Siirry sisältöön
Haku
25.3.2024 Kansainvälistyminen

Suomi toimii yrityksille käyntikorttina

"Yhdenvertaisuus, oikeudenmukaisuus, hyvä hallinto, koulutus sekä luonto ja ympäristö ovat vahvuuksia, joista Suomi maailmalla tunnetaan. Verrattaessa muihin maihin Suomesta pidetään keskimääräistä enemmän, maakuva on vahva.

Sami Laakso Vesa Tyni

Maakuvalla on konkreettista merkitystä, kun maailmalla tehdään poliittisia päätöksiä, sijoitetaan virastoja eri maihin tai käsitellään Nato-jäsenyyshakemuksia. Sillä on vaikutusta myös silloin, kun kuluttajat tekevät ostopäätöksiä ja yritykset päättävät investointien sijoittamisista.  

Maakuvan ja ulkomailta saatujen tulojen yhteys toisiinsa on kiistaton. Tuoreen tutkimuksen mukaan matkailuun, investointeihin ja osaajien houkutteluun liittyvässä päätöksenteossa noin neljännes on maakuvan vaikutusta. Mitä vahvempi maakuva, sitä enemmän maahan saadaan tuloja.  

Suomen tunnettuus on kuitenkin verrattain alhainen. Sen kasvu parantaisi yritysten edellytyksiä tehdä kansainvälistä kauppaa, auttaisi investointien ja osaajien houkuttelussa sekä matkailumarkkinoinnissa. Selkeä kehittämiskohde on myös se, ettei Suomea tunneta kulttuurimaana. Tutkimukset osoittavat, että kulttuuri luo tunnettuutta, kiinnostavuutta ja vetovoimaa. 

Suomea pidetään luotettavana maana ja meitä arvostetaan. Hyvä maine on yrityksille etu, joka antaa kansainväliseen kauppaan lisäbuustia. Kullakin markkina-alueella on kuitenkin myös hyvä tietää, mitä juuri siellä Suomesta ajatellaan, jotta osaa tarttua oikeisiin vahvuuksiin. Ajankohtaista tietoa maakuvasta löytyy ulkoministeriön, Business Finlandin ja Suomen maakuvatyötä ohjaavan Finland Promotion Boardin julkaisuista. Lisäksi Suomen ulkomaanedustustoissa on paljon maakuvallista asiantuntemusta. 

On hyvä muistaa, että myös onnellisuus liitetään maailmalla Suomeen, kun olemme olleet pitkään maailman onnellisuusraportin kärkimaana. Se on myös yritysten käytettävissä: ’Tulemme maailman onnellisimmasta maasta’.”

Meira Pappi
Meira Pappi toimii ulkoministeriössä maakuvan ja viestinnän erityisasiantuntija. Maakuvayksikkö suunnittelee ja ohjaa ulkoasiainhallinnon maakuvatyötä.