Suomalais-Venäläisen kauppakamarin tiloissa Helsingin Etelärannassa tunnelma on petollisen seesteinen. Koronan tuomassa etätyömaailmassa puolityhjää toimistoa katsellessa ei välity, että kauppakamarilla riittää tehtäviä kiireeksi asti nopeasti muuttuneessa maailmassa.
Päällimmäisenä niistä on opastaa yrityksiä, kun ne yrittävät mukauttaa toimensa siihen, että vienti, tuonti ja toiminta Venäjällä ovat joko pakotteiden ja vastapakotteiden johdosta kiellettyä tai ne katsotaan muuten sopimattomiksi. Tiedontarve on valtava, esimerkiksi kymmenet webinaarit ovat kiinnostaneet tuhansia yrityksiä.
Tilannetta voisi kuvailla sanonnalla tulipalojen sammuttamisesta, jos uutiskuvien välittämät sodan kamaluudet eivät muistuttaisi vielä paljon konkreettisemmasta hädästä.
– Meidän työmme on mennyt uusiksi. Emme pysty tekemään suunnitelmia kovin pitkälle, töitä tehdään viikko kerrallaan, Suomalais-Venäläisen kauppakamarin toimitusjohtaja Jaana Rekolainen sanoo.
– Yhä hirveämpien uutisten myötä tulee entistä vaikeammaksi löytää ulospääsyä tilanteesta. Sota menee päivä päivältä kauheammaksi, ja silti olemme ehkä nähneet vasta alkua, hän jatkaa.
Kympin valinta
Jaana Rekolaisen tie Venäjän-kaupan asiantuntijaksi lähti oikeastaan hänen omasta kiltteydestään ja siitä, ettei Joensuussa lapsia kiinnostanut venäjän kielen opiskelu.
– Yläasteella rehtori tuli maanittelemaan, voisiko joku vaihtaa kielivalinnakseen venäjän, kun muuten ryhmää ei olisi saatu perustettua. Minä kilttinä kympin tyttönä vaihdoin. Vähitellen kiinnostuin kielestä ja läksin myöhemmin sitä opiskelemaan.
Rekolainen ei halunnut edetä opintojen valmiiksi viitoittamaa tietä opettajaksi, vaan päätyi töihin Venäjän-kauppaa tekeviin yrityksiin. Työtehtävät merkitsivät hänen mukaansa alan käytäntöjen korkeakoulua, ja maa tuli tutuksi.
Rekolainen on asunut Leningradissa ja Moskovassa, lisäksi vuosiin on mahtunut kymmeniä matkoja Venäjälle. Viimeisin niistä suuntautui viime vuoden lopulla Pietariin, jossa oli Finnish Business in St.Petersburg -tapahtuma.
Kun tästä hetkestä katsot tapahtumaa, onko siitä mitään jäljellä?
– Hyvät muistot, Rekolainen toteaa.
– Siellä oli hyvä tunnelma ja jälleennäkemisen riemua, kun koronan jälkeen ensimmäistä kertaa suomalaiset yritykset näkivät bisneskumppaneitaan. Kukaan ei silloin uskonut tällaiseen täysimittaiseen sotaan.
Positiiviselta näytti numeroidenkin valossa. Viime vuonna Suomen vienti Venäjälle kasvoi yli 22 prosenttia, ja tämän vuoden tammikuussa kasvua oli yli 40 prosenttia vuodentakaiseen, johtuen osittain toki koronasta aiheutuneesta matalasta lähtötasosta. Myös odotukset kasvun jatkumisesta olivat positiiviset.
Totaalinen pysäytys
Sitten koitti helmikuu ja Venäjän täysimittainen hyökkäys seuraamuksineen muutti kaiken. Rekolainen puhuu ”kauhujen viikosta”.
– Tuntui kuin olisin seinään juossut. 24. helmikuuta oli pysäyttävä, tosi musta päivä. Tunnelma on edelleenkin näköalaton.
Rekolaisella on takana yli kolme vuosikymmentä työtä, jonka tarkoitus on ollut kasvattaa Suomen ja Venäjän välistä kauppaa ja lisätä yritysten kanssakäymistä.
Eikä työ ole vain työtä, se on tuonut mukanaan myös pitkäaikaisia henkilökohtaisia kumppanuuksia, eikä niistä ole helppo irrottautua. Rekolainen on jäänyt käsitykseen, että monet venäläiset ajattelevat asioiden palaavan ennalleen, kunhan sota on ohi. Siihen hän ei usko.
