällä niistä riippuvaisia. Toisesta näkökulmasta ajateltuna strategiana voi olla tällaisista riippuvuussuhteista suojautuminen.
Osapuolten epäsymmetria riippuvuussuhteissa toimii vallan lähteenä.
– Tämän päivän maailmanpolitiikassa valta piilee riippuvuussuhteen hyväksi käyttämisessä. Riippuvainen maa joutuu myymään omaa poliittista liikkumatilaansa. Silloin ei esimerkiksi nosteta kipeitä asioita pöydälle, kun taloudelliset intressit menevät niiden edelle. Näin poliittista suvereniteettia on myyty pois, Wigell pohtii.
Valtasuhteet muuttuvat
Taloudellisen vallan merkityksen kasvu muuttaa Wigellin mukaan kansainvälisen politiikan valtasuhteita.
– Venäjä kipuilee tämän uuden tilanteen kanssa ja yrittää kääntää kansainvälistä valtakamppailua takaisin sotilaalliselle pelipöydälle, jossa se on vahva. Geoekonomisessa maailmassa Venäjä ei ole samalla tavalla vahva.
Yhdysvaltojen presidentti Joe Biden onkin sanonut, että tämän vuosisadan kamppailu maailman johtavan valtion asemasta käydään USA:n ja Kiinan välillä ja sen areenana on talous. USA pyrkii nostamaan omavaraisuuttaan ja vähentämään riippuvuuksia etenkin Kiinasta.
– Bidenillä on iso tukipaketti tuotantoketjujen uudelleenjärjestelyjä varten. Aiemmin tämä on ollut yksityisen sektorin vastuulla, mutta nyt valtio on kasvattamassa rooliaan, Wigell sanoo.
Kiina on taloudellisesti erittäin vahva ja vahvistuu koko ajan vielä lisää.
– Kiina pelaa suvereenisti tätä taloudellisen valtakamppailun peliä ja sillä on hyvät resurssit siihen. Kiina varmasti haluaa pitää valtakamppailun taloudellisella pelipöydällä, Wigell sanoo.
Kiina esimerkiksi kontrolloi lähes täysin elektroniikassa tarvittavia harvinaisia maametalleja, joiden kysyntä kasvaa entisestään maailman sähköistyessä. Kiinan tuotannon lasketaan olevan peräti 97 prosenttia koko maailman tuotannosta.
– Kiina hallitsee näiden metallien tuotannon koko arvoketjua. Siksi myös Eurooppa on riippuvainen Kiinasta niiden osalta, Wigell sanoo.
Myös Markus Kröger kehuu Kiinan pelisilmää paitsi omien, myös muualta tarvitsemiensa resurssien suhteen. Esimerkiksi kasvuun vaadittavaa terästä ja rautaa se on onnistunut ostamaan ennen kaikkea Brasiliasta ja Intiasta.
– Kiina on toiminut todella älykkäästi geopoliittisesti viime vuosien aikana. Yhdysvaltojen harmiksi se kaappasi vuoden 2008 finanssikriisin aikana Yhdysvaltojen nenän edestä valtaosan Brasilian öljysopimuksista ja onnistui näin hajauttamaan riippuvuutensa harvoista öljyntuottajista. Se on onnistunut hajauttamaan myös riippuvuuttaan Yhdysvaltojen tuontisoijasta, Kröger sanoo.
Osaako EU pelin?
Wigellin mielestä EU:lla olisi kaikki madollisuudet olla tärkeä talousvalta ja käydä talousvaltakamppailua. Hänen mukaansa EU kärsii kuitenkin epäyhtenäisyydestä ja myös siitä, että maailmaa katsotaan edelleen 1990-luvun silmin, jolloin aika oli aivan toisenlainen.
– EU perustui liberaaliin ajatukseen, jonka mukaan keskinäiset riippuvuudet ovat hyväksi kaikille. Ei ole nähty kunnolla, että näissä riippuvuuksissa on myös riskiä ja uhkia, jos joku käyttää niitä valtapoliittisesti hyväksi. Valtapolitiikka on EU:lle hankalaa.
