Merten rikkauksia pintaa syvemmältä
Kuka omistaa meret ja niiden rikkaudet?
Merellä sijaitsevia öljy- ja kaasuesiintymiä on hyödynnetty vuosikymmeniä. Nyt Euroopan geologian tutkimuskeskukset ovat laatineet kartat kriittisten raaka-aineiden tiedossa olevista esiintymistä Euroopassa, joista monet sijaitsevat merenpohjassa. Esiintymiä on myös Suomenlahdella ja Pohjanlahdella, vielä niitä ei hyödynnetä.
Geologian tutkimuskeskuksen erikoistutkija Joonas Virtasalo kuvailee merenpohjan pintakerroksen olevan paikoitellen hyvin rikas.
– Rikkaudet ovat tyypillisesti perunan kokoisia rautamangaanisaostumapalloja, joita on erityisesti avoimella valtamerellä. Esimerkiksi Hawaijin ja Meksikon välillä on valtava rautamangaanisaostuman vyöhykealue, Virtasalo sanoo.
Kun mantereella kallioperän rikkauksia on usein kaivettava syvältä maanpinnan alta, merellä mineraalisaostumat ovat heti pohjan pintakerrostumassa – tai heti ja heti, kun päällä voi olla satojen tai tuhansien metrien verran vettä.
Haittavaikutukset arveluttavat
Saostumapallojen painosta lähes kolmannes voi olla mangaania, niissä on myös kobolttia, nikkeliä ja kuparia sekä harvinaisia maametalleja. Näiden kysyntä kasvaa puhtaan siirtymän edetessä ja yhteiskuntien sähköistyessä.
Esimerkiksi kuparia arvioidaan tarvittavan seuraavan runsaan parin vuosikymmenen aikana yhtä paljon, kuin sitä on tuotettu koko tähänastisen historian aikana. Samassa ajassa muun muassa akustoissa käytettävän litiumin tarpeen on arvioitu kasvavan 40-kertaiseksi ja koboltin sekä nikkelin tarpeen 20-kertaiseksi. Samoin lannoitteissa tarvittavasta fosforista on tulossa pulaa ja sitäkin on meren pohjassa.
Maailman metalleista Euroopassa käytetään noin viidesosa, mutta tuotetaan vain noin kolme prosenttia. Esimerkiksi koboltti on nostettu EU:n kriittisten mineraalien luetteloon.
– Erään laskelman mukaan merten pohjassa on sata miljoonaa tonnia kobolttia tai ehkä ylikin. Se on jäätävä määrä, viisi kertaa tunnetut kobolttivarat maalla. Koboltti on kuitenkin levittäytynyt ohueksi kerrokseksi valtamerten pohjiin, Virtasalo sanoo.
Kuinka hyödynnettävissä merellä olevat esiintymät ovat?
– Se on kallista. Mutta jo nyt Papua-Uusi-Guinean talousvyöhykkeellä kilometrien syvyyteen on laskettu valtavia robotteja, jossa ne jauhavat merenpohjan metallioksidikuorta. Tuotos imetään putkea pitkin pinnalle, jossa massasta erotetaan saostumat, Virtasalo kertoo.
Lähempänäkin voi tapahtua. Perämerellä on parhaillaan käynnissä ruotsalaisyrityksen hanke, jossa se pyrkii jatkossa hyödyntämään rautamangaaniesiintymiä Ruotsin talousvyöhykkeeltä. Myös Norjan valtio ottaa yrityksiltä tarjouksia talousalueensa merenpohjan hyödyntämisestä.
Virtasalo kuitenkin varoittelee riskeistä. Hän kuvailee, kuinka valtamerten pohja on löysää saviliejua, jossa on paikoitellen kovia kuoria.
– Ne ovat kiinnittymispintoja merenpohjan organismeille. Jos kovat pinnat poistetaan pohjasta, lajiston määrä vähenee. Tällaisen toiminnan haittavaikutuksista pitäisi tietää enemmän. Uusimman tutkimustiedon mukaan merenpohjan saostumat tuottavat myös happea.
Kenelle meret kuuluvat?
Kuka merten rikkauksia voi hyödyntää ja miten merialueiden käyttöä säädellään?
Merioikeuden asiantuntija Margareta Brummer-Korvenkontio kertoo, että jo aiheen peruskysymysten selventämisen hän käyttää Helsingin yliopistossa kokonaisen luentosarjan. Mutta yritetään tiivistää.
