Nyt siihen on havahduttu: Suomen talous on huonossa kunnossa ja julkisen talouden velkaantumistahti uhkaa jo rikkoa Euroopan unionin säännöt.
Havahtuminen olisi voinut tapahtua jo aikapäivää sitten, sillä kehityssuunta on ollut pitkään nähtävissä ulkomaankaupan tilastoista.
Aikeet hidastaa velkaantumistahtia menoja leikkaamalla on kirvoittanut vaatimuksia siitä, kuinka Suomen pitää jatkossakin olla pohjoismainen hyvinvointivaltio.
Ainakin vientimaana olemme jääneet muiden Pohjoismaiden vauhdista. Tämän vuosituhannen alussa kaikissa Pohjoismaissa tavaroiden ja palveluiden viennin osuus bruttokansantuotteesta oli noin 40 prosenttia. Vuonna 2022 Suomi oli edelleen samalla tasolla, kun Ruotsi ylsi 45:een ja Tanska 59 prosenttiin.
Myös vertailu muihin maihin tekee kipeää. Tavaraviennin volyymin kehitys vuoden 2008 jälkeen näyttää Virolle kasvua reilu 80 prosenttia, Saksalle yli 30 prosenttia ja Ranskallekin 20 prosenttia. Suomi on ollut vastaantulija, sillä vienti on supistunut lähes 10 prosenttia. Itse asiassa Suomen tavaravienti on määrällisesti tällä hetkellä samaa luokkaa kuin vuonna 1999.
Palveluvienti on sentään kasvanut, mutta se ei ole kyennyt korvaamaan tavaraviennin takkuamista. Lisäksi palvelutase on rakenteellisesti alijäämäinen. Niinpä sekä tavara- että palveluviennin huomioiva vaihtotase on Suomessa ollut negatiivinen 2010-luvun alusta lähtien, kun muissa Pohjoismaissa se on pysynyt positiivisena.
Tämä näkyy velkaantumiskehityksessä. Ennen finanssikriisiä Suomen velkasuhde oli noin 35 prosenttia bruttokansantuotteesta eli samaa suuruusluokkaa kuin Ruotsilla ja Tanskalla. Niillä taso on pysynyt samana, mutta Suomella se on jo yli 70 prosenttia ja Suomen Pankin ennusteissa sen odotetaan nousevan yli 80 prosenttiin.
– Talouden kasvuongelmat ovat hyvin paljon julkisen talouden ongelmien taustalla, Suomen Pankin ennustepäällikkö Meri Obstbaum kiteyttää.
Missä on mennyt vikaan?
Syy viennin heikkoon menestykseen ei löydy pelkästään kustannuskilpailukyvystä, sillä sen osalta emme ole viime vuosina enää antaneet kilpailijamaillemme tasoitusta. Kuulostaa hyvälle, mutta asiassa on kitkerä sivumaku.
– Meillä työn hinta on noussut maltillisemmin kuin muualla. Mutta eihän palkkamaltti ja pienet työkustannukset ole itseisarvo vaan meidän tavoitteena pitäisi olla korkeat palkat. Niiden edellytyksenä on korkean jalostusasteen tuotanto, jolla korkeammat palkat pystyttäisiin rahoittamaan, Obstbaum sanoo.
Etenkin Suomen kaltaiselle pienelle syrjäiselle maalle vienti on äärimmäisen tärkeää. Vuosituhat alkoi vahvassa myötätuulessa, Nokia kukoisti ja sähkö- ja elektroniikkateollisuuden tuotteet kävivät maailmalla kaupaksi ja paperiakin kulutettiin paljon. Vaihtotase oli vahvasti ylijäämäinen.
Vuonna 2008 tapahtui dramaattinen muutos, jonka happamia hedelmiä syömme edelleen.
– Sähkö- ja elektroniikkateollisuuden voimakas supistuminen pysyvästi heikensi Suomen talouden tulopohjaa, mutta menot jatkoivat samalla kasvu-uralla. Tätä kuilua ei ole saatu kurottua umpeen, menoja ei ole sopeutettu aiempaa heikompaan tulopohjaan.
Vaikka Nokian kännykkäbisneksen romahdus kuulostaa jo aika vanhalta selitykseltä tämän päivän ongelmiin, Obstbaumin mukaan se kuitenkin oli Suomelle niin valtava shokki, että se näkyy edelleen työntuottavuustilastoissa. Hän käyttääkin tapahtumasta ilmaisua disruptiivinen teknologiashokki.
Aikaisemmin tutuksi tuli lause, jonka mukaan korkean kustannustason maana Suomessa on tuotettava korkean jalostusasteen tuotteita. Bulkkia me kuitenkin yhä enemmän myymme ja samalla ulkomaankauppa tuo vähemmän arvonlisäystä.
