Kauppapolitiikka 3/2024 Avaa näköislehti(PDF) Muut lehdet Numerossa ilmestyneet artikkelit Arvoketjussa ylöspäin Jalostusastetta nostamalla vientiyritykset voisivat maksaa parempia palkkoja ja maan talous kohenisi. 23.9.2024 Kauppapolitiikka Vienninedistämistä laajemmalla perspektiivillä Kauppaa ei voi tehdä miettimättä yrityksen toimintaympäristöä, eikä taloussuhteita katsoa irrallaan kansainvälisestä politiikasta, sanoo Keskuskauppakamarin Päivi Pohjanheimo. 23.9.2024 Henkilöt EU ja Intia jatkavat kauppaneuvotteluja Nopeita tuloksia neuvotteluista on turha odottaa. Sopimus vaatisi molemmilta myönnytyksiä. 23.9.2024 Kauppapolitiikka Vedestä on tullut ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa Veteen liittyvät konfliktit ovat yleistymässä ilmastonmuutoksen edetessä ja veden puute voi saada valtavat ihmismassat liikkeelle. 23.9.2024 Markkinat Löytyykö startup-kentästä valoa pimenevään syksyyn, Riikka Pakarinen? Ennakkoluuloton asenne rohkaisee isojen haasteiden ratkaisemiseen, sanoo Suomen startup-yhteisön toimitusjohtaja Riikka Pakarinen. 23.9.2024 Yritykset Regulaatiotsunami jarruttaa kansainvälistä kauppaa ja johtaa hyvinvointitappioihin EU:ssa EU:n massiivinen sääntelyviidakko monimutkaistaa yritysten toimintaympäristöä ja vaikuttaa unionin houkuttelevuuteen markkinana ja kauppakumppanina. 23.9.2024 EU Digitalisaatiolla veden tuhlaamista vastaan Rappeutuva infrastruktuuri, huono hallinto, kaupungistuminen ja ilmastonmuutos ovat Etelä-Afrikan vesihuollon haasteita. 23.9.2024 Markkinat Jäävätkö puhtaan siirtymän investoinnit piippuun? Päästöttömän sähköntuotannon ja sitä käyttävän teollisuuden investoinnit hakevat tasapainoa. 23.9.2024 Vihreä siirtymä ja ilmasto Suomalaisratkaisulla juomavettä suolaisesta merivedestä Aurinkoenergialla toimivat järjestelmät auttavat maailmalla. 23.9.2024 Markkinat Suomalaisella vesiosaamisella tuetaan kehitystä Ulkoministeriön rahoituksella viedään vesiosaamista Vietnamiin ja Keniaan. 23.9.2024 Markkinat
Arvoketjussa ylöspäin Jalostusastetta nostamalla vientiyritykset voisivat maksaa parempia palkkoja ja maan talous kohenisi. 23.9.2024 Kauppapolitiikka
Vienninedistämistä laajemmalla perspektiivillä Kauppaa ei voi tehdä miettimättä yrityksen toimintaympäristöä, eikä taloussuhteita katsoa irrallaan kansainvälisestä politiikasta, sanoo Keskuskauppakamarin Päivi Pohjanheimo. 23.9.2024 Henkilöt
EU ja Intia jatkavat kauppaneuvotteluja Nopeita tuloksia neuvotteluista on turha odottaa. Sopimus vaatisi molemmilta myönnytyksiä. 23.9.2024 Kauppapolitiikka
Vedestä on tullut ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa Veteen liittyvät konfliktit ovat yleistymässä ilmastonmuutoksen edetessä ja veden puute voi saada valtavat ihmismassat liikkeelle. 23.9.2024 Markkinat
Löytyykö startup-kentästä valoa pimenevään syksyyn, Riikka Pakarinen? Ennakkoluuloton asenne rohkaisee isojen haasteiden ratkaisemiseen, sanoo Suomen startup-yhteisön toimitusjohtaja Riikka Pakarinen. 23.9.2024 Yritykset
Regulaatiotsunami jarruttaa kansainvälistä kauppaa ja johtaa hyvinvointitappioihin EU:ssa EU:n massiivinen sääntelyviidakko monimutkaistaa yritysten toimintaympäristöä ja vaikuttaa unionin houkuttelevuuteen markkinana ja kauppakumppanina. 23.9.2024 EU
Digitalisaatiolla veden tuhlaamista vastaan Rappeutuva infrastruktuuri, huono hallinto, kaupungistuminen ja ilmastonmuutos ovat Etelä-Afrikan vesihuollon haasteita. 23.9.2024 Markkinat
Jäävätkö puhtaan siirtymän investoinnit piippuun? Päästöttömän sähköntuotannon ja sitä käyttävän teollisuuden investoinnit hakevat tasapainoa. 23.9.2024 Vihreä siirtymä ja ilmasto
Suomalaisratkaisulla juomavettä suolaisesta merivedestä Aurinkoenergialla toimivat järjestelmät auttavat maailmalla. 23.9.2024 Markkinat
Suomalaisella vesiosaamisella tuetaan kehitystä Ulkoministeriön rahoituksella viedään vesiosaamista Vietnamiin ja Keniaan. 23.9.2024 Markkinat