Wigell puhuu siitä, kuinka valtakamppailussa taloudellisilla resursseilla pystytään lyömään kiilaa maiden väliin eli toimitaan vanhan hajota ja hallitse -opin mukaisesti. Euroopassakin voidaan pelätä, että sen yhtenäisyyttä yritetään heikentää unionin ulkopuolelta käyttämällä taloutta työkaluna.
Tällaiselta suojautumiseen toimii EU:n pyrkimys strategiseen autonomiaan. Sen mukaisesti voidaan ryhtyä tuottamaan unionin alueella hyödykkeitä, joita aiemmin on tuotu muualta. Se vahvistaa suvereniteettia.
– Suomi on pienenä maana riippuvainen joka tapauksessa muista maista. Suojatumista voi tehdä myös integroitumalla muiden maiden kanssa, jonkun maan liian vahvaa asemaa vastaan. Sekin on oman suvereniteetin vahvistamista, Wigell muistuttaa.
Maat hankkivat niitä raaka-aineita ja tuotannon välineitä, mitä tarvitsevat ja katsovat maailmankarttaa avoimin silmin. Kiina ja Lähi-idän öljyvaltiot ovat esimerkiksi tehneet Afrikassa pitkäaikaisia maanvuokraussopimuksia, joilla haluavat turvata ruoan riittävyyden.
Menestymisen tekijät
Jaossa saadut kortit eivät välttämättä määrää, miten pelissä pärjää. Menestyneiden joukossa on maita, joita ei ole siunattu luonnonrikkauksilla. On jopa voinut kääntyä maan onneksi, että sillä ei ole ollut rikkauksia vaan menestymisen eteen on jouduttu ponnistelemaan. Samalla moni luonnonvaroiltaan rikas maa on jäänyt rutiköyhäksi.
– Valtaosassa tapauksista resurssit ovat kääntyneet kirouksiksi. Kun taas niiden valtioiden, jotka eivät ole voineet turvautua vain jonkun raaka-aineen vientiin, on pitänyt keskittyä innovointiin ja parantamaan jalostusarvoa, Kröger sanoo.
Japani käy esimerkiksi maasta, joka on kehittynyt vauraaksi yhteiskunnaksi, vaikka sillä ei ole juurikaan omia luonnonrikkauksia.
Kröger kertoo, kuinka Japani aloitti 1970-luvulla systemaattisen politiikan Brasilian kanssa, ja sen tuloksena avattiin maailman suurin rautakaivos Itä-Amazonille Carajasiin, ja malmi laivattiin Japaniin. Myös Intiassa on vastaavia kaivoksia, joiden tuotanto on merkattu Japaniin vietäviksi.
– Japaniin tuotu halpa rautamalmi oli keskeinen syy, jonka ansiosta maa nousi tärkeäksi tekijäksi esimerkiksi laivanvarustamisessa ja autojen tuotannossa. Malmin kuljettamista varten kehitettiin myös maailman isoimmat tankkerit, joiden avulla kuljetuksiin saatiin skaalaetu.
Brasilian kehityspolku on ollut toisenlainen. Vaikka jaossa sille on tullut runsaasti hyviä kortteja, maa on jäänyt suurelta osin raaka-ainetoimittajan asemaan. Kiinasta on tullut Brasilian ylivoimaisesti tärkein kauppakumppani.
Mikä on jatkossa arvokasta?
Mihin suuntaan maailma on menossa? Kun maailman väkiluvun ennustetaan kasvavan nykyisestä noin 7,9 miljardista lähes kymmeneen miljardiin neljän vuosikymmenen aikana, onko uhkakuvana Mad Max -elokuvan maailma, jossa niukasta resurssista taistellaan verissä päin aavikolla?
– En ehkä näe tulevaisuudessa Mad Max -maailmaa. Uskon kuitenkin, että taloudellinen valtakamppailu kiihtyy ja niukkoja hyödykkeitä käytetään strategisessa mielessä vaikuttaakseen, sitoakseen ja pakottaakseen muut tekemään oman tahdon mukaisesti, Wigell pohtii.
Markus Kröger uskoo, että tulevaisuuden ”aarteiden” joukkoon voi nousta uusia hyödykkeitä osin ilmastonmuutoksen seurauksena.
– Veden strateginen arvo nousee, se voi nousta jopa asemaan, joka öljyllä oli 1970-luvulla. Vedestä johtuvia konflikteja tullaan näkemään varmasti lisää, Kröger sanoo.
