Mineraalitalouden hetki
Geopolitiikka, energiasiirtymä ja digitalisaatio luovat kysyntäpaineen ja menestysmahdollisuuden kaivosalalle. Kotomaan kallioperästä voi löytyä ratkaisuja Euroopalle, mutta pika-apua ei ole luvassa.
Askel omavaraisemmalle Euroopalle otettiin keväällä Kokkolan seudulla, kun Keliberin litiumkaivoksessa aloitettiin malminlouhinta. Rikastamo on viimeisteltävänä ja myöhemmin luvassa on jatkojalostusta. Vuoden lopulla nähdään, miten tämä ketju toimii ja missä raaka-aineita lopulta hyödynnetään.
Eteläafrikkalaisen Sibaney-Stillwaterin omistaman Keliberin hallussa on useita litiumesiintymiä yli 500 neliökilometrin alueella. Ensimmäiset löydöt mineraaleista tehtiin 1950–1960-luvuilla.
Silloin litium ei ollut yhtä haluttua kuin tänään. Vasta tällä vuosikymmenellä sen hinta on ampaissut korkealle, kun litiumia havitellaan sähköautojen akkuihin. Keliber on kaavaillut tuotannon jatkuvan Keski-Pohjanmaalla ainakin seuraavat 18 vuotta.
Euroopan komissio on myöntänyt hankkeelle strategisen projektin aseman. Syy on selvä.
Euroopassa on huomattavia paineita irtaantua kriittisten mineraalien Kiina-riippuvuudesta. Ainakin 70 prosenttia maailmalla käytettävistä mineraaleista louhitaan ja jalostetaan Kiinassa. Euroopan unionin alueelle tuotavista harvinaisista maametalleista noin 95 prosenttia tulee Kiinasta.
Dominoiva asema maailmanmarkkinoilla on taannut sille tehokkaan kauppapoliittisen aseen esimerkiksi tullien varalta.
Suomessa on potentiaalia löytöihin
Suomikin on riippuvainen raaka-aineiden tuonnista, vaikka täällä on omaa kaivostoimintaa. Kallioperästä louhitaan tällä hetkellä muun muassa kultaa, nikkeliä, palladiumia, platinaa, kobolttia, sinkkiä, hopeaa ja kromia, jotka ovat eurooppalaisellakin mittapuulla merkittäviä kaivannaisia.
Maaperässä on rikkauksia, mutta onko Suomi mineraaleiltaan rikas?
Erikoisasiantuntija Bo Långbacka Geologian tutkimuskeskuksesta (GTK) sanoo, että Suomessa on joitakin – mutta ei suinkaan kaikkia – vihreään siirtymään tarvittavia mineraaleja. Täkäläisestä kallioperästä etsitään aktiivisesti kultaa ja akkumineraaleja.
Långbacka työskenteli 20 vuotta kansainvälisille kaivosyhtiöille, erityisesti malminetsinnässä. Nykyisin hän seuraa työkseen mineraalitaloutta ja kaivostoimintaa globaalisti. Hän on todistanut omin silmin energiasiirtymän käynnistymistä ja liikenteen sähköistymisen alkua.
– Kun aloitin kahdeksan vuotta sitten GTK:ssa, tällaista kiinnostusta akkumineraaleihin ei ollut. Nyt on paljon yrityksiä, jotka etsivät ja louhivat näitä tietyntyyppisiä ”siirtymämineraaleja”, Långbacka sanoo viitaten yhteiskuntien sähköistymiseen.
Kysyntä on parantanut kaivosteollisuuden kannattavuutta. Mineraalien maailmanmarkkinahinnat ovat nousseet, ja pelkästään akkumineraalien etsintöihin on aiempaa helpompaa saada rahoitusta.
Muihin Euroopan maihin verrattuna Suomessa ja Ruotsissa on mahdollisuudet merkittäviin mineraalilöytöihin kallioperän vuoksi. Kaivosten avaaminen myös onnistuu periaatteessa helpommin kuin tiheään asutussa Keski-Euroopassa.
– Meillä on pitkä kaivoshistoria. Suomessa on ollut kaivostoimintaa yli sata vuotta. Täällä on jatkojalostusta, Långbacka luettelee syitä Suomen merkittävälle potentiaalille. Suomessa jalostetaan esimerkiksi kuparia, nikkeliä, jalometalleja, sinkkiä ja kobolttia.
Kaivosbisnes vaatii pitkäjänteisyyttä
Perinteisten malmien: nikkelin ja kuparin esiintymät ovat jokseenkin jo tiedossa. Uusien löytäminen vaatii kairauksia syvemmältä maasta, mikä lisää kustannuksia. Kynnys lähteä ylipäänsä etsimään malmeja syvältä, on korkea, Långbacka kertoo.
Yhden löydös tuo herkästi paikalle lisää kiinnostuneita. Näin on käynyt myös Keski-Pohjanmaan litiumkaivoksen ympäristössä, jossa toimii muitakin yhtiöitä malminetsinnässä. Lapissa Kevitsan kaivoksen lähellä on Sakatin kaivoshanke, koska nikkeli, koboltti ja kupari esiintyvät usein samoissa kivilajeissa.