Vaikea hänen on myös käsittää sitä, kuinka Venäjän sotapolitiikka saa kansan laajan kannatuksen mielipidetiedusteluissa, vaikka kuinka yksisuuntainen viestintä ja propaganda mielipideilmastoa moukaroisikin. Hän uskoo, että mielipidemittaukset saattavat kertoa enemmän kansan näköalattomuudesta ja kenties pelostakin, siitä kuinka ihmiset haluavat elää oman elämänsä kuplassa.
– Monelle venäläiselle se voi olla suojautumiskeino todellisuudelta, että antaa itsensä olla välittämättä tilanteesta ja keskittyy vaan pärjäämään omassa elämässään.
Lähtölaukaus Krimillä
Monet ovat etenkin näin jälkikäteen nähneet nykytilanteen olevan jatkumoa pidemmästä politiikasta, jonka merkit olivat nähtävissä jo vuonna 2014. Silloin Krimin valtaus vaikutti merkittävästi myös Suomen ja Venäjän väliseen kauppaan, mutta sitä kuitenkin jatkettiin.
Kauppakamarikin jatkoi omaa työtään Venäjän viennin tukiorganisaationa ja tarjosi yrityksille myös julkisesti rahoitettuja vienninedistämis- ja kansainvälistymispalveluja osana Team Finland -verkostoa. Yritykset puolestaan työllistivät ja työ kerrytti hyvinvointia.
Vaikeudet olivat kuitenkin alkaneet, vaikka valtausta seuranneet EU-pakotteet ja Venäjän vastatoimet olivat vielä kevyt harjoitus nykytilanteeseen verrattuna. Isku oli silti tuntuva. Vuonna 2015 Suomen tavaravienti Venäjälle putosi yli 30 prosenttia, erityisesti osumaa otti elintarvikevienti. Siitä lähtien kaupassa on jatkettu matalammalla tasolla, viime vuonna Venäjän kaupan osuus Suomen tavaraviennistä oli runsaat viisi prosenttia.
– Krimin valtauksen jälkeen katsottiin, että yhteistyö Venäjän kanssa oli Suomelle hyväksi niissä rajoissa, missä se oli mahdollista. Ajateltiin, että on myös kokonaisturvallisuuden kannalta hyväksi, että kontakteja on niin ihmisten kuin yritysten välillä.
Yrityksillä ei ole hyviä vaihtoehtoja
Ukrainan sodan alettua, Venäjään liiketoimissaan edes jollain tavalla kytköksissä olleet yritykset saivat saman tien leiman kilpeensä.
Kyse on isosta joukosta. Tullin tilastojen mukaan 2 200 suomalaisyrityksellä on ollut vientiä Venäjälle, ja 180 suomalaisyrityksellä oli siellä tytäryritys. Vaikutus osuu kuitenkin vielä selkeästi suurempaan joukkoon, kun vientituotteita valmistaviin tuotantoketjuihin kytkeytyy moninkertainen määrä yrityksiä.
Niiden toiminta tuli hankalaksi, ellei jopa mahdottomaksi, sekä lännen asettamien pakotteiden, Venäjän vastatoimien, mutta myös yleisen mielipiteen takia, joka tuomitsi Venäjään liittyvät liiketoimet sodan tukemiseksi.
Rekolainen ymmärtää ihmisten reaktion, mutta pitää yrityksiin kohdistunutta painetta osin kohtuuttomana.
– Tämä tilanne herättää tosi paljon tunteita. Helposti ajatellaan, että esimerkiksi ostoboikotilla on tekemässä hyvän teon, mutta isossa kuvassa se ei kuitenkaan ole täysin perusteltua. Venäjän sotakassa tulee ihan jostain muualta, kuin somemyrskyjen kohteena olleista suomalaisyrityksistä.
Rekolaisen mukaan yritykset ovat valtavan paineen alla. Yrityksillä on sopimuksia ja sitoumuksia, jotka niiden on hoidettava, tai joista on päästävä hallitusti eroon. Toimet pitää tehdä harkitusti, sillä liiketoimien ja omaisuuksien menettämisen lisäksi uhkana on, että vastuuhenkilöitä voidaan Venäjällä asettaa syytteeseen.
– Arvostan suomalaisia yrityksiä, ne ovat hyväksyneet pakotteet ja toimineet suoraselkäisesti. Vaikka pakotteet kirpaisevat niiden omaa liiketoimintaa, niitä ei kyseenalaisteta.
