UNOPSin pääjohtaja, YK:n apulaispääsihteeri Grete Faremo tarjoaa markkinamahdollisuuksia suomalaisille yrityksille YK:n ketterimmän järjestön kautta.

Mikä UNOPS on ja mitä se tekee? 

UNOPS on YK:n projektipalvelujen toimisto. Projektihallinnon lisäksi se rakentaa infrastruktuuria, kuten kouluja, sairaaloita ja teitä. Olemme erilainen YK-järjestö, sillä meillä ei ole poliittista roolia ja rahoitamme itse toimintamme.
Toimimme fasilitaattorina ja eteenpäin vievänä voimana eri toimijoiden välillä. Meillä on suorat yhteydet valtiollisiin tahoihin, kehitysavun lähteisiin ja yrityksiin.
Aloittaessani UNOPSin pääjohtajana vuonna 2014 päätin alkaa vahvistaa yhteistyötä Pohjoismaiden kanssa, mikä sopii hyvin arvoihimme. Hankintatoimen pitää olla avointa ja korruptiosta vapaata, ja kehitysavulla pitää saada aikaan tulosta. Olemme ainoa YK-järjestö, jonka päämaja on Pohjoismaissa, Kööpenhaminassa.
Viime vuonna käynnistimme Suomen kanssa PIF-yhteistyöhankkeen, jonka tarkoituksena on kanavoida investointitukea kehitysmaille ja tukea niiden julkisia hankintoja. UNOPS toimii tässä fasilitaattorina Suomen ja vastaanottavien maiden välillä. PIF avaa myös yrityksille mahdollisuuksia.
Lisäksi UNOPS antaa hallinnollista tukea Aalto-yliopistoon perustetulle YK:n teknologia- ja innovaatio­laboratorio UNTILille. Fasilitoimme myös keskustelua ja yhteistyötä eri kehityspoliittisten toimijoiden välillä, mukaan lukien suomalaiset yritykset.

Kuinka suuresta hankintatoiminnasta on kyse ja miten toimintaan pääsee mukaan?

UNOPSin vuosittainen hankintavolyymi on noin miljardi dollaria, mikä tekee meistä YK:n 6. suurimman hankintajärjestön. Koko YK tekee hankintoja 18–19 miljardin dollarin edestä vuosittain.
Toiminnassamme painottuu hankintojen kestävyys, mikä tarkoittaa muun muassa kustannustehokkuutta ja innovatiivista otetta. Tästäkin syystä pohjoismaiset toimijat ovat meille luontevia kumppaneita. Toimintaan pääsee mukaan rekisteröitymällä UNOPSin hallinnoimaan YK:n Global Marketplaceen (www.ungm.org), mitä kautta voi päästä osallistumaan tarjouskilpailuihin.
Sosiaalisen vaikuttavuuden investointialoitteemme S3i tarjoaa kumppaniyrityksille mahdollisuuksia keskimääräisen tulotason maissa, joissa sisäiset erot ovat suuria. Kaiken kaikkiaan operoimme yli 80 maassa, erityisesti haurailla ja konfliktialueilla.

Miksi yritysten kannattaa hakeutua UNOPSin hankkeisiin?

Tarjoamme markkinamahdollisuuksia. Osana isompaa kokonaisuutta on helpompi saada osaamistaan esille. Toimimme maissa, joissa tarpeet ovat todellisia, usein akuutteja ja mittakaavaltaan isoja.
Se, että olemme neutraali toimija auttaa meitä toimintamaissamme. Emme joudu konfliktin osapuolten maalitauluksi, mikä hyödyttää suoraan projekteissa mukana olevia yrityksiä.
Suomalaisten yritysten kohdalla näkisin potentiaalia erityisesti vesiosaamisessa ja terveysalalla. Hallinnoimme esimerkiksi Defeat NCDs -verkkoalustaa, jolla tuomme toimijoita yhteen pitkäaikaissairauksien hoidossa. Erot ovat suuria: insuliinin hinta esimerkiksi Haitilla voi olla 15-kertainen Euroopan maihin verrattuna. Onnistuessaan hanke sekä alentaa hintoja että hyödyttää yrityksiä. Terveysalan hankintaprojektien määrä UNOPSissa kasvaa kaksinumeroisin prosenttiluvuin joka vuosi.

Miten UNOPS erottuu edukseen usein jäykäksi mielletyssä YK:ssa?

Olemme innovatiivisia ja pragmaattisia, ja saamme aikaa tulosta pienilläkin panoksilla. Irakissa ja Afganistanissa olemme esimerkiksi perustaneet puhelinpalvelukeskuksia pakolaisille. Afganistanissa käytämme tekoälyä tuottamaan automaattivastauksia usein esiintyviin helppoihin kysymyksiin, jotta henkilöstömme voi keskittyä hankalimpiin kysymyksiin.
Antigua ja Barbudalla olemme perustaneet matalan kynnyksen innovaatiokeskuksen, joka tuo yhteen paikallisia yrittäjiä ja globaaleja teknologiajättejä. Sen ansiosta jo nyt joukko paikallisia yrittäjiä luo tulevaisuutta itselleen. Tunisiassa kannustamme yhdessä EU:n ja maan hallituksen kanssa nuoria yrittäjiä vihreämpään tulevaisuuteen. Esimerkiksi siivousalalla on kehitetty uusi, vettä säästävä matonpesutapa. Skaalautuessaan ruohonjuuritason ideoista tulee merkittäviä. 

Mitkä ovat tavoitteenne UNOPSin johdossa?

Tehdä organisaatiosta entistäkin ketterämpi ja pragmaattisempi. Lisäksi tasa-arvo on hyvin lähellä sydäntäni. Otamme naisten ja tyttöjen näkökulman aina huomioon projekteissamme. Pienillä asioilla on merkitystä. Kehittyvissä maissa enemmän tyttöjä pääsee kouluun, kun heille rakennetaan kunnon saniteettitilat. Pakolaisleirien turvallisuus paranee, kun valaistusta lisätään.
Toiseksi en voi olla korostamatta yksityisen sektorin roolia globaalien kestävän kehityksen ja ympäristötavoitteiden saavuttamisessa. Yritykset innovoivat ja luovat valtaosan uusista työpaikoista. Ilman niitä emme koskaan saavuta kunnianhimoisia tavoitteitamme.

MInna Kalajoki

Nikke Puskala

Jaa:

<span class="byline text-vihrea2 uppercase"><span class="author vcard text-vihrea2 uppercase font-weight-bold" metaname="author">Pekka Numminen</span></span>04.12.2023

Luetuimmat