Hänen mukaansa kehitys vie siihen suuntaan, että monissa maissa veden lisäksi myös maa ja ilma alkavat mennä käyttökelvottomaksi.
– Vuoteen 2040 mennessä näistä tulee olemaan huutava pula monella alueella maailmassa. Monissa arvioissa uskotaan, että niin sanotut perinteiset raaka-aineet ja hyödykkeet voivat olla paljon pienemmässä arvossa näihin verrattuna. Silloin katse kääntyy enemmän meille päin, ja seurauksena voi olla Suomessa maan hinnan nousu, kun ulkomaiset toimijat kiinnostuvat siitä.
Tarvelistalla metalleja, puolijohteita, dataa ja vettä
Millä talousresursseilla maat pystyvät kasvattamaan valtaansa ja tarvittaessa vaikuttamaan muihin?
- Muuttuneessa maailmassakin öljy ja kaasu ovat tärkeitä energialähteitä, ja erityisesti kaasuriippuvuudesta on nähty uhkakuvia Euroopassakin.
- Entistä keskeisemmiksi ovat nousseet myös harvinaiset metallit, joita tarvitaan muun muassa elektronisissa laitteissa ja akuissa.
- Aivan viime aikoina pääosin Taiwanissa valmistettavat puolijohteet ovat osoittautuneet niukkuusresurssiksi. Niiden toimitusvaikeudet ovat näkyneet tuotantovaikeuksina ympäri maailmaa aina autoteollisuudesta ja verkkolaitteista arkipäiväisiin kulutushyödykkeisiin asti. Niin Euroopassa kuin Yhdysvalloissa on havahduttu puolijohteissa oman tuotannon tarpeeseen.
- Datasta puhutaan maailmantalouden uutena öljynä. Tämän päivän maailmaa hallitaan pitkälti datan avulla: kuka siihen pääsee käsiksi ja kenellä on siihen kontrolli, sillä on hallussaan strateginen hyöty.
- Jokaisen maan on turvattava puhtaan veden saanti. Monet joet ovat jo tällä hetkellä kansainvälisten riitojen kohteena ja taistelun vedestä uskotaan yleistyvän.
- Vallan vipuvarreksi käy myös erityinen teknologiaosaaminen, jota muualla ei ole ja jota on vaikea kehittää nopeasti. Aiemmin ydinaseosaaminen on ollut strateginen voimavara, uutena sellaisena voisi olla esimerkiksi tekoälyosaaminen.
- Maat ovat riippuvaisia myös monista muista raaka-aineista ja hyödykkeistä. Ne ovat elintärkeitä, vaikka eivät samanlaisia yhden tai harvan tuottajavaltion varassa olevia strategisia aarteita olekaan. Tällaisia ovat esimerkiksi ravinto ja monet metallit, kuten rauta, teräs ja nikkeli.
- Sananvaltaa kansainvälisessä politiikassa voi saada myös suurilla markkinoilla.
Syntyykö Suomeen akkuklusteri?
Alkuasetelma antaa mahdollisuuksia siihen, että akkuteollisuus voisi kasvaa Suomessa merkittäväksi toimialaksi. Pelkästään maaperän mineraalit eivät sitä kuitenkaan takaa.
Suomi on yksi Euroopan johtavista akkuraaka-aineiden tuottajista. Täällä on esimerkiksi maanosan suurimmat kobolttivarannot, ja Euroopassa tuotetusta koboltista rikastetaan Suomessa yli puolet.
Samanaikaisesti akkujen kysyntä lisääntyy voimakkaasti, kun osana vihreää siirtymää sähkön merkitys muun muassa liikenteessä kasvaa. Lisäksi Euroopan unioni tähtää siihen, ettei se olisi sähköistämisessä niin riippuvainen ulkopuolisesta tuonnista.
Suomen lähtökohdista puhuttaessa työ- ja elinkeinoministeriön liikenneneuvos Johanna Särkijärvi haluaa kuitenkin nostaa katseen maaperästä koko akkutuotannon arvoketjuun aina kaivannaisteollisuudesta akkuteknologian osaamiseen ja akkujärjestelmien sovelluskohteisiin asti. Hän muistuttaa, kuinka Suomesta löytyy osaamista arvoketjun jokaisesta lenkistä.
