Mikko Kärkkäinen ymmärsi tutkijakavereidensa kanssa, että omassa yrityksessä on suurempi mahdollisuus vaikuttaa reaalimaailmaan kuin akateemisissa ympyröissä. Kärkkäinen itse naurahtaa, ettei ole edennyt urallaan, mutta hänen luotsaamansa Relex on kasvanut jo viiden miljardin euron yritykseksi.

Alkuvuoden isoja talousuutisia oli se, kun toimitusketjuja optimoiva Relex sai ennätysmäisen 500 miljoonan euron pääomasijoituksen yhdysvaltalaiselta Blackstonelta. Miten aiotte käyttää yritykselle kerätyt miljoonat?

– Investoimme kasvuun ja tuotekehitykseen sekä etsimme mahdollisia yrityskauppakohteita, toimitusjohtaja Mikko Kärkkäinen listaa ytimekkäästi.

Palataan satoihin miljooniin ja miljardeihin myöhemmin. Mennään ensin 16 vuotta taaksepäin.

Akateeminen kasvualusta

Relexin juuret ovat akateemisessa maaperässä. Mikko Kärkkäinen tutki yhdessä Michael Falckin ja Johanna Smårosin kanssa Teknillisessä korkeakoulussa toimitusketjujen ja prosessien optimointia sekä tietokoneavusteista tilaamista. He perehtyivät pohjoismaisten yritysten toimintatapoihin ja selvittivät päivittäistavarakaupan parhaita käytäntöjä. 

– Huomasimme merkittäviä puutteita erityisesti uutuustuotteiden hallinnassa, kampanjoissa ja valikoimanvaihdoksissa. Meillä oli omasta mielestämme näihin hyviä ratkaisuja, Kärkkäinen kertaa.

Kolmikon tuntui kuitenkin hankalalta saada aikaan konkreettisia muutoksia reaalimaailmaan toimimalla akateemisessa maailmassa.

– Nähdään hirveästi vaivaa tieteellisten artikkelien kirjoittamiseen, joita välttämättä kukaan ei halua lukea. Päädyimme siihen, että on helpompi tehdä positiivista vaikutusta maailmaan rakentamalla ratkaisuja omassa yrityksessä.

Akateeminen maailma antoi Kärkkäisen mukaan hyvän taustan yritystoimintaan, ja kokemukset loivat uskoa menestymismahdollisuuksiin.

– Kansainvälisissä konferensseissa huomasi, ettei muualla ole asioita paremmin tajuavia tai skarpimpia ihmisiä. Monissa asioissa Suomessa ollaan ihan huippuja maailmassa, niin myös toimitusketjututkimuksessa, hän kertoo oivalluksesta.

Kärkkäisen mukaan heidän tekemänsä tutkimus antaa myös eväitä erottaa, mikä yritysten toimitusketjuihin liittyvässä problematiikassa on yleistettävää ja mikä on tapauskohtaista. 

– Se on erittäin hyvä taito, kun halutaan tuotteistaa asioita. Käyttämämme tutkimusote antoi avaimia ongelmien tunnistamiseen sekä ratkaisukonseptien kehittämiseen.

Näkyykö akateeminen tausta muuten yrityksen toiminnassa?

– Meillä on kova halu ymmärtää asioita ja olemme koukussa kehittämiseen. Meillä on kova draivi ylläpitää asiaan keskittyvää älyllistä ja loogista debattia ja siihen, ettei uskottaisi auktoriteetteja.

Rauhallisesti kovaa vauhtia

Ei yllätä, että tekniikan tohtorina Mikko Kärkkäinen kykenee tarkastelemaan omia ja yrityksen toimia analyyttisesti. Koulutustaustaan vihjaavat myös puheessa vilahtelevat termit, kuten impakti, dimensio ja balanssi. Puhetta rytmittää aika ajoin tunnelman raikastava äänekäs nauru, eikä Mikko Kärkkäinen t-paidassaan muutenkaan näyttäisi pakottaneen itseään perinteisiin toimitusjohtajaraameihin. 

Vaikuttaa, että sama asenne heijastuu siinä, mihin suuntaan hän on halunnut Relexiä luotsata. Toimitusjohtajan tärkeimpinä tehtävinä Kärkkäinen pitää strategisen kehitysvision muodostamista, sen kommunikoimista sekä avainhenkilöiden valintaa. Keskeistä on myös ylläpitää ja kehittää toimintakulttuuria niin, että organisaatio pysyy kunnianhimoisena, mutta nöyränä ja oppimisriippuvaisena.

– Yksi tärkeimmistä tehtävistäni on myös varmistaa vahva kassavirta ja rahoitus, että meillä on hyvä toimintavapaus mitä tahansa me strategian eteen haluammekin tehdä.

Nyt päästään takaisin isoihin lukuihin. Rahoituskierroksella toimintavapaus saatiin turvattua. Sen perusteella yrityksen arvoksi määräytyi viisi miljardia euroa. Viisi miljardia on aika iso summa?