– Sodankylän Sakatin esiintymä löydettiin vuonna 2009. 17 vuotta myöhemmin hanke on yhä käynnistämisvaiheessa, Långbacka sanoo.
Malmiesiintymä sijaitsee Viiankiaavan suojellun Natura-alueen liepeillä, minkä vuoksi kaivostoiminnan aloittaminen herättää myös kovaa vastustusta.
Etsintäkin on luvanvaraista toimintaa neljäksi vuodeksi kerrallaan, mihin kuuluu valitusoikeus. Lähes poikkeuksetta yritykset joutuvat odottamaan hallinto-oikeuden käsittelyä ennen kuin voivat jatkaa etsintöjään.
Eivätkä kaikki esiintymät johda kaivosten perustamiseen.
– Kaivoksen avaaminen vie 15–25 vuotta, sanoo Kaivosteollisuuden toiminnanjohtaja Pekka Suomela.
Sitä ennen aikaa ja rahaa on palanut malminetsintään ja luvitukseen, mukaan lukien ympäristövaatimusten täyttämiseen.
Euroopalla riittää kirittävää
Suomessa kaivostoiminta hiljeni 1980–1990-luvuilla, Suomela kertoo. Raaka-aineiden ostaminen maailmalta tuli yrityksille tavaksi. Se oli helppoa ja halpaa. Komission aloitteet 2000-luvun alussa jäivät musteeksi paperille.
EU julkaisi vuonna 2011 ensimmäisen kriittisten raaka-aineiden luettelon, joka perustui vuonna 2008 laadittuun raaka-ainealoitteeseen. Suomela kuvailee tätä ensimmäistä, vuonna 2008 laadittua ”paperia” hyödyttömäksi. Vasta koronan myötä raaka-aineiden saatavuuteen ja riippuvuuksiin havahduttiin toden teolla.
Toukokuussa 2024 voimaan tuli EU:n kriittisten raaka-aineiden asetus, joka tähtää unionin omavaraisuuteen ja kiertotalouteen. Tavoitteena on kasvattaa EU:n talousalueen kaivostuotantoa vähintään 10 prosenttiin, jalostus 40:een ja kierrätys 25 prosenttiin vuosittaisesta kulutuksesta vuoteen 2030 mennessä. Minkään yksittäisen raaka-aineen tuonti yksittäisestä unionin ulkopuolisesta maasta ei saisi ylittää 65 prosenttia.
Nämä tavoitteet ovat edenneet molempien haastateltavien mukaan hitaasti. Nyt EU:lla onkin kova hoppu. GTK:n arvion mukaan ilmastotavoitteet voivat jopa 40-kertaistaa kriittisten mineraalien kysynnän vuoteen 2040 mennessä.
Tätä varten tarvitaan uusia kaivoksia, mutta osa hankkeista voi kaatua tai hidastua paikallisten vastustukseen. Suomela sanoo tiedostavansa ristiriidan hyvin.
– Se on ymmärrettävää, että paikalliset asukkaat, yrittäjät tai maanomistajat katsovat, ettei kaivos sovi alueelle. Sitä varten meillä on lainsäädännössä mekanismeja, ja se on myös syy, miksi asiat kestävät kauan.
EU on pyrkinyt nopeuttamaan lupaprosesseja, tehnyt aloitteita ja lainsäädäntöä. Viimeksi Euroopan komissio on alkanut houkutella eurooppalaista rahoitusta kaivoshankkeisiin. Vielä se ei näy Suomessa, Suomela kertoo.
Fossiilitalous ehtiikin pyöriä hyvän aikaa ennen kuin ”made in EU” -mineraalit ovat tuulimyllyissä, aurinkokennoissa ja sähköautoissa. Koska kaivoshankkeet käynnistyvät hitaasti, yritykset pyrkivät ennakoimaan mineraalien kysyntää ja hintoja 10–15 vuoden päähän.
Kaivosala työllistää Suomessa yli 6 000 ihmistä. Se voi poikia ympärilleen nykyistä enemmän yritystoimintaa myös muille aloille.
– Meillä on maailmanluokan teknologiaa, laitteistoa ja suomalaista omistusta. Täällä on metallin jalostusta ja nyt on tulossa akkuarvoketju, Suomela sanoo.
EU yrittää varmistaa mineraalien saannin myös tekemällä sopimuksia unionin ulkopuolisten maiden kanssa. Muualla Euroopassa energiasiirtymään tarvittavia mineraaleja on Långbackan mukaan vähän.
– Ongelma on, että kaikkia mineraaleja ei vain ole Euroopassa. Esimerkiksi litiumin louhintaa ei juurikaan ole. Saksassa on käynnistynyt yksi litiumhanke, Serbiassa kaivoshanke kaatui paikallisten vastustukseen.
Kokkolan kaivoksella lienee kaikki mahdollisuudet menestyä.