– Tämä tarjoaa aidosti Suomelle uudenlaisia mahdollisuuksia. Emme ole vielä edes nähneet, mitä kaikkea sähköistymisen eteneminen liikenteessä ja työkoneissa tuo, Särkijärvi sanoo.
Valtava kasvupotentiaali
Suomen edellytyksiä kilpailukykyisen ja kestävän akkuteollisuuden luomiseksi on kartoitettu vuoteen 2025 ulottuvassa kansallisessa akkustrategiassa.
Siinä tuodaan esiin, kuinka yksistään Euroopan akkuteollisuuden potentiaalin on arvioitu kasvavan 250 miljardiin euroon vuoteen 2025 mennessä. Suomen potentiaalisimmat vientimarkkinat nähdään erityisesti Saksassa ja Ranskassa.
– Akkuteollisuus on aidosti kasvuala, joka on mahdollista kasvattaa Suomessa merkittäväksi toimialaksi.
Kilpailu on kuitenkin kovaa, kun monet ovat halukkaita ottamaan mahdollisimman suuren osuuden isosta potista. Akkuihin ja sähköistymiseen liittyvää teollisuutta rakennetaan kiivaasti ympäri maailmaa.
Suomessa useat kotimaiset ja kansainväliset toimijat rakentavat jo akkuteollisuuteen liittyvää tuotantoa. Esimerkiksi Valmet Automotivella on akkujen kokoonpanotehdas Salossa ja se laajentaa toimintojaan Uudessakaupungissa. Suomen Malmijalostus puolestaan suunnittelee yhdessä brittiläisen yhtiön kanssa akkutehdasinvestointia Vaasaan, ja Celltech perustaa Tampereelle akkutehtaan.
Vastuullisuudesta valtti
Akkustrategiassa korostetaan, kuinka Suomen toimintaympäristön on tuettava teollisten investointien toteuttamista sekä yleisen kilpailukyvyn että myös sujuvan ja ennakoitavan luvitusjärjestelmän avulla.
– Meidän pitää tarkastella luvitusprosesseja siltä kannalta, että myös toiminnan vastuullisuus säilyy. Samanaikaisesti pitää huolehtia siitä, ettei toiminta voi tulla liian kalliiksi, sen on oltava kannattavaa, Särkijärvi painottaa.
Hän muistuttaa kestävän kasvun ehdoista: miten saadaan ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävää kasvua.
– Tähän liittyvät myös ne vaatimukset, joita asetetaan niin EU:ssa kuin muuallakin akkujen valmistamisen kestävyydelle. Suomessa esimerkiksi kaivannaisteollisuus toimii globaalisti vertailtuna kestävällä tavalla, ja täällä on myös kiertotalousosaamista. Kysymys on sitten siitä, kuinka suuren painoarvon tällainen kestävä toiminta saa esimerkiksi autonvalmistajien agendalla. On meidän etu, jos niiden kestävyysvaatimukset ovat suhteellisen tiukat.
Kehitys ei pysähdy
Pitkään arvuuteltiin, tuleeko sähköstä liikenteen käyttämä energiamuoto ja uskalletaanko siihen satsata. Nyt tie näyttää selvältä ja autoteollisuus on päättänyt panostaa vahvasti sähköiseen liikenteeseen.
Euroopan unionin kansainvälisessä vertailussa tiukat päästöjen vähentämistavoitteet oikeastaan pakottavat eurooppalaiset yritykset kehittämään uusia ratkaisuja. Teknologiajohtajina yritykset voivat sitten saada etulyöntiaseman globaaleilla markkinoilla myös liikenteen sähköistämisessä ja akkuteollisuudessa.
Akkujen teknologioiden kehittämistä jatketaan, ja myös vedystä odotetaan jossain vaiheessa ratkaisua liikenteen päästöihin. Silti nykyiset litiumioniakut hallitsevat markkinoita todennäköisesti vielä pitkään.
– Akut ja vety ovat toisiaan täydentäviä ratkaisuja ja kehitys tapahtuu osittain eri aikajänteellä. Akut tulevat olemaan pitkään keskeinen tapa varastoida energiaa.