Sambian pääkaupunki on leppoisa Lusaka mutta IT-alalla mennään sähäkästi kohti kuuminta hottia.

Miten tämä sinulle on näkynyt Suomen edustuston neuvonantaja Marko Heikkilä?

Paikalliset ovat IT-alalla todella aktiivisia ja halukkaita muutokseen, valmiita testaamaan ja ottamaan käyttöön uutuuksia. Muutos on ollut nopea, melkein kuin olisi pompattu kivikaudelta kärkeen, samanlaiselle tasolle, jolla Suomessa näissä asioissa toimitaan.

Etätöihin siirtyminenkin siis sujui korona-aikana?

Ehdottomasti! Jopa virtuaalisesti toteutettu 20 suomalaisyrityksen vierailu sujui kuin vettä vaan paikallisten kanssa, kaikkine foorumeineen ja tapaamisineen. Yritykset olivat tyytyväisiä, vaikka harmitti toki, etteivät päässeetkään paikan päälle. Myös etäopiskelu on ollut nyt paljon esillä, siinä suomalaiset ovatkin jo olleet täällä aktiivisia.

Eli edellytykset sambialaiseen digiloikkaan ovat olemassa?

Kyllä, mutta toisaalta perusasioissa on vielä puutteita ja pääkaupunki on toki aina eri asia kuin köyhempi maaseutu. Esimerkiksi energiahuollon kanssa täällä on tekemistä, sähkönsaanti on rajoitettu vain tietyiksi tunneiksi vuorokaudessa. Uusiutuvalle energialle on täällä siis kysyntää. 

Millaista siellä on tehdä bisnestä?

Bisneskulttuuri eroaa yllättävän vähän suomalaisesta siinä mielessä, että mennään nopeasti asiaan, ilman korupuheita. Tähän vaikuttaa toki se, että kansainvälisen kaupan parissa työskentelevillä on usein kovan luokan kansainvälinen korkeakoulutus. Joskus tänne tulevat ikävä kyllä aliarvioivat neuvottelukumppanin koulutustason. 

Onko jokin ero hyvä ottaa huomioon?

Kaikki alkaa myöhässä ja puolen tunnin myöhästymiset ovat ihan normaaleja. Tuote täällä halutaan nähdä aina etukäteen, vaikka eurooppalaisilla tuotteilla on täällä hyvä maine laadun kannalta. Ehdoton edellytys täälläkin lopulta toiminnalle on kuitenkin se, että löytää paikallisen luotettavan liikekumppanin, erityisesti valtion taholta voi tulla muuten mutkia matkaan. 

Kuuluuko tinkiminen paikallisiin tapoihin?

Neuvotteluhuoneissa esitetty hinta pitää, mutta kaupustelijoiden kanssa voikin sitten tingata niin kauan kuin jaksaa! Huoletta voi alkuperäisin hinnan yrittää pudottaa puoleen ja vieläkin saa myyjä voittoa. Tinkaaminen voi palkita ostajan huokeamman hinnan lisäksi myös siten, että myyjä saattaa onnitella hyvästä tinkaamisesta.

Sambia

  • Väkiluku 17,9 miljoonaa
  • BKT 25 500 milj. USD
  • per capita 1 307 USD
  • Talouskasvu 0,8 % 

Vienti 

Suomen viennin arvo Sambiaan 19,6 M€

Tärkeimmät vientiartikkelit: 

  • Koneet ja laitteet (etenkin kaivossektorille)

Tuonti

Sambian tuonnin arvo Suomeen: 404 000 €

Tärkeimmät tuontiartikkelit: 

  • kaivannaistuotteet

Lotta Nuotio

Shutterstock

Jaa:

<span class="byline text-vihrea2 uppercase"><span class="author vcard text-vihrea2 uppercase font-weight-bold" metaname="author">Pekka Numminen</span></span>25.03.2024

Luetuimmat