Kaupallisten suhteiden kehittäminen oli näkyvästi esillä myös pääministeri Jyrki Kataisen ja ministeri Alexander Stubbin Turkin-vierailulla 18.–19. huhtikuuta. Suomen ja Turkin välinen kauppa on lisääntynyt kahtena edellisenä vuonna Turkin nopean talouskasvun ja maidemme välisten hyvien suhteiden siivittämänä. Turkin markkinoilla on runsaasti potentiaalia myös lähitulevaisuudessa, vaikka maan talouskasvun ennustetaankin hidastuvan kuluvan vuoden aikana. Turkin taloudellista kehitystä varjostaa...

Kaupallisten suhteiden kehittäminen oli näkyvästi esillä myös pääministeri Jyrki Kataisen ja ministeri Alexander Stubbin Turkin-vierailulla 18.–19. huhtikuuta.

Suomen ja Turkin välinen kauppa on lisääntynyt kahtena edellisenä vuonna Turkin nopean talouskasvun ja maidemme välisten hyvien suhteiden siivittämänä.

Turkin markkinoilla on runsaasti potentiaalia myös lähitulevaisuudessa, vaikka maan talouskasvun ennustetaankin hidastuvan kuluvan vuoden aikana. Turkin taloudellista kehitystä varjostaa tällä hetkellä myös suuri kauppa- ja vaihtotaseen alijäämä, jonka tasapainottamisen arvioidaan edellyttävän merkittäviä rakenteellisia uudistuksia.

Turkin pääministeri Recep Tayyip Erdogan korosti pääministeri Kataisen kanssa käymiensä keskustelujen jälkeen pidetyssä lehdistötilaisuudessa kaupallisten suhteiden ja taloudellisen yhteistyön kehittämisen tarjoamia mahdollisuuksia.

Pääkaupunki Ankarasta suomalaisdelegaatio jatkoi matkaansa Bosporin rannalle Turkin suurimpaan kaupunkiin Istanbuliin, joka on myös maan liike-elämän keskus.

Mukana laaja kirjo suomalaisia yrityksiä

Ministereiden mukana Ankarassa ja Istanbulissa vieraili laaja vienninedistämisvaltuuskunta, jossa oli mukana edustajia noin 40 suomalaisyrityksestä. Osa yrityksistä oli pieniä ja keskisuuria, mutta joukossa oli kansainvälisesti tunnettuja suuryrityksiäkin.

– Loistava timing, toteaa liikemiesvaltuuskunnan puheenjohtaja Heikki Lehtonen matkan ajoituksesta.

Turkissa jo useamman vuoden toimineen Componentan toimitusjohtajana työskentelevä Lehtonen arvioi, että Turkki on juuri tällä hetkellä hyvin mielenkiintoinen maa yrityselämän näkökulmasta.

Ympäristöteknologiaan erikoistuneen Clewerin tuotteita ovat innovatiiviset jätevedenkäsittelyjärjestelmät. Clewerin taustalla on Hesburgerista paremmin tunnettu turkulainen Salmela-Yhtiöt. Voimakasta kasvua hakeva yritys on avannut hiljattain toimiston myös Istanbuliin.

Istanbulista käsin Clewer, kuten useat muutkin suomalaisyritykset, hoitavat Turkin ohella laajemmin myös lähialueiden markkinoita. Toimistoa johtavan Tomi Kuosmasen mukaan aika näyttää, millaisia uusia mahdollisuuksia vienninedistämismatkalle osallistuminen heille mahdollisesti avaa.

– Viranomaisyhteistyön suhteen ovi on ainakin nyt raollaan, Kuosmanen toteaa. Hänellä on myös uskoa tulevaisuuteen, vaikka ulkomaisten yritysten markkinoille tuloon liittyy Turkissa myös haasteita.

– Turkissa on rajattomasti mahdollisuuksia pitkän rannikon ja teollisuuden ansiosta, Kuosmanen kertoo ja mainitsee yhtenä esimerkkinä kalankasvatuksen. Viranomaisten suhtautuminen vedenpuhdistukseen on kuitenkin avainasemassa, jotta asioita saadaan vietyä eteenpäin.

Ympäristösektorin markkinanäkymien osalta kannattaa muistaa, että Turkin ympäristöinfrastruktuurin kehittäminen EU:n edellyttämälle tasolle tulee arvioiden mukaan vaatimaan jätevesien käsittelyn ohella merkittäviä investointeja myös teollisuuden ja liikenteen päästöjen hallintaan. Turkille suunnataan EU:n budjetista jo tällä hetkellä huomattavaa rahoitusta ympäristö- ja maataloussektorin hankkeisiin.

Suomalaiselle osaamiselle kysyntää

Turkki on kasvanut viime vuosina yhä merkittävämmäksi markkinaksi, jolla on myös huomattava alueellinen painoarvo. Suomen ja Turkin välinen kauppavaihto oli viime vuonna yhteensä noin 1,2 miljardia euroa, ja Tullin tilaston mukaan Turkki ohitti viennin arvolla mitattuna kauppakumppaneistamme esimerkiksi Brasilian ja Intian kaltaisia nousevia talouksia.

Finpron Istanbulin vientikeskuksen johtaja Samil Yavan on työskennellyt pitkään Turkissa toimivien suomalaisyritysten parissa näköalapaikalla. Turkin markkinoille pyrkiville yrityksille hänellä on pitkän kokemuksensa perusteella antaa muutamia vinkkejä.

– On tärkeää, että yritykset tutkivat huolellisesti etukäteen Turkin markkinoiden tarjoamat mahdollisuudet ja arvioivat omia vahvuuksiaan. Luotettavan paikallisen kumppanin löytäminen on myös olennaista, Yavan painottaa.

Yavanin mukaan erityisesti terveydenhoitoalan tekniikkaan ja ohjelmistoihin liittyvällä osaamisella olisi paljon potentiaalista kysyntää Turkin markkinoilla. Tämän ohella Yavan nostaa esille muun muassa energiasektorin tarjoamat mahdollisuudet ja teollisuuden alihankinnan, jossa yhteistyö turkkilaisten kumppanien kanssa voi parantaa yritysten kilpailukykyä.

Mika Mickelsson, lähetystösihteeri, Suomen Ankaran suurlähetystö

Jaa:

<span class="byline text-vihrea2 uppercase"><span class="author vcard text-vihrea2 uppercase font-weight-bold" metaname="author">Pekka Vänttinen</span></span>25.03.2024

Luetuimmat