Vaatteen matka maailmalla
Vaate- ja tekstiilialan markkinoilla Suomen omavaraisuusaste oli hyvä vielä muutamia vuosikymmeniä sitten. Tekstiilituotanto on kuitenkin viime aikoina vähentynyt.
– Tällä hetkellä Kauko-Itä ja EU:n ulkopuoliset maat edustavat 83 prosenttia kaikesta tuonnista vaatealalla. Euroopan maista tuodaan puolestaan noin 17 prosenttia ja pieni osuus, eli käytännössä alle yksi prosentti on sitten sitä suomalaista, kertoo Tekstiili- ja Muotialat TMA:n toimitusjohtaja Veli-Matti Kankaanpää.
Tilastot vääristävät todellisuutta
Vienti tekstiilialalla on keskittynyt Venäjälle.
– Me hoidamme logistiikkakeskusten kautta viennin Venäjälle, ja suurin osa tavarasta kulkee Suomen kautta. Venäjällä on jonkin verran paikallistakin brändiedustusta, mutta käytännössä niiden vienti näkyy tilastoissa Suomen vientinä, jatkaa Kankaanpää.
– Ruotsista tulee tänne tilastollisesti eniten vaatteita ja jalkineita ja ne näkyvät tilastoerheinä, sillä suurin osa näistä on todellisuudessa ruotsalaisten ketjujen logistiikkaa, joissa vaate ainoastaan kulkee Ruotsin kautta myös esimerkiksi Venäjälle, Kankaanpää toteaa.
Jos vaatteen alkuperämaata ei tiedetä, lähtömaa merkitään alkuperämaaksi. Tällöin se on monella tuotteella Ruotsi, vaikkei Ruotsissa juuri omaa vaatevalmistusta olekaan.
– Lähes koko vaatetuontimme onkin siis jotain muuta kuin ruotsalaista, vaikka tilastot näyttävät aivan toisin, Kankaanpää pohtii.
Kauppapolitiikka muuttaa yhteiskuntaa
Euroopassa on tietulleja, joilla rajoitetaan kaupunkeihin ajamista. Kauppojen aukioloaikoja säännellään. Työvoimakustannukset ovat kasvamassa entisestään. Verkkokaupat, joihin työntekijöitä ei tarvitse samassa määrin palkata, ovat aina auki. Monet näistä asioista muuttavat jo itsessään yhteiskuntaa.
Suomi on pieni markkina-alue ja pelkät kuljetuskustannukset kasvavat tänne asti helposti merkittäviksi. Suomessa on vähän omia vahvoja brändejä. Esimerkiksi Italialla on vahvat brändinsä, jotka myyvät Suomeenkin. Kankaanpää pohtiikin, miksi italialainen kuluttaja ostaisi Suomen verkkokaupasta italialaisen brändin, jonka voi tilata suoraan Italiasta?
– Komission selvitys muutaman vuoden takaa paljastaa, että eurobrändejä kopioidaan jo 20 miljardilla eurolla vuosittain Kiinassa ja Yhdysvalloissa. Aasia on kopioiden kultamaata ja siellä ne myös eniten myyvät. Tuotteiden nopea kiertäminen on onneksi tehnyt kopioinnista vaikeampaa, ja tullivalvonta Euroopassa on tehokasta. Vaatteita ei nykyään enää osteta tarpeeseen, vaan niistä on tullut nautintohyödykkeitä. Ostaminen tuottaa kuluttajalle mielihyvää ja on elämys.
– Vastuullisuuden kautta tulevat lisäksi myös ympäristönäkökohdat. Meidän tulee osoittaa, ettei tuotteita ole valmistettu ympäristöä haittaavalla tavalla myöskään alkuperämaiden säännösten mukaan, Kankaanpää kertoo.
Tullittomuus hyödyntäisi kaikkia
Kankaanpää kertoo kannattavansa siirtymistä täydelliseen tullittomuuteen kaikessa tuonnissa ja viennissä, muttei usko sen toteutuvan tässä taloudellisessa tilanteessa.