Vaikka tässäkin puhutaan näistä yrityksistä yhtenä joukkona, todellisuus on monenkirjava. Rekolainen toistaa Tolstoin sitaatin, jonka mukaan jokainen onneton perhe on onneton omalla tavallaan.
– Tämäkin kriisi kohtelee yrityksiä hyvin epätasaisesti.
Onko joillain yrityksillä kohtalona konkurssi tämän takia?
– En haluaisi lähteä sitä ennustamaan sitä, mutta en usko, että niitä voidaan välttää.
Katse tässä hetkessä
Karjalan evakon lapsena Jaana Rekolainen tietää, että mahdottomiltakin tuntuvissa tilanteissa on vain jatkettava eteenpäin.
– Kaikki sodat loppuvat joskus ja jotenkin meidän pitää naapurimaamme kanssa tulla toimeen. Suomen kannalta huonointa olisi se, että meillä olisi naapurina eristetty ja huonosti voiva Venäjä. Kauppa lähtee varmasti joskus elpymään, mutta näenkö minä enää työssäni, että kauppaa aktiivisesti edistettäisiin, sitä minä en osaa sanoa.
Vaikka sota loppuisikin, yritykset eivät taida kovin helposti lähteä investoimaan Venäjälle näköpiirissä olevassa tulevaisuudessa?
– Ei. Investoijien muisti tässä on pitkä. Luottamus maahan investointikohteena on mennyt totaalisesti. Kun kyseenalaistetaan investointisuoja, omaisuudensuoja ja tietyssä määrin myös immateriaalioikeudet, eivät ulkomaiset investoinnit Venäjälle palaa pitkään aikaan. Menee varmasti muutaman sukupolven yli, että tilanne muuttuu.
Rekolainen harmittelee sitäkin, että Venäjällä jäävät tekemättä myös ne ympäristövaikutuksia pienentävät investoinnit saastuttavaan teollisuuteen. Myös muu positiivinen yhteistyö liittyen esimerkiksi kiertotalouteen ja ympäristönsuojeluun jää nyt pois.
Miltä Suomalais-Venäläisen kauppakamarin toiminta näyttää eteenpäin?
Rekolaisen mukaan näkymät ovat vielä niin sumuiset, että pidemmälle meneviä suunnitelmia on vaikea tehdä. Nyt kiireinen tekeminen ja katseen pitäminen tässä hetkessä ovat myös keino omaan jaksamiseen.
– On vaikea arvioida, miltä ensi vuosi tai tulevaisuus pidemmälle näyttää, mutta meidän tehtävämme on nyt auttaa suomalaisia yrityksiä. Toimimme aina sen mukaan, missä yritykset tarvitsevat tukea. Se auttaa jaksamaan, että tämänhetkisellä työllä on yrityksille merkitystä.
Kuka?
Jaana Rekolainen, Suomalais-Venäläisen kauppakamarin toimitusjohtaja vuodesta 2016
Kotipaikka
Hämeenlinna
Miten töistä eroon?
Konkreettinen käsillä tekeminen Luopioisten mökkiprojektissa, esimerkiksi niittykukkien viljely.
Saatanat saapuivat Moskovaan
”Olin rakennusliike SRV:n Moskovan edustuston päällikkönä 1990-luvun lopulla. Kerran edustustossa oli yrityksen neuvottelut, joihin minä en liittynyt millään tavalla. Heillä oli jokin ratkaistava ongelma, mutta venäläinen pääsuunnittelija ei halunnut näyttäytyä neuvotteluissa, koska häneltä oli jäänyt jotain tekemättä tai hän oli johonkin syyllinen. Minun tehtäväksi annettiin saada hänet paikalle.
Soitin suunnittelijalle ja jonkin ajan kuluttua hän tulikin edustuston tiloihin. Saavuttuaan hän selitti muille kokoukseen osallistuville, ettei ole koskaan kuullut kenenkään naisen kiroavan sillä tavalla. Kun kyseessä oli vielä suomalainen nainen, hän ajatteli, että nyt on tosi kyseessä ja päätti tulla paikalle.
En enää muista mitä hänelle puhelimessa sanoin, enkä varmaan enää edes osaisi niitä käyttämiäni venäläisiä voimasanoja.
Minulle jäi epäselväksi, oliko meillä tämän tapauksen jälkeen suunnittelijan kanssa hyvät vai huonot suhteet, koska hän antoi minulle monena vuonna venäläiseen tapaan syntymäpäivänäni lahjoja. Sain aina meripihkakoruja – en tiedä tiesikö hän, että minä inhoan meripihkaa”, Jaana Rekolainen kertoo.