Suurinta osaa meristä säädellään YK:n merioikeusyleissopimuksella. Brummer-Korvenkontio epäilee, ettei vuonna 1982 solmittua ja vuosikymmenten ajan neuvoteltua sopimusta enää nykyisessä eripuraisessa maailmassa saataisi aikaiseksi.
– Olen sopimuksen iso fani. Hieno sopimus, muttei täydellinen, hän kiteyttää ja luonnehtii sopimusta merten perustuslaiksi.
Mertensuojelun iso sopimus
YK:n Aavan meren biodiversiteetin suojelusopimus saatiin solmittua vuonna 2023. Sopimus koskee kansallisten merirajojen ulkopuolella olevaa aavaa merta ja merenpohjaa, ja sen ansiosta maat voivat perustaa merensuojelualueita avomerelle. Ennen sopimusta aavan meren alueista oli suojeltu yksi prosentti. Nyt tavoitteena on suojella 30 prosenttia maailman meristä vuoteen 2030 mennessä. Siinä on myös pyritty sopimaan geenivarantoja koskevan tiedon jakamisesta sekä niistä mahdollisesti saatavien taloudellisten ja muiden hyötyjen jakamisesta globaalin yhteisön kesken.
Aavan meren biodiversiteetin suojelusopimuksen kaltaiset implementaatiosopimukset tekevät merioikeusyleissopimuksesta dynaamisen ja ajan tarpeita vastaavan. Niillä voidaan jo sovittujen asioiden lisäksi vastata myös muuttuviin yhteiskunnallisiin tarpeisiin ja haasteisiin, jos osapuolten välillä löytyy neuvottelutahtoa.
– Mitä lähempänä ollaan mannerta, sitä enemmän rantavaltio voi käyttää alueella suvereniteettia ja toimivaltaa resurssien hyödyntämiseen, ja sitä vähemmän muilla valtioilla on oikeuksia sillä alueella.
Merioikeusyleissopimuksen mukaisesti aluevesirajan maksimi on 12 merimailia (22 km). Sillä rantavaltio voi kalastaa ja hyödyntää merenpohjaa sekä pitkälti määritellä minkälaista laivaliikennettä se aluevesillään sallii.
Viattomasti merellä
Muiden maiden lipun alla olevien kauppalaivojen kulku on kuitenkin turvattu viattoman kauttakulun periaatteella. Sen mukaan laivoilla on oikeus kulkea aluevesillä, kunhan ne eivät aiheuta rantavaltiolle ongelmia ja liikenne on kauttakulkua.
Asia on tullut ajankohtaiseksi, kun Venäjän öljykuljetukset ovat maan hyökkäyssodan aiheuttamien
pakotteiden myötä siirtyneet paljolti niin kutsutun varjolaivaston hoidettavaksi. Nämä varjolaivaston alukset ovat yleensä vanhoja ja vakuuttamattomia, eikä niiden omistajista ole selvyyttä. Silti niillä kuljetetaan merkittävät määrät öljyä ja näin laimennetaan Venäjään kohdistuvien pakotteiden vaikutuksia.
Varjolaivasto voitaisiin meriylioikeusyleissopimuksen mukaan pysäyttää sillä perusteella, että sekä alue- että talousvyöhykkeellä rantavaltiolla on oikeus suojella omaa meriympäristöään öljyonnettomuusriskiltä.
Tekosaaret eivät jatka talousvyöhykettä
Kauemmas merelle edettäessä alueveden jälkeen tulee talousvyöhyke, jonka maksimietäisyys rannasta on 200 merimailia (374 km). Sillä rantavaltio saa vapaasti harjoittaa kestävän saalismäärän mukaista kalastusta sekä kerätä pohjassa mannerjalustassa olevia rikkauksia. Niiden hyödyntämiseen on varauduttu, sillä talousvyöhykkeillä mannerjalustat ovat läänitetty tiiviisti valtauksilla.
Muut valtiot saavat laskea toisen maan talousvyöhykkeelle kaasuputkia ja datakaapeleita. Tämä on tullut yhä tärkeämmäksi, sillä yli 95 prosenttia maailman tietoliikenteestä arvioidaan kulkevan merenalaisissa kaapeleissa.
Saaret tuovat merivyöhykkeeseen lisää pituutta, mutta keinotekoisesti sitä ei voi kasvattaa tekosaarilla.