– Välituotteiden osalta ulkomaankauppa on pysynyt ylijäämäisenä. Tässä puhutaan perusteollisuuden välituotteista kuten kartongista, sellusta ja metalleista. Nämä ovat paljon matalamman jalostusasteen tuotantoa kuin esimerkiksi sähkö- ja elektroniikka-alan tuotanto on ollut. Myös raaka-aineiden ulkomaankauppa on ollut ylijäämäistä, kaikessa muussa olemme alijäämäisiä.
Nämä tiedot viittaavat Obstbaumin mukaan siihen, että tuotanto on kokonaisuudessaan taantunut matalamman jalostusasteen suuntaan.
Tuottavuuskehitys näkyy elintasossa
Kun vienti ei kasva, se näkyy koko kansantaloudessa. Obstbaum sanoo ekonomistien olevan harvinaisen yksimielisiä siitä, kuinka vapaa ulkomaankauppa tuo kansainvälisen työnjaon myötä tehokkuus- ja tuottavuushyötyjä ja edistää talouskasvua.
Suomessa tuottavuuskehitys on ollut kansainvälisesti vertailtuna heikkoa. Riippumaton, tutkimustietoon pohjautuvia tarkasteluja tekevä talouspolitiikan arviointineuvosto nimesi sen talouden keskeiseksi ongelmaksi.
Obstbaum konkretisoi asian merkitystä sanomalla, että tuottavuuskehitys kuvaa melko tarkasti elintason nousua pitkällä aikavälillä. Tilastot puhuvat samaa kieltä. Elintasoa mittaava bruttokansantuote henkeä kohden palautui vuoden 2008 tasolle vasta 2022.
Tuottavuus on tärkeä myös siksi, että se määrittää yritysten pitkän aikavälin palkanmaksuvaran.
– Vain tuottavat yritykset pystyvät valmistamaan kannattavasti tavaroita ja palveluita kansainvälisille markkinoille. Se, että saisimme täällä tuotettua enemmän arvonlisää, vahvistaisi talouden tulopohjaa ja siten helpottaisi julkisen talouden tilannetta.
Alijäämä jatkuu
Suomen Pankin analyysin mukaan vaihtotase pysyy alijäämäisenä.
– Ei ole näkyvissä mitään sellaista, mikä olisi lähivuosina kääntämässä kehityksen. Pitäisi kehittää kilpailukykyistä tuotantoa, jota saataisiin myytyä ulkomaille. Jos sellaista ei synny, meillä vaihtotaseen alijäämä todennäköisesti jatkuu.
Obstbaum kaipaa strategisempaa ajattelua siitä, miten Suomi voisi hyötyä globaaleista markkinoista nykyisessä geopoliittisessa tilanteessakin sekä toimenpiteitä koulutuksen, innovaatiopolitiikan ja kasvupolitiikan alueilla.
Suunnan kääntäminen voi olla hidasta, eikä tehtävää helpota työikäisen väestön väheneminen. Lisää tekijöitä tarvittaisiin ulkomailta.
Obstbaumin mukaan globalisaatio- ja työmarkkinatutkimuksessa päädytään konsensukseen, että koulutusta tarvitaan tulevaisuuden työmarkkinoilla yhä enemmän. Suomessa nuorten koulutusaste on kuitenkin kääntynyt laskuun ja oppimistulokset ovat heikentyneet. Hän antaa haavaan vielä ripauksen suolaa.
– Jos meidän ainoa voittava strategiamme voisi olla se, että me pystyisimme tarjoamaan kansainvälisille markkinoille osaamiseen ja korkean jalostusasteen tuotantoon perustuvia tuotteita ja palveluja, siitä näkökulmasta ihmetyttää meidän koulutuspoliittinen valintamme satsata vahvasti ammatilliseen koulutukseen eikä korkeakoulutukseen.
Energia ei yksin riitä
Jotain hyvääkin taloudesta kuuluu, sillä työllisyysastetta on sentään saatu nostettua ylöspäin. Mutta kurkistus tämän mittarin taakse paljastaa, että tehtyjen työtuntien määrä on edelleen alempi kuin ennen koronakriisiä. Lisäksi suuri osa uusista työpaikoista on tullut matalan tuottavuuden aloille.
Nyt tulevaisuuden uskoa on laskettu Suomeen rakennettavan edullisen ja päästöttömän energian varaan. Sekään ei välttämättä tarkoita, että energian tuoma uusi syntyvä tuotanto pohjautuisi osaamiseen. Oleellista olisi, että investointeja saataisiin monenlaisille aloille, joilla arvonlisää saataisiin kasvatettua.
– Jos me kilpailemme vain halvalla energialla, se voi nimenomaan ohjata tuotantoa bulkkityyppiseen tuotantoon eikä korkean jalostusasteen tuotantoon, Meri Obstbaum sanoo. Hän muistuttaa, että yritysten investointien sijaintipäätöksissä painavat edullisen energian lisäksi myös monet muut seikat kuten juuri osaavan työvoiman saatavuus.