– Pikemminkin kasvava oman tuotannon suojaaminen tulee olemaan oma haasteensa jatkossa, Kankaanpää sanoo.
– EU:n ja Yhdysvaltojen välinen vapaakauppasopimus tulee olemaan merkittävä ennen kaikkea markkinoiden avautumisen vuoksi. Tiukat alkuperäsäännöt estävät vapaakauppasopimuksen hyödyntämisen. Tällöin tullimaksutkaan eivät pienene. Jos ei tullittomuutta tule, ei synny hyötyjä, Kankaanpää korostaa.
Hänen mielestään vapaakauppasopimuksessa olisikin tärkeää alkuperäsääntöjen mahdollisimman liberaali tulkinta ja niiden vapauttaminen, erityisesti koskien teollisuustuotteita. Myös Venäjän ja EU:n välillä tulisi saada vastaava vapaakauppasopimus aikaiseksi.
– Täysi tullittomuus ja alkuperäissääntöjen myönnytykset saattaisivat olla vastaus kilpailukyvyn lisäämiseen myös alikehittyneillä mailla, Kankaanpää jatkaa.
Entäs Afrikka?
Afrikka on meille yhä manner, jossa valmistus on hyvin pientä.
– Sieltä mistä hankitaan, perusedellytys eivät ole halvat työvoimakustannukset, vaikka ne sanelevatkin paljon. Esimerkiksi Turkissa työvoimakustannukset ovat viisinkertaiset Kiinaan verrattuna, mutta maa on silti kilpailukykyinen, koska tuottavuus on hyvä. Myös sopimuskäytännöt merkitsevät paljon, sillä kyseessä on sektori, jossa marginaalit ovat hyvin pienet. Tavaran täytyy liikkua ajallaan ja tavarankierron toimia.
Afrikan maissa aikakäsite on hyvin erilainen kuin länsimaissa ja se asettaa haasteita liiketoiminnalle.
– Näkisin, että nämä ovat syitä, miksi Afrikka on pysynyt pitkään isojen toimijoiden hankintojen ulkopuolella myös meidän alallamme, Kankaanpää toteaa.
– Etelä-Afrikan tasavallan kanssa on vapaakauppasopimus, ja maassa on myös itsenäistä tuotantoa.
Etäisyydet ovat kuitenkin suuret ja kilpailu kovaa myös kehitysmaiden välillä.
– Vaatteissa tullittomuus merkitsee noin 15 prosenttia vaatteen hinnasta pois. Tämä on aika merkittävä ero markkinoilla, joilla kilpailu on kovaa. Tämän vuoksi tilauksia siirtyy paljon pois Kiinasta kolmansiin maihin. Afrikka sellaisenaan nauttii lähes kokonaisuudessaan tullittomuutta, Kankaanpää huomauttaa.
Logistisia hyötyjä
Tuotteen lopputarkastus tai hinnoittelu halutaan usein tehdä lähellä päämarkkinoita. Logistiikkakeskukset ovat suuria ja tarjoavat tiettyjä logistisia hyötyjä. Kysynnän mukaan on mahdollista varastoida ja myydä tuotetta, ja säilytys tapahtuu yhdessä paikassa.
Kankaanpää kertoo, kuinka aiemmin maksettiin kiintiöistä aiheutuneita kustannuksia.
Vientimaasta myönnettiin ensin maksullinen vientilisenssi, ja Suomessa puolestaan taas tuontilisenssi. Kustannuksina lisensointi saattoi ylittää tuotteelle asetetun hinnan. Kiintiöt poistuivat muutama vuosi sitten, mikä näkyi Suomessakin vaatteiden laskeneina hintoina.
– Yhä noin puolet vaatteen hinnasta on hallinnollisia maksuja ja erilaisia veroja tai veroluonteisia maksuja. Nyt aletaan kuitenkin olla lähellä sitä tilannetta, että kuluttaja maksaa vaatteen todellisia valmistuskustannuksia, aikaisemmin erilaisia hallinnollisia kustannuksia maksettiin vieläkin enemmän, Kankaanpää päättää.