– Kiina on rakennellut Etelä-Kiinan merelle tekosaaria, eikä ole ollut innokas noudattamaan sopimusta. Maan argumentti on ollut se, että ne eivät ole olleet tekosaaria. Se on myös perustellut, että historialliset vedet synnyttävät oikeuksia.
Asia on käsitelty Haagin välitystuomioistuimessa, jossa tuomio oli Kiinalle kielteinen. Nyt Etelä-Kiinan meren tilanne on Brummer-Korvenkontion mukaan juridisesti ratkaistu, mutta käytännössä tilanne on toinen.
– Välitystuomioistuimen ratkaisun mukaan Kiina ei voi ottaa näin laajoja merialueita itselleen ja sen pitäisi purkaa keinotekoiset rakennelmat ja olla aiheuttamatta enempää ympäristötuhoa. On eri asia, toteuttaako Kiina nämä päätökset, sitä ei ole kukaan poliisi valvomassa. Ongelma on, että tuomio voidaan antaa, mutta toteuttaminen jää osapuolille, Brummer-Korvenkontio pohtii.
Hän kuitenkin painottaa, että on valtioiden oman edun mukaista noudattaa merioikeusyleissopimusta, koska se takaa myös itselle sopimukseen sisältyvät oikeudet. Iso kannustin on sopimuksen turvaamat oikeudet laivojen liikkumiselle. Siinä myös määritellään, että kansainväliset salmet on pidettävä avoimena kaikille laivoille.
Yli 80 prosenttia maailmankaupan volyymista kuljetetaan meriteitse.
– Kaikki valtiot hyötyvät, että on olemassa yhteiset pelisäännöt määrittävä sopimus. Laivaliikenne on niin tärkeä, että sopimusta noudatetaan suhteellisen hyvin.
Motiivi on kohdallaan, sillä YK:n kauppa- ja kehitysjärjestö Unctadin mukaan yli 80 prosenttia maailmankaupan volyymista kuljetetaan meriteitse. Tullin tilastojen mukaan Suomen tavaraviennistä yli 94 prosenttia vietiin viime vuonna laivoilla.
Jos merikuljetukset takkuavat, se näkyy verkottuneessa taloudessa nopeasti, on syynä sitten vesipula Panaman kanavassa, Suezin kanavan tukkiva konttilaiva, merikuljetuksia uhkaavat huthit tai satamalakot.
Aava meri on yhteinen
Talousvyöhykkeen jälkeen päästään ihmiskunnalle yhteisesti kuuluvalle aavalle merelle. Siellä kaikilla valtioilla on yhteiset oikeudet ja velvollisuudet.
Aavalla merellä vallitsee navigaatiovapaus ja kalastusvapaus, mutta tärkeimpien kalalajien pyynnistä pitää sopia alueellisten järjestöjen kautta ja noudattaa asetettuja saaliskiintiöitä.
71 % maapallon pinta-alasta on merta
64 % meristä on aavaa merta, joka ei kuulu millekään maalle
Syvän meren pohjaa hallinnoi YK:n alainen Kansainvälinen merenpohjajärjestö (ISA). Se päättää mitä aavalla merellä olevia kaivannaisia voi lähteä hyödyntämään. Sen kautta onkin tehty aluevarauksia, niissä yritykset tarvitsevat valtiosponsorin mukaan hankkeisiin. Hyödyntämisen tuotoista puolet saa kaivostoiminnan harjoittaja ja puolet pitää asettaa yhteiseen pooliin.
– 1990-luvulla nähtiin, että syvänmerenpohjissa on valtavasti rikkauksia ja niillä pystytään ratkomaan maailman köyhyysongelmia, siksi niistä haluttiin kaikkien yhteistä omaisuutta. Nyt on havaittu, että ympäristöriskien lisäksi merenpohjan rikkauksien hyödyntäminen on hankalaa ja kallista, Brummer-Korvenkontio sanoo.
Varsinaiseen kaivannaistoimintaan ei mannerjalustojen ulkopuolella ole ryhdytty.
Jatkossa katseet voivat kuitenkin osua yhä kiinnostuneemmin merenpohjiin, kun metallien kysynnän kasvaessa maalla joudutaan siirtymään yhä vaikeammin hyödynnettäviin esiintymiin tai jäämään vain yhden tai muutaman toimittajamaan suopeuden varaan. Samalla hintojen nousu motivoi kehittämään parempia tekniikoita rikkauksien hyödyntämiseen.