Tasavallan presidentti Sauli Niinistö on jakanut vuoden 2021 kansainvälistymispalkinnot. Kasvuyrityksenä palkittiin betonirakentamisen kiinnitysosia valmistava Peikko Oy. Tulokasyrityksenä palkittiin logistiikan hallintaohjelmistoja kehittävä RELEX Solutions Oy. Pitkäaikaisena kansainvälisen investoijana palkittiin Bayer Oy. Yhteisöpalkinnon sai Helsingissä toimiva yrityskiihdyttämö Maria 01.

Kasvuyrityksenä palkittu Peikko Group Oy on vuonna 1965 perustettu betonirakentamisen kiinnitysosiin keskittynyt lahtelainen perheyritys, jonka kansainvälinen liiketoiminta on ollut jatkuvassa kasvussa viime vuosina. Peikon asiakkaita ovat rakennusteollisuuden eri toimijat kuten rakennusliikkeet, elementtitehtaat, rakennuttajat sekä rakennesuunnittelijat. Peikko toimii uusien teknologioiden ja sovellusten teollistajana ja on kehittänyt esimerkiksi standardoidun perustusratkaisun tuulivoimaloiden tornien perustuksille. Peikon liikevaihdosta suurin osa koostuu kansainvälisestä myynnistä ja se on kolminkertaistunut kymmenessä vuodessa. Henkilöstöä yrityksessä on 2000 henkeä, yli 30 eri maassa.

Tulokasyrityksenä palkittu RELEX Solutions tarjoaa vähittäiskaupalle, tukkureille ja valmistavalle teollisuudelle ohjelmistoja toimitusketjujen, tilanhallinnan, kampanjoiden ja alennusten sekä työvoiman tarkempaan suunnitteluun. RELEXin ohjelmiston ja palvelun avulla sen asiakkaat voivat parantaa myös vastuullisuuttaan minimoimalla hävikkiä, optimoimalla varastoja ja samalla parantaen tuotteiden saatavuutta. Yritys on vahvalla kehitystoiminnalla onnistunut luomaan yhden maailman parhaista ohjelmistoista ja kasvattanut liiketoimintaansa keskimäärin noin 50 prosentin vuosivauhdilla jo yli vuosikymmenen ajan. Henkilöstöä yrityksessä on noin 1100, joista puolet Helsingissä.

Tänä vuonna palkittiin ensimmäistä kertaa myös pitkäaikainen kansainvälinen investoija, joka on luonut merkittävästi taloudellista arvoa Suomen talouteen. Investoijapalkinnon sai lääkeyhtiö Bayer Oy, jonka juuret ovat Huhtamäki-konsernin lääkevalmistuksessa. Bayer Oy:n tutkimuksen ja tuotekehityksen painopistealueita ovat polymeeripohjaiseen lääkeannosteluteknologiaan perustuva pitkäaikainen ehkäisy. Tuotekehityksen ohella Bayer kehittää omaa toimintaansa, jota on laajennettu Suomessa merkittävästi vuosien varrella. Viimeisten kymmenen vuoden aikana Bayerin investoinnit Suomeen ovat olleet yli 800 miljoonaa euroa ja yritys on yksi Suomen suurimmista yhteisöveron maksajista.

Yhteisöpalkinnon sai Helsingissä entisen Marian sairaalan alueella sijaitseva Maria 01, joka on lyhyessä ajassa noussut Pohjoismaiden johtavaksi startup-kampukseksi. Alueella toimii yli 200 yritystä, joista 185 on startup-yrityksiä. Muut toimijat ovat joko sijoittajia, yrityskumppaneita tai muita startup-ekosysteemin toimijoita. Kansainvälisyys on ollut keskeinen osa Maria 01 -yhteisöä koko sen olemassaolon ajan.

Ehdotuksen palkittavista yrityksistä ja yhteisöistä presidentille tekivät Team Finland -toimijat eli Business Finland, ELY-keskukset, Finnvera ja ulkoministeriö. Elinkeinoelämän järjestöt antoivat ehdotuksia ehdokkaiksi.

Tasavallan presidentin kansainvälistymispalkinto on vuosittain myönnettävä tunnustus suomalaisille, kansainvälisesti menestyville yrityksille ja niiden taustalla vaikuttaville yhteisöille.

Kauppapolitiikka

Jaa:

<span class="byline text-vihrea2 uppercase"><span class="author vcard text-vihrea2 uppercase font-weight-bold" metaname="author">Sami Laakso</span></span>04.12.2023

Luetuimmat