”Havahduin Turun saaristossa, kuinka venesatamat eivät todellakaan ole nättejä, kun kuppeja ja muuta roinaa on meressä niin paljon. Purjehduspäivän päätteeksi puhuimme kaverin kanssa saunassa, kuinka muoviton kuppikartonki olisi kova juttu.

Silloin kuutisen vuotta sitten emme ajatelleet, että merten roskaantuminen muovista kaatuisi näin nopeasti syliin. Nyt muovien haitallisuuteen on herätty joka puolella. Euroopassa kielletään täysmuovikupit kokonaan vuonna 2021. Jossain Afrikan valtiossa muovipussin maahantuonnista voi joutua vankilaan ja Intian osavaltiossa muovipäällystetyt kartonkikupit ovat totaalisen kiellettyjä. Myös esimerkiksi Australia ja Uusi-Seelanti ovat tosi vihreitä, samoin jotkut USA:n suurkaupungit ja osavaltiot.

Kartonkikupeissa on muovipinnoite. Kun me tavoittelimme muovittoman, bio­hajoavan ja kierrätettävän kuppikartongin tuotannossa teollista mittakaavaa, monet kartonkiekspertit sanoivat, että haukkaamme liian ison palan. Suuret kansainväliset firmat olivat tehneet kokeiluja, mutta todenneet vaikeusastetta olevan liikaa.

Meille ei ollut, ja Kotkamills on tällä hetkellä tuotteen ainoa valmistaja maailmassa. Kuppien lisäksi kehittämämme kartonki käy esimerkiksi pikaruoka- ja jäätelöpakkauksiin sekä pakaste- ja salaattirasioihin. Nyt koerullia on lähetetty joka puolille maailmaa aina Australiaa ja Pohjois-Amerikkaa myöten. Uskomme, että syksyllä tämä on jo merkittävä bisnes.

Tosi iso juttu meille oli Starbucksin, McDonaldsin ja muiden isojen yritysten NextGen Cup Challenge -kilpailu, jossa haettiin ympäristöystävällistä korvaajaa kertakäyttö­kupille. Kilpailuun osallistui varmaankin tuhat ehdotusta. Me olimme yksi palkituista ja ainoa, joka tarjoaa valmiin teollisen mittakaavan ratkaisun.

Voitosta tuli iso buusti. Pikaruokajäteille ja elintarviketuottajille muovittomuus on tärkeää jo imagosyiden takia. Markkinanäkymät ovatkin hyvät. Tällä hetkellä kartonkikuppien osuus kaikista kertakäyttökupeista on kolmannes. Jos Euroopassa kiellettävistä muovikupeista puolet valmistettaisiin jatkossa muovittomasta kartongista, yksistään se tarkoittaisi 600 000 tonnin kysyntää. Meidän lähivuosien tavoitteemme on, että Kotkamillsin 400 000 tonnin tuotannosta puolet on tätä kuppikartonkia.”

Markku Hämäläinen
toimitusjohtaja, Kotkamills Oy

– Yrityksen kehittämisen lisäksi suuri motivaatio tekemiseen tulee siitä, että meidän tuotteellamme pystytään vähentämään muoviroskan määrää maailmassa.

Kuka?
Markku Hämäläinen, toimitusjohtaja

Mitä?
Muoviton, biohajoava ja kierrätettävä kartonki kertakäyttökuppeihin ja monenlaisiin elintarvikepakkauksiin

Mikä?
Kotkamills Oy

Markkinat tällä hetkellä?
Koko maailma, laajat toimitukset alkavat syksyllä

Ulkoministeriö

Jaa:

<span class="byline text-vihrea2 uppercase"><span class="author vcard text-vihrea2 uppercase font-weight-bold" metaname="author">Sami Laakso</span></span>04.12.2023

Luetuimmat