Vilkas keskustelu kahdenvälisine tapaamisineen jatkui toista päivää. Mukana oli myös vanhoja tuttuja yrityksiä, joiden edustajia olin tavannut edellisen kerran toistakymmentä vuotta sitten Venäjällä. Nyt Venäjän markkinat ovat menneet ja uusia mahdollisuuksia haetaan vanhoilta uusilta alueilta. Suomalaisyrityksillä on näillä seuduilla hyvä maine.
Muutos tarjoaa aina mahdollisuuksia. Etelä-Kaukasian maat tietävät olevansa solmukohdassa, mitä tulee liikennekäytäviin. Reitti Keski-Aasiasta kulkee Kaspianmeren ylitse Azerbaidjaniin Bakuun, sieltä rautateitse Georgiaan rannikolle Mustanmeren puolelle ja edelleen Eurooppaan. Bakun eteläpuolelle rakennetaan vauhdilla kestävän kehityksen periaatteita noudattaen uutta satamaa, jonka kapasiteetti tulee olemaan 15 miljoonaa tonnia. Suomalaisyrityksille on tarjolla mahdollisuuksia niin sataman hyödyntämiseen kuin korkean teknologian tarjoamiseen rakennushankkeisiin. Digitalisaatio on valttia moderneissa satamissa.
Suomalainen opetusjärjestelmä kiinnostaa edelleen. Georgiassa toimii ”Kansainvälinen suomalainen koulu”, joka on yksityisen sijoittajan perustama ja maan opetusministeriön hyväksymä oppilaitos. Suomalaisuus näkyy vahvasti opetussuunnitelmassa, opetusmenetelmissä, opettajien jatkuvassa koulutuksessa ja tietysti myös suomalaisissa opettajissa. Hyvämaineiseen kouluun tullaan kaukaakin opiskelemaan. Opetusviennin euromääräiset tulokset ovat toistaiseksi jääneet ”vain” muutamiin satoihin miljooniin. Ykkössijalla on nyt kuitenkin laadukas koulutusvienti ja sen myötä suomalaisten koulutusalan yritysten hyvän maineen varmentaminen. Eurot seuraavat perässä.
Suomalainen koulu ja sen menestyksen resepti oli mongolialaisen Tenger TV:n toimittajankin ensimmäinen kysymys, kun keskustelimme Suomen ja Mongolian välisistä suhteista. Sitten asialistalle nousivat moderni kaivosteknologia, kestävä biotalous ja digitaaliset ratkaisut. Kovia suomalaisvaltteja nekin.
Suomalaisen osaamisen tunnettuus rakentuu yritysten vahvoille tuotteille ja luotettavuudelle. Taustalla on myös periksiantamatonta maakuvatyötä, brändin rakentamista, jota on tehty vuosikymmenet. Suomen ensimmäinen lähettiläs Japanissa 1920-luvulla oli professori G.J. Ramstedt, joka hänkin rohkeasti paneutui maakuvatyöhön. Kirjassaan ”Lähettiläänä Nipponissa” Ramstedt kertoo, miten hänet oli kutsuttu Osakaan esitelmöimään Suomesta. Tilaisuus oli niin onnistunut, että se sai Yhdysvaltojen suurlähetystön kauppa-asiamiehen hermostumaan ja tuiskahtamaan Ramstedtille, että minkä ihmeen takia japanilaiset olisivat kiinnostuneita Suomesta, kun Yhdysvallatkin on olemassa ja Japanin silkistäkin 80 prosenttia menee yhdysvaltalaisille markkinoille. Epäilivät sitten Suomea ”intriigipelistä”.*)
Kirjoittaja on ulkoministeriön alivaltiosihteeri
*) juonittelusta, vehkeilystä