Terveyttä ja teknologiaa Australiaan
Australia on yksi maailman suurimmista talouksista. Maan BKT oli vuonna 2015 lähes yhtä suuri kuin Pohjoismaiden bruttokansantuotteet yhteensä. Taloutemme on kasvanut vuosina 1992–2014 keskimäärin 3,3 prosenttia vuodessa, mikä on enemmän kuin useimmissa kehittyneissä maissa.
Australialla on tiiviit yhteydet Aasian nopeasti kasvaville markkinoille. Liiketoimintaympäristö on houkutteleva ja turvallinen, minkä lisäksi riskit ovat vähäisiä.
Rautamalmi, hiili, kulta, luonnonkaasu ja raakaöljy ovat esimerkkejä Australian lukuisista vientituotteista. Maa tarjoaa mahdollisuuksia kaivosteollisuuden välineiden ja palvelujen tuottajille. Myös muutoksia on tapahtunut: kuluttajahintojen laskettua joitakin kaivoksia on jouduttu sulkemaan. Fiksut yritykset näkevät mahdollisuuksia erityisesti teknologioissa, jotka edistävät toiminnan tehokkuutta tai auttavat ympäristöasioissa ja kaivosten kunnostustöissä.
Maan hallitus käynnisti vuonna 2013 Australian infrastruktuuri -hankkeen, jonka tarkoituksena on kehittää infrastruktuuria. Tämä tarkoittaa panostamista satamiin, teihin ja rautatieverkostoihin samoin kuin vesi- ja jätevesiverkostoihin. Sektorilla toimii jo joitakin suomalaisyrityksiä, mutta tilaa löytyy useammallekin.
Viimeisten kymmenen vuoden aikana rakentamisen painopiste on ollut asuinkäyttöön tarkoitetuissa tornitaloissa. Tällaisten rakennusten huoneistot myydään loppuun jo kaksi vuotta ennen rakentamisen aloittamista. Asuntorakentamisen kasvu on kuitenkin hidastunut. Painopiste on tällä hetkellä Sydneyn ja Melbournen tornimaisissa virastorakennuksissa. Jos katsot ulos ikkunasta Sydneyn liikekeskustassa, näet enemmän kuin sata nostokurkea.
Terveys- ja hyvinvointisektori on yksi nopeimmin kasvavista sektoreista. Suurin osa kasvusta tulee ennaltaehkäisevistä terveydenhoito- ja hyvinvointituotteista, kuten vitamiineista ja ravintolisistä. Suomi tunnetaan hyvin innovatiivisista terveydenhoitotuotteista ja teknologioista. Erityisesti etäterveydenhuollon teknologiat ovat menestyneet hyvin viime vuosina. Innovatiivisia tuoteteknologioita ja puhtaita ainesosia tarjoavalla yrityksellä on hyvät mahdollisuudet menestyä.
Australialla on vapaakauppasopimukset Kiinan, Japanin, Etelä-Korean ja Thaimaan kanssa. Lisäksi se on allekirjoittanut äskettäin solmitun Tyynenmeren valtioiden välisen vapaakauppasopimuksen. Valitettavasti Euroopan kanssa ei ole vielä tehty vapaakauppasopimusta, mutta näkymät sen saamiseksi muutaman vuoden kuluessa näyttävät hyviltä.
Yli sata suomalaisyritystä on jo perustanut yrityksen Australiaan. Suurimmilla on omia tytäryrityksiä, toisilla australialaisia tukkumyyjiä ja jotkut myyvät tuotteitaan suoraan Australian markkinoille.
Australiassa toimivia yrityksiä edustaa suomalais-australialainen kauppakamari yhdessä Suomen Australian-suurlähetystön ja Finpron kanssa. Kaikki kuuluvat Team Finland -verkostoon, joka tekee yhteistyötä suomalaisen liiketoiminnan, kaupan ja sijoitusten helpottamiseksi Australiassa.
Geoff Charnock
kunniakonsuli
Suomen kunniakonsulaatti, Sydney