– On se iso summa, Kärkkäinen sanoo lähes lakonisesti.

Itse asiassa viisi miljardia on hämmästyttävän iso summa. 16 vuoden ikäiselle Relexille määritelty arvo vastaa kutakuinkin 2,5:ta Fiskarsin pörssiarvoa, jolla tähän kokoon kasvamiseen on mennyt yli 370 vuotta, tai kahdeksaa Marimekkoa tai lähes kuutta Finnairia.

– Mutta paljon oleellisempaa on se, mitä me pystymme tekemään asiakkaillemme, millainen firma me olemme. Millainen henki ja boogie henkilökunnalla on, että me pystymme kehittymään eteenpäin.

Rahoituskierroksen onnistumisessa auttoi Relexin kova kasvuvauhti ja toiminnan kannattavuus. Saavutus on poikkeuksellinen.

– Käsittääkseni kasvoimme viime vuonna nopeammin kuin yksikään julkisesti listattu kannattava SaaS-firma.

SaaS-mallissa (Software as a Service) palvelun tarjoaja ylläpitää ohjelmistoa palvelimillaan ja tarjoaa palvelua asiakkaille internetin välityksellä.

Mihin Relex tarvitsee niin vahvan rahallisen panostuksen kuin mitä sopimus Blackstonen kanssa mahdollistaa?

– Jos haluaa selkeästi tehdä maailman parasta ja kasvaa tästä vielä vuosikymmeniä, kasvulle on erilaisia mahdollisuuksia. On hyvä olla varautunut erilaisiin skenaarioihin, Kärkkäinen puhuu pitkästä perspektiivistä.

Kasvumahdollisuuksien turvaaminen on jopa elintärkeää. Kärkkäisen mukaan ohjelmistomarkkinalla yrityksen on pakko kasvaa, tai muuten se on kaatuva firma. Kasvun kaava on selkeä.

– Olemme tehneet sellaisia tuotteita, jotka tuottavat asiakkaalle paljon arvoa. Se tarkoittaa, että me olemme vuosikymmenten päästä monikymmenkertaisia nykyiseen kokoon verrattuna.

Vastusta ja rakenna hierarkioita

Vauhti eteenpäin on kova. Viime vuonna Relexin liikevaihto oli 130 miljoonaa euroa, jossa kasvua edellisestä vuodesta 50 prosenttia. Tänä vuonna Kärkkäinen uskoo liikevaihdon kipuavan jo 190 miljoonaan euroon. Liikevaihdosta yli 90 prosenttia tulee Suomen ulkopuolelta.

Tämän vuoden tammikuussa henkilöstömäärä kasvoi yli sadalla. Monet yritykset ovat kertoneet osaajapulasta, haaste ei ole tuntematon Relexillekään. 

– Rekrytointi vaatii jatkuvasti työtä. Ensi maanantaina voisi aloittaa vaikka kaksisataa uutta työntekijää, jos löytyisi sopivia.

Lukuisat lupaavat yritykset ovat kompuroineet, kun kasvun tuoma muutos on osoittautunut odottamattoman vaikeaksi. Miten Relexissä tämä pidetään hallussa?

– Kyllä tämä menee luokkaan simple but not easy, Kärkkäinen naurahtaa.

– Ei se periaatteessa ole kauhean monimutkaista, mutta ei se mitään helppoa ole.

Hän peilaa tulevaa kehitystä menneeseen ja toteaa, että kuusi vuotta sitten yrityksessä oli yhtä paljon työntekijöitä, kuin tämän vuoden tammikuussa palkattiin lisää. Tällä hetkellä yrityksellä on konttoreita 14 maassa ja henkilöstöä 1 300, joista hieman yli puolet Suomessa.

Yrityskulttuurin merkitystä Kärkkäinen kuvaa jäätävän suureksi. 

– Meille se on oleellinen rekrytoimis- ja perehdyttämishaaste, että ihmiset sopeutuisivat meille, koska me olemme erilainen ympäristö. Ihmisten pitäisi uskaltaa kysyä ja kyseenalaistaa tarpeeksi, jotta he ymmärtäisivät miksi jotain pitäisi tehdä. Esimiesasemassa olevien pitäisi jaksaa selittää, miksi näin pitäisi tehdä. Uskon, että sen ansiosta me olemme reaktiivisempia toimimaan paremmin missä tahansa niistä tulevaisuuksista, mitä voi tulla.

Raskaampaan sarjaan astuminen on tuonut uudenlaisia vaatimuksia.

– Kasvaessa on pakko luoda yritysrakenteita ja toimintamalleja. Haaste on, kuinka säilytetään fanaattinen asiakasasenne ja hierarkioita vastaan taisteleva anarkismi, samalla kun kasvavassa yrityksessä on pakko rakentaa jonkin verran hierarkioita, Kärkkäinen pohtii, mutta ei tuskastu.

