Siirry sisältöön
Haku
2.12.2024 Henkilöt Ukraina

Uuden Ukrainan rakentaja

Olena Kutsai uskoo vahvasti, että Ukraina on mahdollisuuksien maa niin hänelle itselleen kuin myös markkinoita etsiville suomalaisyrityksille.

Pekka Vänttinen Olena Kutsai
Olena Kutsai katsoo kohti kameraa.

Nauhurin kello näyttää yhtätoista minuuttia ja kahtakymmentäviittä sekuntia, kun Olena Kutsain kasvot ja ääni katoavat. Kuluu tovi ja toinenkin, kunnes yhteys Kiovaan palaa.

– Tätä meillä tapahtuu, äkillisiä sähkökatkoja. Oli siirryttävä toiselle internetpalvelimelle, Olena Kutsai selittää.

Katkos on tilanteelle kuvaava.

Sotilaallisen avun merkitys Ukrainalle on itsestään selvää. Mutta siviiliyhteiskunnan toimivuudelle ja kestokyvylle energia kommunikaatioyhteyksineen on vastaava kohtalonkysymys. Talvien ankaruus on historian saatossa todettu usein.

– Ollaksemme kestävämpiä ja ekologisempia tarvitsisimme paitsi uutta energialaitteistoa niin myös ratkaisuja. Monet niistä periytyvät neuvostoajoilta. Suomen Elinkeinoelämän keskusliitto ja yrityksenne ovatkin olleet asiassa aktiivisia ja jakaneet osaamistaan, Olena Kutsai kiittelee.

EastCham Finlandin ja EK:n yhteisen Kiovan- toimiston yritysneuvojana Kutsai on kuluvan vuoden huhtikuun alusta opastanut erityisesti Ukrainan uudelleen rakentamisesta kiinnostuneita suomalaisyrityksiä. Useilla niistä on kansainvälistä kokemusta ja taustaa neuvostokaupasta, mutta Ukraina on uusi maailma.

– Työ on kiihkeää ja kiinnostavaa. Tapaan lähes päivittäin suomalaisfirmoja, suuria ja pieniä, hyvin erilaisia. Neuvojen tarve ja kysymysten kirjo on suurta, mutta apu pyritään räätälöimään yrityksen toiveisiin. Jotkut haluavat harjoittaa vientiä. Toiset etsivät ukrainalaisia kumppaneita yhteisyrityksiin. Osa on vain tutustumassa markkinoihin, hän arvioi puolen vuoden kokemuksella.

Vähitellen sujuvat jo suomalaiset nimetkin.

– Teillä on tapana käyttää yhdysnimiä, väliviivoilla erotettuna. Kahta etu- tai sukunimeä. Alussa en oikein tiennyt mikä on mikä, hän hymyilee.

Samaten, lievästi huvittuneena, mutta kaikella rakkaudella, hän kertoo, kuinka osa suomalaisvieraista on yllättynyt Kiovan ja yhteiskunnan toimivuudesta. Kaupunki ei olekaan raunioina, ravintolat ovat auki ja überillä pääsee.

Suomalaisista hän on myös tehnyt havaintoja, jotka kuulostavat jopa kliseisen tutuilta.

– Sen olen huomannut puhuessani erilaisten suomalaisyritysten kanssa, että he ovat vaatimattomia. He ovat hyviä insinöörejä ja osaavat tehdä vaikkapa parhaita energiaratkaisuja, mutta he ovat ujoja niitä esittelemään ja kehumaan. Ja kysymään lisää. Näissä asioissa yritän heitä kannustaa.

Ohjeesta on syytä ottaa vaarin. Seinäruusuksi jääminen saattaa merkitä syrjäytymistä, mahdollisuuksien lipumista ohi sormien. Sillä Kutsain mukaan sodan loputtua – toivottavasti jo ensi vuonna – Ukrainassa ovat ”kaikki”.

– Ensimmäinen neuvoni on: tehkää kotiläksyt. Luokaa suunnitelma ja strategia sen toteuttamiseksi. Miettikää, millaista erikoisosaamista teillä on. Mitä on hyödynnettävissä kokemuksista kansainvälisillä markkinoilla? Ymmärrettävä on myös omien resurssien mahdollisuudet ja se, kuinka paljon kykenee sitoutumaan pitkällä aikavälillä, hän neuvoo ja vakuuttaa EastChamin tarjoavan apua kaikissa prosessin vaiheissa.

Samalla hän kuitenkin korostaa, että lopullisen ratkaisun Ukrainaan hakeutumisesta on tapahduttava vain ja ainoastaan itse yrityksessä. Kutsailla ei luonnollisesti ole epäilystäkään, etteikö hänen maansa olisi juuri se markkina, missä kannattaa jatkossa olla. Viivyttelyyn ei ole syytä. Rahoitusinstrumentitkin ovat olemassa ja saatavilla.

Maailman suurin rakennustyömaa

Uutiset rintamalta ovat huolestuttavia. Mutta Olena Kutsain puhetta värittää optimismi ehkä jo virankin puolesta.

– Missä Ukraina on viiden vuoden kuluttua? Käynnissä on jo nyt maailman suurimpia rakennusprojekteja. Osa kaupungeistahan on täysin tuhottu, kuten puolen miljoonan asukkaan Mariupol. Monet yksityiset toimijat ovat saapuneet maahan, jonka tulevaisuus on Euroopan unionissa ja Natossa. Putin saavutti tavoitteensa käänteisesti. Olemme yhtenäinen, identiteettinsä löytänyt kansa ja valtio.

