Miten selittyy monen yrityksen viennin kasvu korona-aikanakin?
Pääosin vientiyritysten määrän kasvulla, vastaa Suomen Yrittäjien pääekonomisti Mika Kuismanen.
Kansantalouden näkökulmasta kokonaisvienti sekä arvon että volyymin osalta on laskenut. Sen sijaan ulkomaille vievien yritysten määrä on lisääntynyt, mikä tarkoittaa silloin monelle viennin aloittaneelle yritykselle viennin kasvua.
Osalla yrityksistä toki vienti on myös entisestään lisääntynyt koronan aikana. Voi olla niin, että joillakin yrityksistä on kotimaan markkina hävinnyt alta ja korvaavia markkinoita on haettu ulkomailta. Viennin kasvu on jo jonkin aikaa ollut erityisen vahvaa nimenomaan pk-yrityskentässä, oli korona tai ei.
On todella tärkeää kansantalouden kannalta, että ulkomaankauppaa tekevien yritysten kirjo on laajentunut. Kun vientiyrityksiä on enemmän ja useammalla toimialalla, pystymme suojautumaan talouteen vaikuttavilta shokeilta paremmin.
Nykyisin lähes neljänneksellä yrityksistämme on jotakin ulkomaankauppaa tai -toimintaa. Tämä pitäisi tiedostaa laajemmin suomalaisessa kauppapolitiikassa ja näkyä mediassakin.
Mielestäni ei ole yllättävää, että uhkakuvat ulkomaankaupan isosta romahduksesta koronan vuoksi eivät toteutuneet. Nykymaailman globaalissa vaihdannassa on silkka mahdottomuus, että rajat olisivat menneet kiinni ja tavaraliikenne pysähtynyt.
Viennin näkymät ovat positiiviset. On mahdotonta ajatella, että tuotantoa alettaisiin vetää isossa mittakaavassa kotimaahan. Riskinjaollisesti on nimenomaan hyvä, että emme keskity pelkästään Suomeen tässä asiassa.
Mika Kuismanen
pääekonomisti
Suomen Yrittäjät