– Se on ihanan monitahoinen palapeli, joka ei valmistu ikinä. Ja koko ajan, kun kasvetaan, siihen tulee lisää ulottuvuuksia. Se on sen hienous.

Ja maailma muuttuu

Kärkkäisen ja muiden perustajien alkuperäinen tavoite saada aikaan muutoksia reaalimaailmassa on toteutunut.

Tällä hetkellä Relex ilmoittaa olevansa kulutustavaroiden toimitusketjuoptimoinnin kansainvälinen markkinajohtaja. Yritys palkittiin viime vuoden lopulla Tasavallan presidentin kansainvälistymispalkinnolla. Sen ohjelmistoja käytetään kaupoissa ja myymäläketjuissa eri puolilla maailmaa toimitusten ja varastojen hallintaan.  

Asiakasyritysten säästöt ruokahävikissä ja varastotasoissa ovat jopa kymmeniä prosentteja.

– Se on tuntunut hyvältä, että jollain yksittäisellä isolla asiakkaallamme on joka päivä pitkä jono vähemmän rekkoja viemässä hävikkiruokaa kaatopaikalle.

Työssä motivoi muukin kuin asiakkaille koituvat hyödyt, Kärkkäinen puhuu omista kickseistä.

– Sen verran insinöörin sydäntä minulla on, että itse saan siitä tosi paljon, kun saamme yrityksessä rakennettua mahdollisimman hyviä ratkaisuja, jotka tuottavat arvoa asiakkaillemme. Toinen tärkeä asia on, että pyrimme rakentamaan esimerkkiä hyveellisestä, isosta globaalista softafirmasta, jolla on hyvä kumppanuus asiakkaisiin ja henkilöstöön.

Kärkkäinen sanoo tavoittelevansa, että Relex olisi sekä henkilöstölle että asiakkaille rehellinen, suorapuheinen, ihmisiä arvostava ja empaattinen. Hän listaa avainajatuksia, joille toivoisi toiminnan pohjautuvan, kuten: tuotamme mitattavaa arvoa, lopeta typerien asioiden tekeminen ja elämän pitäisi olla hauskaa.

Relexin tarina vaikuttaa suurelta ja suoraviivaiselta onnistumiselta. Polku ei kuitenkaan ole ollut vailla virheitä, eikä Kärkkäisen mukaan pidäkään olla.

– Kovaa vauhtia kun yrittää kehittää, virheitä vaan sattuu. Se on ihan fine, asia pitää sitten vaan korjata. Jos joku on mennyt pieleen, siitä ei pidä ottaa angstia tai asiaa ei pidä yrittää peitellä.

Hän sanoo itse kehittyneensä siinä, että toleranssi virheistä maksettaville oppirahoille on parantunut.

– Jos niistä aina ottaa kovia harmistuksia, elämä ei ole kivaa.

Avoimesti uuden oppimiseen

Mikko Kärkkäinen nauraa, ettei hän ole urallaan edennyt.

– Omalla tavallaan minulla on jännä urapolku, en koskaan ole saanut ylennystä. Sama positio on pysynyt koko ajan, mutta homma on kyllä muuttunut paljon yrityksen kasvaessa.

Hän kertoo, että on joutunut opettelemaan monia asioita 16 vuoden toimitusjohtajataipaleella. Hän on esimerkiksi kehittänyt itsestään luontevamman julkisen puhujan.

– Se oli aikaisemmin paljon vaikeampaa. Kun meitä oli yrityksessä vain joitain kymmeniä, luimistelin erään tilaisuuden aikana sivussa tekemässä omia hommia. Markkinointijohtaja sanoi, että minun pitää mennä eteen puhumaan, mutta minä väitin vastaan. Hän kuitenkin jatkoi painostamista, että kyllä tarvitsee, se on toimitusjohtajan työtä. Niin minä sitten menin ja ymmärsin, että myös julkiset esiintymiset pitää hoitaa. Ne vain kuuluvat tähän duuniin. 

Oppi hioutui myöhemmin rutiinikäytännöksi.

– Kerran kesäjuhlissa pidin koko firmalle puheen, yleisöä oli paljon. Minulla oli jalassa rennot shortsit, ja kesken puheeni huomasin, että sepalus oli auki. Se oli aika kuumottava tilanne siinä lavalla. Ja varmaan aika tyylikkäästi ja muka huomaamatta hoidin asian kuntoon. Siitä lähtien olen kyllä tehnyt aina ennen esiintymisiä tarkistusrutiinin, Mikko Kärkkäinen nauraa.

Relex Solutionsin Mikko Kärkkäinen Kauppapolitiikan haastattelussa

Mistä Relex sai alkunsa?

Sami Laakso

Valtteri Kantanen

Jaa:

<span class="byline text-vihrea2 uppercase"><span class="author vcard text-vihrea2 uppercase font-weight-bold" metaname="author">Sami Laakso</span></span>26.09.2022

Luetuimmat