Vanhat vitsaukset istuvat kuitenkin tiukasti. Kuten korruptio. Kutsai myöntää ilmiötä kohtaan koetun huolen oikeutetuksi. Maa on suuri ja enemmän on tehtävä välistävedon kitkemiseksi. Keinoja on otettu käyttöön, yksinkertaisesti koska on pakko.

– Usko pois, Ukraina ei voi sitä taistelua hävitä, se on prioriteetti. EU ja yksityiset lahjoittajat katsovat meitä hyvin tarkasti. Meillä on perustettuna erityinen korruption vastaisen taistelun elin. Lisäksi olemme jo yksi digitalisoituneimmista maista, mikä merkitsee vähemmän byrokratiaa ja papereita. Esimerkiksi rakennusluvat välittyvät hallinnolle sähköisesti ja kaikki tarjoukset ovat avoimesti netissä näkyvillä.

Toinen mittava käynnissä oleva hanke on lainsäädännön uudistaminen ja yhteensovittaminen Euroopan unionin kanssa. Kokonaisvaltaisessa työssä luodaan pohjaa uudelle Ukrainalle ja sen siintävälle EU-jäsenyydelle. Eittämättömän hitaan prosessin parissa puurtaa useita työryhmiä. Kutsain mukaan myös Suomella olisi annettavaa esimerkiksi siviilipuolustuksen organisoinnissa ja ympäristölainsäädännössä.

Teollisista yhteistyöprojekteista hän joutuu olemaan vaitonainen. Niistä useat ovat hänen mukaansa herkässä vaiheessa. Paljon spekuloituja puolustusteollisuuden hankkeita, joihin sisältyisi satelliittiteknologiaa, hän suostuu kuvailemaan ”erittäin lupaaviksi”.

Pitkittynyt painajainen

Venäjän hyökkäyksestä on lähes kolme vuotta, sota on koskettanut jokaista. Kolmasosa kansasta lähti kodeistaan, muualle Ukrainaan tai ulkomaille. Hyvä uutinen on se, että lähes viisi miljoonaa on palannut. Maa tarvitsee kipeästi työvoimaa.

Hautajaissaattueita näkee nykyäänkin lähes päivittäin. Ajattelen aina, että joku on jäänyt ilman puolisoa, isää, poikaa. Se sattuu sydämeen.

Kulunut aika on muuttanut myös Olena Kutsain elämän. Hän ei uskonut hyökkäyksen todella alkavan eikä noudattanut kehotuksia siirtyä kotiseudulleen maan länsiosiin.

– Muistan ensimmäiset päivät tarkasti. Venäjän erikoisjoukot hyökkäsivät lentokentälle 15 kilometrin päässä Kiovan kodistani. Olin shokissa. Kansainväliset sopimukset ja lait oli rikottu.

– Hautajaissaattueita näkee nykyäänkin lähes päivittäin. Ajattelen aina, että joku on jäänyt ilman puolisoa, isää, poikaa. Se sattuu sydämeen. Toki olemme välillä masentuneita ja väsyneitä, mutta mitkään pelkomme eivät ole enää yhtä suuria kuin sodan alussa. Suurin ja ainoa huoleni on perheeni joutuminen ohjusiskun kohteeksi.

Kutsain lakimiespuoliso siirtyi heti sodan alettua armeijan palvelukseen. Tapaamiset ovat harvassa. Olennaista on joie de vivre, elämänilo ja sen säilyttäminen. Vapaa-aikaan kuuluvat elokuvat, yhteiset hetket 14-vuotiaan tyttären kanssa, pitkät juoksulenkit ja kuntosalilla treenaaminen.

– Yritän elää mahdollisimman normaalia elämää.

Rekrytointiin kuuluneiden testien ja haastattelujen jälkeen huhtikuussa 2024 alkaneet yritysneuvojan tehtävät EastChamissa ovat mielekästä ja konkreettista työtä kotimaan tulevaisuuden eteen. Opinnot antavat onnistumiselle hyvät lähtökohdat. Korkeakoulututkintoja Olena Kutsailla on kaksi, oikeustieteestä ja hallintotieteistä. Lisäksi takana on kolmen kuukauden opintojakso Stanfordin yliopistossa Kaliforniassa.

Aiemman työuran seurauksena kontaktit hallintoon ja hallitukseen ovat olemassa. EastChamia ovat edeltäneet pestit Euroopan jälleenrakennus- ja kehityspankin (EBRD) rahoittamassa Ukrainan yritysasiamiehen toimistossa, kiinteistöalan yrityksessä sekä amerikkalaisen energiajätin Chevronin palveluksessa.

– Ja täällä aion pysyä. Ukraina on mahdollisuuksien maa.

Olena Kutsai
Senior Business Advisor EastCham Finlandin ja EK:n yhteisessä toimistossa Kiovassa
Olena Kutsai on työskennellyt aiemmin Euroopan jälleenrakennus- ja kehityspankin (EBRD) rahoittamassa Ukrainan yritysasiamiehen toimistossa, kiinteistöalan yrityksessä sekä amerikkalaisen energia­jätin Chevronin palveluksessa. Hänellä on korkeakoulututkinnot oikeustieteestä ja hallintotieteistä sekä opintoja Stanfordin yliopistossa. Vapaa-ajan harrastuksiin kuuluu liikunta – lenkkeily ja kuntosalilla käynti.