Juhannuspäivän aamuna 2016 käteni hamusivat kuumeisesti kännykkää kesämökin lattialta. Olin tottunut ajattelemaan, että EU-maiden politiikassa teknokraattinen järki lopulta voittaa, ja niin arvelin käyvän EU-jäsenyydestä äänestävässä Iso-Britanniassakin. Olin väärässä, enkä valitettavasti viimeistä kertaa.

Vuosikausia EU-lainsäädäntöä neuvotelleena ymmärsin tuskallisen selkeästi, miten vaikeaa olisi yrittää irtautua niistä tuhansista direktiiveistä ja asetuksista, joista EU:n sisämarkkinat muodostuvat. Brysselin makkaratehtaan veteraanina tiesin myös, että EU-masiina on usein turhauttava ja tehoton, mutta välttämätön: yhteisten sääntöjen tarve on niin sanottu ”no-brainer” siinä kielten, kulttuurien ja sääntelyjärjestelmien sekametelisopassa, jota kutsumme Euroopaksi.

UK:ssa on tietyissä piireissä ajateltu jo pitkään ennen brexitiä, että vaihtoehto EU-sääntelylle on se, ettei ylikansallista sääntelyä tarvita lainkaan. Asiahan on juuri päinvastoin: vaihtoehto on 28 erilaista säännöstöä. Oikeastaan enemmänkin, noudattavathan oikeastaan kaikki unionin ulkopuoliset eurooppalaiset maat EU-säädöksiä, tosin maksua vastaan ja ilman mahdollisuutta vaikuttaa. UK:sta ei ole kolmanneksi navaksi tähän kuvioon, vaikka se kuinka niin haluaisi.

Tulen aina hyvälle tuulelle, kun puhun norjalaisten virkamiesten kanssa. He ymmärtävät, ettei EU-sääntely ole täydellistä, mutta tärkeintä varsinkin pienen maan kannalta on, että on sentään jotkut yhteiset säännöt.  Tällaista asennetta voisi kutsua kypsäksi.

Toinen brexitin taustalla kummitteleva ajatusvirhe liittyy oletukseen, jonka mukaan UK pystyisi yksinään neuvottelemaan parempia kauppasopimuksia kuin osana EU:ta. Onnea matkaan. Onneksi Suomessa vain hyvin harva ajattelee, että Suomen kannattaisi hoitaa kauppasuhteensa yksin. Venäjä-suhteista puhumattakaan.

Poliittisesti ehkä dramaattisin brexit-ajatusvirhe liittyy Irlantiin. UK:n ero ilman kovan rajan syntymistä Irlannin ja Pohjois-Irlannin väliin on osoittautunut – hmm – haastavaksi.

EU-puolella on alusta asti ymmärretty, että sisämarkkinoiden eheys ja vahva EU-tuomio-istuin ovat jokaiselle jäsenmaalle mittaamattoman arvokkaita asioita. Tästä oivalluksesta syntynyt EU-yhtenäisyys on tainnut sekin tulla briteille yllätyksenä. Matkan varrella yksituumaisuus on vain vahvistunut. Brexit-jumpan tuskallinen koreografia on tuonut esiin sen ikävän tosiasian, ettei yksikään Euroopan maa voi olla saari siinä mielessä kuin brexiteerit haluavat UK:n olevan. Saareus on suhteellista. Me monenvälisyyden puolustajat voimme repiä tästä ainakin jonkinlaista lohtua. Sitä tarvitaan varsinkin nyt, kun pj-Suomelle saattaa loppusyksystä langeta isojakin brexit-vastuita.

Ei voi kuin toivoa, että ero, jos se nyt tulee, onnistutaan hoitamaan hallitusti. Sen jälkeen EU:ssa voitaisiin keskittyä yhteiseen arvopohjaan, ilmastoon, muuttoliikkeeseen ja EU:n ulkoiseen toimintakykyyn liittyviin ongelmiin – joiden ratkaisemiseen kaivattaisiin kipeästi Iso-Britanniaa.

Mika Kukkonen
EU-asioiden yhteensovittamisen yksikön päällikkö

Ulkoministeriö

Jaa:

<span class="byline text-vihrea2 uppercase"><span class="author vcard text-vihrea2 uppercase font-weight-bold" metaname="author">Lotta Nuotio</span></span>15.06.2020

Luetuimmat